Nyt tuli edettyä liian nopeasti ja sehän kostautui. Muru sietää hienosti ohi ajavia autoja, kunhan ei ihan rekka päristele vierestä. Mutta autossa matkustaminen onkin toinen juttu. Muruhan oksensi ensimmäisellä automatkallaan ja tästä syystä halusin totuttaa sen hitaasti autoiluun. Kaikki menikin hyvin. Etenimme siihen saakka, että ajoimme muutaman kilometrin matkan niin että molemmat koirat olivat farkun perässä. Muru ei oksentanut ja ajattelin kaiken olevan OK. Ensimmäinen rokotusreissu tuli, ja siitäkin selvittiin oksentamatta, vaikka matkaa oli puoli tuntia suuntaansa.
Sitten kävin pari kertaa työpaikalla niin ettei Pepe ollut mukana, ja koska olin yksin liikkeellä, Muru oli ypöyksin auton takaosassa. Pahoinvointi ei ole hävinnyt, ja pari kertaa sain siivota oksennuksia. Luukun avatessani löysin aina tilan perälle jähmettyneen surkean pikku koiran. Sitten Muru alkoi riuhtoa talutushihnassa aivan raivona, kun se tajusi että olemme menossa lähellekään autoa. Tänään tajusin että panta ja talutinkin ilmeisesti yhdistyvät nyt autoiluun, sillä koiraparka ei todellakaan halua pantaa kaulaansa. Lenkille mennessä meillä on käytössä valjaat, ja panta on ollut käytössä lähinnä silloin kun olemme lähteneet töihin. Damn!
Noh, ei muuta kuin ongelman kimppuun. Sen sijaan että hakkaisin päätäni seinään, minkä olisin kyllä ansainnut, olen parina päivänä käynyt laittamassa Murun autoon ja antanut sille namia. Aluksi se jännitti niin että pystyi tuskin syömään ja yritti omin luvin paeta autosta. Tänään annoin sille siellä erityisen herkullisen aamuruuan ja iltapäivällä se suostui jo syömään namia vähän peremmällä takaluukussa. Koko homma meni siis uusiksi, ja vielä pitemmällä kaavalla, koska nyt koira todellakin pelkää autossa olemista. Mitä tästä opimme? Lienee ilmiselvää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti