Jouluntoivotuksia!

Talvi on taas vaatinut emännältä veronsa. Erinäiset päälle kaatuvat pätkätyöt viimeistelivät kaamosväsymyksen siihen pisteeseen että bloggaaminenkin on ollut tauolla. Mutta nyt joulun toimettomuuden aikaan jaksaa toivotella hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta tätäkin kautta!

Näin pimeällä ei tahdo saada kummoisia kuvia edes hyvällä kameralla, mutta onneksi joulukorttia voi vähän photoshopata :) Tämän kuvan lisäksi tallentui tietenkin muistikortille toinen toistaan älyttömämpiä koiraposeerauksia, joten laitetaan nyt niitäkin näkyviin jottei totuus unohtuisi...

Ja lopuksi vielä 10kk-kuva. Muru pudotti tuossa viime viikolla jonkin verran pohjavillaa ja päällikarvassakin on ainakin kuvassa vähän rusehtava sävy (jota ei täällä pimeällä oikein silmin huomaakaan), joten saa nähdä lähteekö sekin. Toivottavasti se ei sentään ihan nakuksi heittäydy vasten keskitalven pakkasia. Tammikuussa pitäisi käydä edustamassa Kokkolassa koiranäyttelyssäkin, siellä olisi tietenkin toivottavaa että pystykorvalla olisi turkki mukana.

Muuten harrastelu on edelleen ollut varsin agilitykeskeistä, eikä paljon uutta ole muuten ehditty opetella kotona. Ollaan jo kerran päästy kokeilemaan A-estettä (ei mitään ongelmaa) ja puomillekin päästäneen taas kunhan treenit tammikuussa jatkuvat. Rimojakin oli kuulemma jo edellisissä treeneissä nosteltu, mutta sieltä jouduimme olemaan pois, joten Muru on mennyt vasta vauvahyppyjä rima maassa. Kyttäilen edelleen arkitokokurssia, mutta tähän asti ne ovat aina sattuneet samalle päivälle agiharkkojen kanssa. Olisi ihan mukava tokoillakin. Tosin sitä voi tehdä vähän enemmän kotonakin, jos vaan saa aikaiseksi. No, ehtiihän tässä, neiti on kuitenkin vasta 10kk!

Surffailua

Vahtikoiran vakiopaikka.

Tässä flunssaa toisensa perään sairastellessa varsinainen koiran treenaaminen on jäänyt vähälle, mutta opiskeluun ja suunnitteluun on sitäkin enemmän aikaa. Tässä eräänä päivänä kävin tarkastamassa käsittääkseni nykyään Eurooppaan muuttaneen Emily Larhamin uusia videoita Kikopup-kanavalta. Sieltä eksyin Grisha Stewartin kanavalle nimeltä Ahimsadog. Grishan videoissa törmäsin asiaan nimeltä Behavior Adjustment Training (BAT).

BAT toimii hieman samaan tapaan kuin vastaehdollistaminen (counter conditioning). Tavoite on opettaa koiralle hyväksyttäviä reagointitapoja pelottaviin tai innostaviin ärsykkeisiin huonojen tapojen (rynniminen, aggressio, haukkuminen) sijaan. Vastaehdollistamisessa ärsyke (lenkkeilijä, koira, auto, mikä tahansa koiraa kiinnostava tai pelottava asia) pyritään suoraan yhdistämään positiiviseen asiaan eli yleensä makupalaan. Tavoitteena on, että koira nähdessään ärsykkeen palaa ilman eri käskyä omistajansa luo ja saa palkkion.

BAT eroaa vastaehdollistamisesta siinä, että pääasiallinen palkkio on toiminnallinen: usein palkkiona toimii kävely poispäin kohteesta (siis jos koira kokee kohteen pelottavaksi). Bonuksena voidaan käyttää myös makupalaa tai lelua, mutta toiminnallinen palkkio tulee ensin. Koulutuksessa käytetään paljon lavastettuja tilanteita, koska niitä on helpompi hallita, mutta BAT:a voidaan käyttää myös normaalin lenkittämisen yhteydessä.

Koska en ole eläinkoulutuksen asiantuntija, minun on hieman mietittävä näiden kahden menetelmän periaatteellista eroa. Joka tapauksessa on tarkoitus opettaa koira pois pelosta positiivisella ja väkivallattomalla tavalla siten, että koko ajan pysytellään ärsykekynnyksen alapuolella. Ärsykekynnyksen ylittämisen jälkeenhän koira ei enää pysty ottamaan vastaan mitään ohjeita omistajaltaan, kuten kaikki remmirähjän omistajat hyvin tietävät... Aihepiiri kiinnostaa pystykorvan omistajaa, sillä nämä ovat koiria jotka melko herkästi reagoivat ympäristön ärsykkeisiin.

Miten sattuikaan, pääsin tänään kokeilemaan BATia käytännössä, kun pyörätiellä oli vastassa auto ja peräkärry himuisessa risulastissa. Se olisi ollut Murulle liian vaikea (jännä) ohitettava, joten aloimme tehdä lähestymisharjoituksia. Toivottavasta toiminnasta (pään kääntö, ravistus, nuuhkiminen tms. muu kuin vetäminen, haukkuminen ja tuijottaminen) palkitsin Murun kääntymällä takaisin päin. Sitten yritettiin uudestaan. Kyllä me aika lähelle pääsimme kärryä, mutta en oikein osaa arvioida miten edistyimme. Ainakaan Muru ei alkanut haukkua ja riuhtoa, minkä se aivan varmasti olisi tehnyt jos olisin vain kävellyt päin jännittävää tilannetta. Sitten kärry sopivasti lähtikin ja pääsin jatkamaan alkuperäistä reittiä. Uskon että olisi ollut koiralle epäreilua sitten kuitenkin väkisin ohittaa kärry liian läheltä, sillä ei yksi harjoituskerta riitä. Mielenkiintoista harjoituksessa oli se, että Muru otti minuun tosi hyvin kontaktia ja pysyi rauhallisena, vaikka se juuri aiemmin lenkille lähdöstä innoissaan veti kuin höyryveturi (hihnakäytös, krhhhm...)

Opin vihdoin siirtämään pokkarista videot koneelle. Eihan siihen mennyt ihan puolta vuottakaan. Jospa saisi tänne blogiinkin jonkin videon Murusta.

Neitistä Nartuksi

Meidän neiti on kasvanut isoksi <3!
Murun ensimmäinen juoksu alkoi 12.10., vain pari päivää ennen kuin Murulle tuli 8kk täyteen. Pesi se itseään ahkerasti jo edellisenä päivänä, mutta 12. päivä huomasin veren tulon. Aluksi olin kauhuissani, kun mietin miten tuolle herneprinsessalle laitetaan juoksupöksyt jalkaan, mutta asia ratkesi siten, ettei niitä ole tarvittu. Muru on ollut niin siisti ettei se ole sotkenut oikeastaan yhtään. Sitten jos joskus päästää treenaamaan housut jalassa ongelma on tietysti edessä... Käytös vieraita kohtaan on ollut vähän vaisua ja lenkeillä haistelu ja merkkailu ovat entisestään lisääntyneet, samoin ruokahalu. Muuten en ole huomannut isompia muutoksia koiran käytöksessä.

Muru ja Nuupi. Murun piti rähistä Nuupille ihan kunnolla ennenkuin leikki alkoi maistua. Ihmettelimme miten se niin huumorintajuton yhtäkkiä on. Viikon päästä alkoi juoksu. Ehkä Muru vaan karjui Nuupille että "Mulla on Pee Äm ÄS!"

Agilityreenit jäivät siis tauolle. Meidän oli myös tarkoitus aloittaa fiksu pentu -kurssi 18.10., mutta päätimme perua sen kokonaan ja aloittaa sitten seuraavalla kurssilla niin ei tule turhia poissaoloja. Irtijuokseminen on nyt myös tauolla, paitsi tietenkin turvallisella kotipihalla. Kosijoita ei ole onneksi näkynyt. Nyt on laskujeni mukaan juoksun 16. päivä menossa, enkä oikein osaa arvioida ovatko parhaat päivät jo menneet vai tulossa. Vuoto on muuttunut kirkkaahkoksi (ainakin 8. päivän kohdalla oli vielä verta), mutta ei Muru ainakaan ole tarjonnut pyrstöään silitettäessä. En tiedä tekeekö kaikki nartut edes niin.

Kiiman seuraaminen on jäänyt hieman hunningolle, koska olen ollut välillä reissussa ja lähes koko ajan sairaana. Tänä syksynä onnistuin saamaan kurkunpään tulehduksen ensimmäistä kertaa, ja olen nyt ainakin 5 päivää täydellisessä puhekiellossa. Onneksi koiran kanssa voi toimia aika vähilläkin sanoilla, mutta kyllä tuossa aamukävelyllä oli hankalaa ilman ääntä. Harmittaa sekin kun en ole kerta kaikkiaan jaksanut puuhailla koiran kanssa, maata vain flegmaattisena sohvalla ja nakella sille puruluita. Lenkitys on jäänyt aika lailla Petrin kontolle ja koulutushommat ihan pois. No, pakkohan tästä on parantua, flunssaahan tämä kuitenkin vain on.

Laitan vielä pari kuvaa Murusta 8kk vanhana. Oli lokakuisen pimeä päivä ja pokkarin automaatti käyttänyt ties mitä asetuksia, kun kuvista tuli kovin rakeisia, mutta parempiakaan ei juuri nyt ole saatavilla.

Syyseloa

Aikaa edellisestä postauksesta onkin lipsahtanut jo kuukausi, ja kiireinen kuukausi tässä onkin takanapäin. Keruutuotetarkastajan opintojen loppukiri oli niin kova että koiran kanssa muu kuin ihan arkipäivän puuhaaminen on jäänyt vähiin. Muru on täyttänyt jo 7 kuukautta eikä ole enää mikään pentupallero vaan pikku neiti, joka nostaa koipea lenkillä. Neiti on myös alkanut kertoa mielipiteitään ja kokeilee saisiko minua haukkumalla komenneltua :)

Agilityä olemme jatkaneet viikoittain. Eteneminen on hurjaa, ja kaikenlaisia vaikeita käännöksiä on jo kokeiltu. joskus koira pysyy mukana, joskus ei... Välillä pystiksellä vaan keittää yli ja sitten mennään häntä suorana minne sattuu. Keinua on opeteltu ahkeraan, ja se on ainakin toistaiseksi oikein mieluisa este kuten kaikki kontaktit näyttäisi olevan. A:ta ei ole tehty ollenkaan, mutta puomin alasmenoja 2 on 2 off-kontakteilla on opeteltu. Pentuja ei tietenkään ole päästetty vielä itse rymistelemään keinua, mutta erilaisia lähestymisiä on jo harjoiteltu. Putki sujuu välillä ja välillä taas ei, en tiedä miksi sinne koiran saaminen on joskus hankalaa. Ainakin jos en tosi nopeasti ilmesty putken toiseen päähän Muru kääntyy herkästi ympäri ja tulee samasta päästä takaisin katsomaan minne jäin. Pujottelua otimme taas viimeksi pienen tauon jälkeen ja Muru kyllä useimmiten menee kujassa ihan oikein, mutta jää lähes joka kerta hannaamaan sisäänmenoon. Mietin mahtoiko sitä ihan eka kerralla pistää pujottelussa ampiainen, koska se meni ensimmäisellä yrityksellä hienosti, mutta toisen yrityksen jälkeen hinkkasi naamaansa ja sen jälkeen arkaili mennä kujaan. Luulin, että se hieroo silmiään hämmennyksestä (Murulla on sellainen tapa), mutta kotona huomasin sen huulen olevan turvoksissa. Jossain vaiheessa sitä oli joku pistänyt.

Nyt olen viime päivinä taas ehtinyt virkistää sisällä kotona istu, maahan ja seiso-käskyjä. Rear-end-awarness junnaa paikallaan: välillä koira pyörähtää hienosti, välillä raivostuu ja turhautuu ja tekee mitä sattuu, useimmiten heittäytyy alustan päälle makaamaan. Talutinkäytös on edelleen hakusessa, ja varsinkin ketjulliseen näyttelytaluttimeen totuttelua on tehtävä paljon, koska se on jotenkin vaan IHAN KA-MA-LA, eikä siinä voi kuin luimistella, rapsutella, pyristellä ja pyrähdellä pieksetyn näköisenä karkuun. Täytyy opettaa alusta pitäen vierellä kulkeminen, lenkeillä se kulkee edellä. Muita vähemmän hyödyllisiä temppuja on mangusti, eli takajaloilla seisominen. Sitähän Muru on tarjonnut oma-aloitteisesti jo vauvana. Agilityä silmällä pitäen olen tehnyt enemmän tai vähemmän myös namikipolla yksinkertaista eteen-käskyä, sähkötolpan ja pöydänjalan kiertämistä (aluksi kosketuskeppiä apuna käyttäen) ja ihan käden seuraamista.

Hajuntunnistus

Minulla on jokin sokea piste herkkutattien kohdalla. Kaikki muut löytävät niitä, minä en. Mutta eipä hätää, sillä tänään aloitin salaisen aseeni valmistelun :) Sain käsiini yhden sen verran kärsineen herkkutatin, että löytäjä raaski antaa sen harjoitusmateriaaliksi (kas, kun en itse löytänyt yhtään...). Muistin lukeneeni jostain blogista treenipäiväkirjaa hajuntunnistuskurssista ja pienellä hekemisella se löytyikin: espanjanvesikoira Easy oli päässyt isäntänsä kanssa oikein hajuerottelukurssille.

Koska kantarellit ovat näillä leveyksillä hitsin vähissä, päätin ottaa tunnistettavaksi hajuksi herkkutatin. Nähtäväksi jää, tunnistaako Muru sitten myös männynherkkutattia, vai miten lajispesifinen sienen haju mahtaakaan olla. Minulla ei ollut sopivia purkkeja, mutta koska into oli kova, arvelin kertakäyttömukien kelmulla peitettynä ajavan saman asian. Aloitin siis naksauttamalla siitä, että Muru kosketti purkkia kuonollaan. Tehtävä oli helppo, sillä Murulle on opetettu kosketuskepin koskettaminen kuonolla. Se tökkäsi purkkia lähes välittömästi ja oli lähes alusta saakka varsin varma purkin koskettaja, oli se missä tahansa. Arvasin tämän olevan helppoa, joten laitoin purkin suoraan lattialle, toisin kuin edelläolevassa blogissa, jossa purkki oli ensin kouluttajan kädessä.

Muru oli niin varma, että pian (en samalla harjoituskerralla kuitenkaan) lisäsin mukaan toisen purkin. Se valitsi sienipurkin yllättävänkin usein, mutta kävi kyllä tökkimässä tyhjääkin purkkia. Jos se siirtyi oikealle purkille, naksautin. Jos se alkoi pahoinpidellä tyhjää purkkia, poistin molemmat. Muutaman toiston jälkeen vaihdoin alkuperäisen sienipurkin uuteen, puhtaaseen purkkiin siltä varalta että siihen on tarttunut ties millainen hajucocktail. Sillä ei ollut juurikaan vaikutusta, Muru osui oikeaan yhtä usein kuin ennen vaihtoa.

Seuraavaksi tähän on tarkoitus liittää ilmaisu, jota täytyy vähän miettiä. En usko Murun tarjoavan haukkumista kovin helposti itse, joten haukku pitäisi opettaa erikseen. En kuitenkaan ole varma, haluanko edes opettaa pystykorvaa haukkumaan yhtään enempää kuin on pakko... Muru tarjoaa istumista ja aika helposti myös tassulla raapimista, mutta sehän ei sienentunnistuksessa ole kovin järkevää. Istuminen lienee helpoin, ainoa ongelma vain on sitten löytää se pikkuruinen istuva koira metsästä (olen kovin luottavainen että siihen asti päästän, heh)! Kunhan ilmaisu on kunnossa, liitetään mukaan kolmas purkki jne. Lähden kuitenkin viikoksi reissuun, joten ehdin tehdä vielä 1-2 harjoitusta ja sen jälkeen tulee taukoa.

6 kk kuulumisia

Vauva ei ole enää vauva, vaan neiti. Pumpulinen pentukarva alkaa olla vaihtunut kiiltävään, syvänmustaan aikuiskarvaan. Turkki ei ole vielä pitkä, sen kasvaminen ottaa aikansa. Muru on selvästi alkanut merkkailla: se pissii lenkillä useaan kertaan ja nostaa välillä melko rehvakkaasti koipea. Jännityksellä odottelen, milloin ensimmäinen juoksu pukkaa päälle. Ei ainakaan vielä, sillä tänään meillä on hoidossa lappalaisherrat Rohto ja Ravja, ja pojista taatusti näkyisi päälle jos neiti olisi erityisen houkuttelevan tuoksuinen. Kyllä Rohto Murun tytöksi kuitenkin tunnistaa, ja se antoi aamulla pihalla Purolle kyytiä, kun tämä yritti lähtestyä Rohton omimaa tyttöystävää... Ravja on jo iäkkäämpi herra, eikä niin viitsi villiintyä pienistä.

Koirahässäkkä

Muru on saanut viime aikoina aktiviteettia toden teolla. Se on ollut mukana muutamalla sieniretkellä, ja käytiinpä yllämainittujen lappalaispoikien kanssa vähän marjanpoiminnassakin. Jääkaapissa odottaakin jo herkkutatti hajuntunnistusreenien alkeita. Meillä oli viime viikonloppuna myös vähän isommat puutarhajuhlat, jolloin piha täyttyi koirista ja ihmisistä. Olen iloinen että olen tehnyt Murun kanssa käsittelyharjoituksia, sillä ihastuneet pikkutytöt paijasivat sitä välillä aika päättäväisesti, kun minulta silmä vältti. Muru kesti tunkeilevan käsittelyn ihmeen hyvin eikä ollut ollenkaan kärttyinen. Väisteli vaan. On se tosi hyväluontoinen tyttö!

Viime lauantaina sain myös tilaisuuden käydä Siikajoella näyttämässä Murua Kaija-kasvattajalle. Neiti käyttäytyi onneksi moitteettomasti, joten sain olla siitä ylpeä. Tosin edellisenä päivänä se piehtaroi autuaasti hirvenpaskassa, joten shampoollahan se oli esittelykuntoon saatettava. Kehuista päätellen Kaija oli tytyväinen pennun ulkonäköön ja kehitykseen ylipäänsä. Kaijalla olikin myös mitta mukana, ja Murun korkeudeksi saatiin oikein hyvät 25,5 cm. Kyllähän tuohon varmaan vielä pikkaisen tulee lisää, mutta saa tullakin koska Muru on aika tanakka rakenteeltaan. Harmi vaan että kiireessä kamera jäi kotiin, joten jäi ottamatta yhteiskuva Murusta, Kaijasta ja puolisisko Bertasta, joka oli tullut näyttelyyn näyttäytymään.

Pentuagilityssä on kokeiltu lähes kaikkia esteitä. Intoa piisaa. Toisella harjoituskerralla tapahtui jokin ihme, ja Muru keskittyi valtavan hyvin tehtäviin muista koirista huolimatta. Eka kerralla se kävi melkoisilla kierroksilla. Puomia emme ole tehneet kokonaan, pelkkää alastuloa vain. Pussia ei olla vielä tehty, joskin sitä kokeiltiin lyhyesti pentutokossa aiemmin. Keinulla käytiin, mutta sitä ei vielä päästetty liikkumaan. Alusta pitäen aletaan ohjata koiraa ohjaajan eteen ja etupalkkaa käytetään paljon. Agilitymaailma on tosiaan muuttunut.

Eka kertaa keinulla.

Pentuagilityyn!

Pentukoulu loppui, ja pikku tauon jälkeen pääsimme aloittamaan pentuagilityn Tupoksessa. Tunnin aikana ehdimmekin vaikka mitä. Aloitimme ihan lelulla leikittämisellä, jossa kierrokset satiinkin nousemaan taivaisiin välittömästi ja äänijänteet auki. Tämä ei varmaan ollut tarkoitus, mutta pystykorvalla karkasi kyllä haukku jos toinenkin. Esittelimme myös namikupin koirille, sehän olikin Murulle jo tuttu asia pentukurssilta. Keskittyminen vain oli vähän vaikeaa, kun hallissa oli monta vierasta koiraa, joista osa aika isoja.

Intoa piisaa.

Sitten kokeilimme, saammeko koiran seuraamaan kättä ympyrällä, molempiin suuntiin. Tästä (ohjaajalle) vaikeampi versio oli valssikäännös (?), joka on jotain aivan uutta yli 10 vuoden takaisiin tekniikoihin. Siinä koira vaihtoi suuntaa pysyen koko ajan ohjaajan samalla puolella. Koiran tuli kääntyä ohjaajaan päin, ja suunnan vaihtuessa vaihtui ohjauskäsi. Kuulostaa vaikeammalta kuin oli :) Sitten yritimme saada koiran kiertämään esteen ohjaimen, ja sitä en saanut Murua hoksaamaan harjoituksen aikana. Täytyykin miettiä, mitä kohdetta voisi kotipihalla opettaa kiertämään.

Ehdimme esitellä koirille putken, myös ihan pitkänä, renkaan, joka oli Murulle eka kerralla vähän pelottava, ja pujottelun, joka tehtiin ohjausverkoilla. Siinä Muru ensin hannasi vastaan, teki seuraavalla kerralla hienosti, ja minä onneton onnistuin pudottamaan sille taluttimen päähän juuri, kun se pääsi pujottelusta ulos. Seuraavalla kerralla se taas hannasi...  Aloitimme myös kontaktien opettelun ihan matalalla luiskalla, jonka päässä oli namikuppi. Se tuntui olevan varsin mieluisa este.

Oikeastaan yllätti, että Muru suhtautui joihinkin esteisiin niin epäröiden, mutta toisaalta se kyllä rohkaisi mielensä ja esimerkiksi renkaasta tuli toisella kertaa läpi jo ihan kummastelematta. Keinulle ja puomille se olisi mennyt varmaan oma-aloitteisesti, jos olisi ollut irti. Onneksi ei, sillä keinu olisi voinut olla vähän yllätys! Kivaa oli, ja ainakin ohjaajan kunnon luulisi kasvavan reenien myötä. Tässä onkin ollut vähän taukoa koko opetushommiin, kun omat työt ovat haitanneet harrastusta. Lähtiessäni reissuun viikko sitten Murulla oli jo takapään kierto molempiin suuntiin (rear end awarness) hyvällä mallilla. Saapa nähdä mitä se tarjoaa, kunhan taas päästään kokeilemaan.

Showmeininkiä

Oulun seudulla on juuri nyt oikea koiranäyttely- ja Match show-rypäs. Päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kävin Murun kanssa ensin keskiviikkoiltana Kempeleen Mustin ja Mirrin pihalla  katselemassa meininkiä. En tiedä, kumpi oli järkyttyneempi väkimäärästä, minä vai koira! Torstai-iltana Limingantullin M&M liikkeen pihalla oli mätsäri, jossa päätin että ei kait se auta kuin mennä rohkeasti kehään. Siitä reissusta ei jäänyt jälkipolville muuta kerrottavaa kuin että Muru antoi kyllä tuomarin tutkia itsensä ihan kiltisti, mutta en saanut sitä ravaamaan varmaan askeltakaan eikä se seisomisenkaan päälle vielä oikein mitään tajunnut. Saimme siis tyytyä siniseen nauhaan ja kokemuksen kartuttamiseen. No positiivista oli myös se, että Muru suostui liikkumaan näyttelytaluttimen kanssa, sillä alkuun se oli kaulassa olevasta ketjusta aivan järkyttynyt.

Nyt perjantaina Limingan urheilukentällä oli ryhmänäyttely, jossa kleinitkin olivat mukana. Sinnehän oli kiva mennä tapaamaan saman rodun edustajia (koiria ja ihmisiä) ja kuuntelemaan kehuja kauniista pennustaan.Muru käyttäytyi varsin nätisti ja paljon rohkeammin kuin keskiviikkona, vaikka ei se silloinkaan ylenmäärin arka ollut.

Muru 20 vko

Niin se aika rientää, ja kohta pikkupentu on 5kk vanha. Hampaat vaihtuvat, mutta karvaa se ei kasvata vieläkään! Viimeisin punnitus parin viikon takaa oli 3,4 kg. Yritämme käydä uimapaikalla useamman kerran viikossa, siellä pääsee juoksemaan vapaana ja viilentymään vedessä. Muru heittäytyy joka kerta uimasilleen ilman houkuttelua. Ihan kiva että se osaa viilentää itseään näin kätevästi hellepäivinä. Vesipetoisuuden varjopuoli on se, että Muru ui yhtä mielellään leväisessä piha-altaassa (joka sattuneesta syystä puhdistettiin) ja paremman puutteessa se loiskii vesikupista vedet lattioille.

Menimme ActiveDogille pentukouluun nyt heinäkuuksi, sillä kaikkien perhekiireiden vuoksi Muru alkoi vaikuttaa hieman pullossa kasvaneelta. Pieni häiriöaltistus on siis todellakin tarpeen. Olemme nyt käyneet koulussa kahdesti, eka kerralla harjoiteltiin ihan kontaktia niin että koiran piti ilman eri käskyä siirtää katseensa makupalasta omistajan kasvoihin. Harjoittelimme myös hihnakäytöksen alkeita, jotka Murulla valitettavasti ovatkin tarpeen, sillä olen opettanut sen kamalaksi hinaajaksi. Olen ollut kahden koiran kanssa liian laiska puuttumaan kunnolla hihnassa vetämiseen. Nyt kun Pepeä ei enää ole, täytyy ottaa ryppyotsaisempi meininki lenkeillä. Petri on palkannut Murua hyvästä hihnakäytöksestä ja tänä aamuna olinkin havaitsevinani edistystä. Tänään oli toinen koulukerta, jossa otettiin ihan luoksetulon alkeita, eli ohjaaja piti hihnasta kun omistaja iloisesti huudellen juoksi poispäin. Toimiihan se! Ihan hyvä vahvistaa tuotakin, vaikka Muru on tähän asti ollut erinomaisen varma luoksetulija, sillä nyt huomaa että välillä sillä nousee kierrokset niin että korvat kuuroutuvat. Otimme myös paikallaoloa ihan istumisesta, ei oikeastaan mitään uutta ja ihmeellistä siinä. Paras anti koulussa on, että saamme järkättyä muita koiria ja häiriötä harjoituksiin, ja tietenkin se, että tulee reenattua!

Tärkeintä kuitenkin että pentu on ihana kun se nauttii!

Hyvästit Pepelle

Pepe pääsi kunnioitettavaan 13 vuoden ikään kohtalaisessa kunnossa. Mitä nyt näkö ja kuulo alkoivat mennä, mutta vanhus oli kuitenkin ihan pirteä ja varsinkin tutuissa kotiympyröissä se pärjäsi ihan hyvin. Viikko sitten Pepe kuitenkin meni yhtäkkiä heikkoon kuntoon ja kuoli matkalla eläinlääkäriin. Onneksi lähtö oli nopea.

Hyvästit siis, kallis koiramme!

Autoilua

Kun koira matkustaa Limingasta Rovaniemelle, sieltä Kuusamoon, josta takaisin kotiin Liminkaan, on se autopelkoiselle pitkä matka. Viimeisimmällä rokotusreissulla en enää kestänyt kiusata koiraa, vaan otin sen  liikenneturvallisuutta vaarantaen viereeni etupenkille. Ostin myös D.A.P. suihkeen, jota voi suihkuttaa autoon. Muru oli minusta selvästi rauhallisemman oloinen etupenkillä, vaikka se autoon joutumista kammosikin (yrittää rimpuilla itsensä irti hihnasta kun tajuaa että mennään autoon). Se kuitenkin suostui jopa makoilemaan penkillä.

Vanhempieni mukana Muru pääsikin matkailuautoon. Suihkuttelimme feromonia ja Muru pääsi äitin syliin etupenkille katselemaan liikennettä, ja matka oli sujunut kuulemma hyvin. Ilmeisesti Volkkariin kohdistuva pelko ei kuitenkaan yleistynyt matkailuautoon. Rovaniemi-Kuusamo välillä koirat olivat kuulemma pötkötelleet ihan rauhassa takaosastossa. Kuusamosta Liminkaan ajoin Pepe takana omalla paikallaan ja Muru etupenkillä omassa pedissään. Muru käytännössä torkkui koko matkan, vaikka osa tiestä oli aika mutkaista ja kuoppaista kun ajoin Tyrävaaran kautta. Eläköön D.A.P! Olen aivan vakuuttunut, että se rauhoittaa koiraa, vaikka yritin toki tehdä muutenkin koiralle matkanteon mahdollisimman helpoksi. Mikä parasta: kun pelko hälveni, matkapahoinvoinnista ei ollut merkkiäkään. Onhan tästä vielä matkaa siihen että koira tulee iloisena autoon  ja matkustaa turvallisesti takana, mutta edistys oli kuitenkin melko huimaa!

16 viikkoa

Muru täytti maanantaina 6.6. jo 16 viikkoa, ja kävi edeltävänä perjantaina hakemassa rokotustehosteet. Kaijan neuvosta jätimme vielä rabiesrokotteen ottamatta, joten vielä yksi rokotusreissu on tehtävä ennen vuoden ikää. Toivottavasti sitä seuraava eläinlääkärireissu onkin vasta silloin! Vuoden täytettyään Muru pääsee myös silmä- ja polvitarkastuksiin, jotka kleineille olisi hyvä tehdä, oli tarkoitus tehdä pentuja tai ei. Kasvattaja kuitenkin tarvitsee tietoa myös kotikoiriksi päätyneiden koirien terveydestä. Murun 'urasta' ei vielä voikaan sanoa mitään, mutta jos siitä kehittyy kaunis ja terve neiti, pennunteko tulee kyseeseen parivuotiaana. Nähtäväksi nyt jää, tuleeko Murusta riittävän pieni, sillä neiti on kasvanut aivan huimaa vauhtia. 3.6. paino oli 2,9-3,0 kg eläinlääkäriaseman vaa'an mukaan. Varaa ei olisi enää kasvaa kuin kilo - puolitoista. Korkeushan se on mikä ratkaisee, mutta Murun emo Tiuhti on kuulemma noin 4,5 kg ja "missinmittainen" (26 cm) siskonsa Bertta alle 4 kg.

Paino on kasvanut, mutta turkki ei vielä oikeastaan ollenkaan. Karvan kasvu saisi kohta alkaa, koska pumpulinen pentukarva on jo aika kulunutta ja ruskehtavaa. Vaikka kaipa se kesähelteillä on mukavampi tuommoinen vähäkarvainen olemus. Viime viikko oli mielettömän kuuma (+30 ja enemmänkin). Muru ja Pepe olivat Rovaniemellä hoidossa ja kuulemma lähinnä maanneet kaakelilattialla läähättämässä. Äiti oli aika myyty, siltä lipsahti puolittain jotain sen tapaista kuin että harmi kun Murusta tulee pentuja vasta parin vuoden päästä :) Raportoidaan nyt vielä etten ole havainnut hampaiden vaihtumistakaan vielä. Ainakaan silloin 3.6. ei eläinlääkärikään huomannut puuttuvia hampaita. Kaipa niitä alkaa kohta tippumaan.

Koulutusrintamalla on ollut hiljaisehkoa, koirathan olivat tosiaan viime viikon hoidossa. Maahan-käsky on sillä tavalla vahvistunut, että käsimerkistä jo toimii hyvin, mutta pelkästä suullisesta käskystä ei oikeastaan ollenkaan. Eilen tein kosketteluharjoituksia ja hampaiden katsomista ja ne sujuivat tosi hyvin. Nyt täytyy vielä muistaa hankkia myös vieraampia hampaankatsojia. Tein kosketteluja vähän sillä mielellä kuin tuomari voisi näyttelyssä tehdä, eli siirtelin vähän jalkoja ja kohentelin asentoa ym. Tein myös pikkulapsi-tarttumisia koiran korviin, häntään ja vartaloon. Muru muisti aika pian mistä on kysymys, ja sieti tarraamista ihan hyvin.

Kehityksessä on saavutettu sellainen virstanpylväs, että Muru oli Rovaniemellä ollessaan päässyt ensimmäistä kertaa hyppäämään sohvalle. Tämä uusi taito on ilmeisen mieluisa, mutta tarkoittaa sitä että aiemmin sohvalla turvassa olleet kynät, kaukosätimet yms täytyy siirtää korkeammalle. Yöllä heräsin yhtäkkiä siihen, että koira hyppäsi sänkyyn. Hyvä että heräsin, jotta sain sen palautettua saman tien lattialle. Sohvalle tulo on sallittua, sänkyyn ei. Äiti tosin tunnusti tehneensä syntiä ja ottaneensa Murun pariin kertaan sänkyyn. Saapa nähdä mitä siitäkin seuraa....

Kamerasta, Ikä 14 - 15 vko

 

Piha-altaassa puljaaminen on jännää, mutta sitten märkänä tuntuu jotenkin hankalalta...

 

Kaikkein parasta on, kun saa ensin rypeä altaassa, sitten kaivaa hiekassa, sitten rypeä altaassa jne....

Autotakapakki

Nyt tuli edettyä liian nopeasti ja sehän kostautui. Muru sietää hienosti ohi ajavia autoja, kunhan ei ihan rekka päristele vierestä. Mutta autossa matkustaminen onkin toinen juttu. Muruhan oksensi ensimmäisellä automatkallaan ja tästä syystä halusin totuttaa sen hitaasti autoiluun. Kaikki menikin hyvin. Etenimme siihen saakka, että ajoimme muutaman kilometrin matkan niin että molemmat koirat olivat farkun perässä. Muru ei oksentanut ja ajattelin kaiken olevan OK. Ensimmäinen rokotusreissu tuli, ja siitäkin selvittiin oksentamatta, vaikka matkaa oli puoli tuntia suuntaansa.

Sitten kävin pari kertaa työpaikalla niin ettei Pepe ollut mukana, ja koska olin yksin liikkeellä, Muru oli ypöyksin auton takaosassa. Pahoinvointi ei ole hävinnyt, ja pari kertaa sain siivota oksennuksia. Luukun avatessani löysin aina tilan perälle jähmettyneen surkean pikku koiran. Sitten Muru alkoi riuhtoa talutushihnassa aivan raivona, kun se tajusi että olemme menossa lähellekään autoa. Tänään tajusin että panta ja talutinkin ilmeisesti yhdistyvät nyt autoiluun, sillä koiraparka ei todellakaan halua pantaa kaulaansa. Lenkille mennessä meillä on käytössä valjaat, ja panta on ollut käytössä lähinnä silloin kun olemme lähteneet töihin. Damn!

Noh, ei muuta kuin ongelman kimppuun. Sen sijaan että hakkaisin päätäni seinään, minkä olisin kyllä ansainnut, olen parina päivänä käynyt laittamassa Murun autoon ja antanut sille namia. Aluksi se jännitti niin että pystyi tuskin syömään ja yritti omin luvin paeta autosta. Tänään annoin sille siellä erityisen herkullisen aamuruuan ja iltapäivällä se suostui jo syömään namia vähän peremmällä takaluukussa. Koko homma meni siis uusiksi, ja vielä pitemmällä kaavalla, koska nyt koira todellakin pelkää autossa olemista. Mitä tästä opimme? Lienee ilmiselvää... 

Yksin kotona

Yksinoloharjoittelussa olemme olleet turhankin hitaita ja varovaisia, mutta nyt parina päivänä Muru on jäänyt Pepen kanssa pariksi tunniksi yksin. Olen jättänyt sen aitaukseen, jotta ilmeisen houkuttava kangassohva ja muu kielletty jäisi rauhaan. Puuhasteltavaksi olen antanut kourallisen erilaisia aktivointileluja. Palatessa Muru on vaikuttanut ihan rauhalliselta, ainakin tänään luulen että se oli nukkumassa kun tulin. Toivottavasti sama kehitys jatkuu!

Ainoa ongelma on Pepe, jonka olen jättänyt Murun aitauksen ulkopuolelle, koska sillä on taipumus omia itselleen kaikki lelut. Koira, joka ennen ei ole osannut työntää auki edes raolleen jäänyttä ovea, on vanhoilla päivillään löytänyt itsestään houdinin lahjoja ja löytyy joka kerta Murun aitauksesta tyytyväisenä. Muru ei liene yhtä iloinen katsellessaan vierestä kun kaveri vetää kongista maksamakkaraa... Onneksi leluja on ollut useita, joten toivottavasti pikkuinenkin on saanut puuhastella.

Painikamut Muru ja Puro

                                "Painitaan vielä!"

                                                "Saamasi pitää!"

Opiskelua

Teimme Murun kanssa jälleen vähän harjoittelua istu, maahan ja seiso-käskyjen osalta. Sain vihdoin edellisellä harjoituskerralla namin pois kädestä (se oli jo liian kauan mukana ja siitä luopuminen oli aika vaikeaa). Nyt pyysin välillä jo kaksi tai kolme liikettä ennen kuin palkitsin Murun. Se oli kyllä siinä rajoilla, mitä pystykorvanpennun pinna kestää, sillä välillä se selvästi turhautui ja alkoi piehtaroida ja pureskella. Palkitsin myös jos se päätti jäädä pyydettyyn asentoon, erityisesti seisomisesta, sillä se on kaikkein vaikein. Samalla pääsin harjoittelemaan vapautuskäskyä, joka meillä on siis 'vapaa'. Tavoitteeni on, ettei 'paikka'-käskyä tarvitsisi opettaa erikseen.

                                               "Jatketaan jo!"

Intoa näytti riittävän, joten lopuksi teimme vähän helpompaa käskyä ja opetin Murun koskettamaan kuonollaan vasemman käteni ojennettuja etu-ja keskisormia (jotta se erottaa sen muuten vain ojennetusta kädestä). Se oli helppoa. Muru kosketti sormia eri paikoissa ja sain sen myös seuraamaan niitä muutaman askeleen. Liitin samantien mukaan käskyn 'koske', vaikka ainakin käden koskettamisessahan se on tarpeeton, kun käsimerkki tulee kuitenkin annettua. Ehkä käsky on sitten kuitenkin helpompi yleistää muihin kohteisiin. Näyttää siltä että Muru on myös helppo opettaa koskettamaan tassulla kohteita, sillä se tarjosi sitäkin välillä. Olen kuitenkin yrittänyt hillitä itseni ettei tule liikaa uutta.

                                          "Voisko joku irrottaa tuon mun hännästä?"

Virtaa jäi vieläkin ihan riittävästi. Siispä pihalle ettei Pepe-vanhus saa hermoromahdusta.

Naksuttelua

Kikopupin innoittamana olen tehnyt paria harjoitusta naksuttelemalla. Ensimmäinen, ja tulevalle näyttelytähdelle (krhm) tärkeä taito, on koskettelun sietäminen. Ei Murun koskettelu sinänsä vaikeaa ole ollut, sen etujalkojakin saa kosketella ihan mielellään, toisin kuin edeltäjänsä Pikku-koiran. Pikku parhaimmillaankin oppi vain hyväksymään etutassujen lääppimisen, mutta mieltään se osoitti siitä aina vetämällä tassua pois. Lisäoppi ei silti ole pahitteeksi, haluaisin että koira seisoo kuin tatti kun eläinlääkäri tai tuomari kopeloi sitä. Erityisesti hampaiden katsomisen haluaisin sujuvan väistelemättä. Lisäksi koirasta tulee näin lapsiturvallisepi, kun se oppii, että tarraaminen korvaan tai äkillinen käden laskeminen pään päälle (jota todella monet tekevät koirille) on positiivinen juttu. Meillä kun ei kotona ole lapsiharjoitusmateriaalia käytössä.

Harjoitushan on yksinkertainen. Kosketin Murua esim. leuan alle tai kirsun päälle, otin kiinni korvista, tarrasin häntään jne, ja naksautin ja palkitsin aina kun se hyväksyi kosketuksen väistämättä tai pureskelematta. Aluksi en välittänyt koiran asennosta, mutta toisella harjoituskerralla pyrin siihen että se pysyisi seisaallaan, koska siinä asennossahan se yleensä tutkitaan. Käden pään päälle laitto oli oikeastaan ainoa liike, joka aiheutti väistelyä ja hammastelua. En itse asiassa ennen tätä ollut tajunnut että se on Murun mielestä epämiellyttävää. Se kuitenkin tajusi varsin pian, mistä on kyse ja alkoi pysyä paikallaan.

Toinen juttu mitä olemme tehneet on ollut istu-maahan, seiso-istu, seiso-maahan (ja päinvastoin) liikesarjan harjoittaminen namilla houkuttelemalla. Tähän mennessä kädessä on ollut nami koko ajan, ja siitä pitäisi tietenkin päästä eroon. Nyt tosin vasta rakennetaan lihasmuistia, palkitsen jokaisesta liikkeestä. Vaatimustason noustessa tulen pyytämään enemmän kuin yhden liikkeen kerrallaan ja alan lisätä käsimerkkiä. Tarkoitus olisi myös että takajalat pysyisivät koko liikesarjan ajan paikoillaan, mutta siihen en heti päässyt, koska en osaa houkutella koiraa riittävän taitavasti. Esimerkkisuoritus löytyy täältä. Meillä ei suju ihan tuohon malliin :)

Linturetkellä

Murun oli jo aika tutustua linturetkeilyyn, joten lähdimme laiskalle aamupäiväretkelle läheiseen torniin. Samalla tuli harjoiteltua automatkailua, joka ei selvästikään ole mitään huippukivaa puuhaa, vaikka viime kerrat on selvitty ilman oksentelua.

Muru otti tornissa oleilun aika lunkisti, vaikka se tylsää hommaa pienelle koiralle onkin. Onneksi autolta oli muutama sata metriä kävelymatkaa, jolloin sai kirmailla vapaana pitkospuilla ja muissa jännittävissä paikoissa. Muru ei näyttänyt pelkäävän korkealla, joten piti olla tarkkana ettei se livahtanut portaisiin tai kurkkinut kaiteen alta liian pitkälle. Kamerareppu kelpasi petipaikaksi paremman puutteessa. Täytyy ensi kerralla varautua huovalla ja puruluulla niin mikäs koiran on retkeillessä.

12 viikkoa

Muru täytti maanantaina 12 viikkoa, ja kävimme hakemassa ensimmäiset rokotukset. Se käyttäytyi eläinlääkärin odotushuoneessa oikein rauhallisesti ja katseli sylistäni tyynen kiinnostuneena muita koiria. Onneksi, sillä minulla oli mukana myös Pepe, jolta otettiiin samalla reissulla verinäytteet. Kaksi koiraa ja kaksi kättä on eläinlääkärireissulla ihan riittävän kompleksinen yhdistelmä ilman ylimääräistä sutinaakin. Eläinlääkäri sai tuikattua rokotteen niin, ettei Muru huomannut koko asiaa, ja oli sitä mieltä että tyyppi on ihan jees, kun siltä saa namiakin. Kiva juttu. Rabies-rokote kuulemma kirvelee enemmän, joten se voi aiheuttaa jotain reagointia koirassakin. Muru oli lihavuuskunnoltaan sopiva, ja painoltaan noin 2,2 kg. Pepe on kadottanut kilon, ja oli 11,3. Sen verran reissu stressasi että Muru oli valkoisen hilseen peitossa ja nukkui koko iltapäivän. Pepe kehitti tosi sitkeän ripulin, jota vieläkin parannellaan.

Olemme käyneet kävelyillä ja autoja ei enää tarvitse pelätä. Vahvistan edelleen naksulla läheltä menevien autojen rauhallista katsomista. Tänään kiersimme uuden kirjaston rakennustyömaan. Siellä oli sopivasti kaivuri töissä, mutta se ei ollut pelottava. Ehkä auto-opetus auttoi tässäkin. Sitäpaitsi paikallaan pysyvää työkonetta on helpompi lähestyä hallitusti koiran reaktioita tarkkaillen. Olen palkinnut myös muiden ohikulkijoiden rauhallisesta katsomisesta. Koiria emme ole onneksi kohdanneet kovin läheltä.

Muuten päivät ovat menneet pentupainin merkeissä Puron kanssa. Eilen kaveri kävi meillä kahden nakun kanssa, ja pihalla olikin kunnon vilske. Nakut käyttäytyivät mainiosti, eivätkä olleet edes kovin innostuneita leikkimään pennun kanssa. Muru pelkäsi niitä paljon vähemmän kuin odotin, joten Puron kanssa painiminen on kai lisännyt sen itseluottamusta. Parin viikon päästä pääsemme eläinlääkäriaseman järjestämään pentukerhoonkin.

Olen katsellut YouTubea ihan liekeissä, koska löysin taitavan positiivista vahvistamista käyttävän Emily Larlhamin (Kikopup) videoita koirankoulutuksesta. Sormet suorastaan syyhyävät!

Autopelko II

Tänään lähdimme taas Lumijoentien varteen ihmettelemään ohi ajavia autoja. Murulla oli vähän pörrö päivä, johtuiko se sitten tuulisesta kelistä vai Puron (vuokralaistemme uusi koiranpentu) kanssa painiessa nousseesta stressitasosta, en tiedä. Tällä kertaa jätin naksuttelun pois, jotta se ei ehdollistuisi epämiellyttäviin asioihin, ja palkitsin ihan vaan kehuilla ja nameilla aina kun auto ajoi ohi ja Muru katsoi sitä.

Harjoitus sujui paljon paremmin kuin edellinen. Ensinnäkin, maltoin alottaa kauempaa, ja olihan tätä jo kerran harjoiteltu. Sattumoisin ohi ei mennyt pelottavia rekkoja joten vastaan ei tullut liian vaikeita tilanteita. Jossain vaiheessa Muru ilmeisesti kyllästyi koivun juurella kökkimiseen ja halusi itse lähestyä tietä niin että sain suorastaan toppuutella ettemme joutuneet liian lähelle. Lopulta odottelimme parin metrin päässä tien sivussa kun autoja meni ohi. Murun häntä oli puoliksi alhaalla, joten kyllä autot sitä vähän jännittivät, mutta se kuitenkin katsoi niitä, pystyi syömään eikä yrittänyt perääntyä taluttimessa. Selvää edistystä siis!

Kotiin päin kävellessä se sitten kaksi pelätä aika kovasti pihallaan kolisteleva pikkupoikaa.... Argh! Äänet näyttävät olevan jossain määrin vaikea asia, erityisesti tuolla jännässä ulkomaailmassa. Eikun reeniä.

Autopelko

Lähdimme kävelylle, minä aseistautuneena naksuttimen ja herkkupussin kanssa ja Muru intoa täynnä. Kuvittelin että käymme pitemmänkin lenkin (mikä nyt pennun kanssa on pitkä matka - alle kilometri), mutta tajusin yhtäkkiä että Muru pelkää ohiajavia autoja aika lailla. Vastaantulevista polkupyöristä ja kävelijöistä (jopa äidistä lastenvaunujen ja pienen pyöräilevän pojan kanssa) selvittiin katse -> naksu-tekniikalla, mutta lähestyessämme vilkkaampaa tietä Muru alkoi yrittää takaisinpäin karkuun kun auto meni ohi.

No suunnitelma muuttui lennosta ja jäimme muutaman kymmenen metrin päähän katselemaan ohiajavia autoja. Olimme vahingossa ehkä turhankin lähellä, sillä vähänkin äänekkäämmän auton mennessä ohi Muru yritti pakoon. Tein samoin kuin muiden häiriöiden kanssa: odotin että Muru huomaa kohteen ja naksautan, jolloin se saa palkkion. Tosin naksun käyttö saattoi olla virhe, koska Muru oli jonkin verran peloissaan (olen opettanut kerran hevosen pelkäämään porkkanaa kun yritin siedättää sitä suihkepulloon, että näin ammattitaidolla sitä menään!). Parempi olisi ollut vaan avata namibaari aina kun se rauhallisesti katsoo autoa.

Joka tapauksessa jonkin ajan kuluttua henkilöautot eivät enää saaneet pakoreaktiota aikaan, niitä pystyi jo mun jalkojen vieressä katselemaan. Valitettavasti tilanne on siltä osin hallitsematon että välillä ohi meni isoja rekkoja, jotka olivat pelottavuudeltaan ihan toista luokkaa. Mutta kaikenkaikkiaan näytti että oppimisessa mentiin kuitenkin eteen- eikä taaksepäin, vaikka kokemattomuuttani tunaroinkin naksun kanssa. Tätä on harjoiteltava nyt ahkerasti, täällä on aika vaikea ulkoilla kohtaamatta autoja.

Samaan pihaan on eilen illalla tullut koiranpentu, Murua ja Pepeä odottaakin jossain vaiheessa yllätys kunhan mennään pihalle!

Pakollisia pentukuvia

Vaikka kamera ei ihan joka ulkoilureissulla laulakaan, kertyy koirakuvia ihan kohtuullisissa määrin. Ja laadultaan ne ovatkin enimmäkseen korkeintaan kohtuullisia. Mustan koiran kuvaaminen meinaa olla minulle teknisesti liian haastava suoritus. Useimmissa kuvissa koiran ympäristö on ylivalottunut, mutta vaihteen vuoksi tarkennus karkaa välillä hiivattiin ja välillä loppuu valo kun vauhti kasvaa. Onneksi edes jokunen kuva onnistuu joskus.

Tässä Murun 11-viikkoiskuva. Se ruutu, jossa se sattui katsomaan minua päin oli sitten epäterävä...

Pönötys edestäpäin. "Kaipa tuo aikoo tarjota nakkia kun kerran kumartuu?"

Työelämään tutustuminen

Tänään oli rankka päivä kun edessä oli ensimmäinen pidempi (puolen tunnin) automatka ja minun työpaikkaan tutustuminen. Välillä joutuu ottamaan koirat päiväksi töihin mukaan, joten työhuoneeseenkin on totuteltava. Vanhuskoira jäi turvalliseen kotiympäristöön viettämään leppoisaa päivää. Automatka meni rauhallisesti, kunnes kuulin yökkäysäänen juuri kun olin ajamassa parkkiin. Ei ehkä ollut kovin hyvä idea antaa Murulle ruokaa ennen ajelemaan lähtöä, mutta tulin lähteneeksi vähän aikaisemmin kuin suunnittelin. Takaisin tullessa sama juttu: kun avasin luukun, Muru oli juuri oksentamassa päivän aikana syömiään nameja.

Työhuoneessa piti tutkia jokainen kolkka. Jostain pöytien alta löytyi mm. lasinsiru, jonka ehdin onneksi pelastaa parempaan talteen. Jonkin ajan kuluttua Muru rauhoittui leikkimään leluillaan ja nukahtikin, kunnes minä puoliväkisin raahasin sen unisena pissille. Sitten riittikin ihastelijoita ja kävimme myös kahvilassa. Muru oli oikein reipas ja tervehti kaikkia ihmisiä tasapuolisen iloisesti. Se ei näyttänyt pelkäävän mitään kovin paljoa, vaikka pitkillä meluisilla käytävillä välillä jännittikin. Hieno koira! Se näytti niin kovin väsyneeltä, että päätin lähteä takaisin kotiin, jossa se pääsi hyvin ansaituille päiväunille.

Niin paljon opittavaa

Alkuun tuntui, että pienen pennun on opittava niin kovin monta asiaa, että miten ehdin opettaa ne kaikki, jotta siitä kasvaa mukava ja yhteiskuntakelpoinen yksilö. Temput jäivät myöhemmäksi, kun pienen piti oppia oma nimensä, sisäsiisteyttä, yksinoloa, autoilua ja taluttimessa kulkemista. Nyt vajaan kolmen viikon päästä ollaan päästy jo vähän autoilemaan ja tutustumaan vieraisiin paikkoihin. Autoilun aloitin ihan vaan namittamalla paikallaan seisovassa autossa, sitten laitettiin auto käyntiin. Ajoimme muutaman pikku lenkin niin, että olin Murun kanssa takalukussa ja sitten pääsimme siihen, että istuin takapenkillä. Matkat pidettiin muutaman kilometrin mittaisina, ja Muru näytti ottavan suhteellisen rauhallisesti, eikä oksentanut. Palkioksi pääsi jännään metsään juoksentelemaan.

Talutinkävelyn alkeita on harjoiteltu tontin viereisellä tiellä. Ystävälliset ihmiset haluaisivat tulla tervehtimään, mikä on hieman ongelmallista, kun Murun pitäisi oppia ettei kaikkia vastaantulijoita tervehditä. Olen naksauttanut aina kun Muru katsoo jotain häiriötä (auto, pyörä, vastaantulija, koira) mutta ei ryntää. Menestys on ollut kohtalaista joskaan ei 100%.

Yksinoloharjoitukset aloitettiin melkein heti Murun saavuttua. Tässä , kuten monissa muissakin asioissa, luotin Tuikkuun ja olen tehnyt harjoituksia varsin orjallisesti Pennun kasvatus-kirjan ohjeiden mukaan. Eroahdistus on kuitenkin sen verran yleinen ja hankala ongelma, että haluan panostaa tässä alkuvaiheessa sen välttämiseen. Olemme nyt siirtymässä harjoitukseen, jossa koira odottaa kiltisti aitauksessa kun puen ja riisun ulkovaatteita. Myös aitauksessaoloaikaa aletaan pidentää, nyt on odotettu vain muutamia minuutteja.

Tästä se alkoi

Haimme Murun (viralliselta nimeltään Mäntyhavun Ella) Alahärmästä huhtikuun 14. päivä. Muru oli täyttänyt 8 viikkoa aiemmin maanantaina. Murun syntymäpäivä on siis 14.2.2011. Saimme kasvattajalta mukaan kattavan pentupaketin ruokineen, leluineen kaikkineen ja tietysti roppakaupalla hyviä neuvoja. Ensimmäisen automatkansa Muru kulki sylissäni ja sehän oksensi alkumatkan kunnes sai mahansa tyhjäksi ja nukahti. Hyvin rauhallisesti se koko matkaan suhtautui.

Kotona Muru alkoi heti tutkia tilaa eikä itkenyt yhtään emonsa tai sisarustensa perään. Sisaruksia olikin tässä pentueessa harvinaiset kuusi (3+3)! Vanha koiraa Pepeä piti alkuun aristella, mutta sekin todettiin nopeasti vaarattomaksi. Parin päivän päästä Pepe juoksikin jo Murua karkuun eikä päinvastoin. Pihalla se pysytteli ensimmäiset päivät aika lailla jalkojeni lähellä, mutta rohkeus kasvoi päivä päivältä ja samalla tilkitsin kiireellä tonttia ympäröivää aitaa pienen koiran kestäväksi.