Lumen odotusta

Bloggailu on ollut aika lailla vähissä, eikä mitään ihmeempää olekaan tapahtunut. Syksy on harrastettu möllitokoilua ja agilityä. Agility tosin jätettiin nyt tauolle ja jatketaan sitten kun Murun seuraava juoksu on takanapäin. Toivottavasti juoksut eivät sitten odotuta aivan tolkuttoman pitkään... No, panostamme tokoon ja muuhun yhdessäoloon sillä välin.

Agilityssä on alkanut askel nousta paremmin, kun ohjaaja on pudottanut reilusti elopainostaan Lisäksi aloitin juoksukoulun ja sitä myöten Murukin on päässyt 'juoksu'lenkeille mukaan. Toistaiseksi vauhti ei päätä huimaa ja ainakin vielä neiti on ihan hyvin jaksanut noin 8 km lenkkejä. Kasvaapahan kunto koirallakin! Pimeät päivät alkavat jo hieman rajoittaa vapaana lenkkeilyä, kun metsään ei valoisan aikaan ehdi kuin viikonloppuisin. Vielä tosin pääsee kulkemaan valaistulla kuntoradalla, kun lunta ei ole tullut eikä latuja ole päästy vetämään. Lunta soisi kyllä tulevan, sillä tämä marraskuinen pimeys on todella lannistavaa. Viime vuonna lunta odotettiin joulun yli, saa nähdä olisiko tänä syksynä vähän parempi onni.

Kamera pölyttyy kaapissa, ei oikein innosta tämä pilkkopimeys kuvaushommiin. Laitetaan kuitenkin yksi laiskottelukuva. Valpas vahti....

Ai niin, mainitaan tähän että Muru sai Axilur-matolääkkeen (3 pvä kuuri). Onpahan tieto jossain tallessa.

Loppukesän kuulumisia

Onpa aikaa vierähtänyt kesäkiireissä. Olen ollut tiiviisti töissä, mutta kyllä Murunkin kanssa on kaikkea ehditty puuhata.

Kävimme Kemissä näyttelyssä 21.7., josta tuomisina oli EH. Tuomarina oli Markku Mähönen. Arvostelu kuului näin:

Aavistuksen pitkänomainen, hyvän vahvuinen voimakas pää, hyvä kaula ja runko, mutta eturinta saisi olla voimakkaampi. Keskivahvat kulmaukset, aavistuksen alas kiinnittynyt häntä. Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä laatuinen, mutta hieman makaava karvapeite. Erittäin miellyttävä käytös ja väritys.

Kesän, ja varmaan tämän vuoden, viimeinen näyttely oli Pyhäjoen Yppärissä 25.8. Tuomarina oli Jari Fors. Tällä kertaa onnisti paremmin, tuomisina kotiin SERTI ja sijoituksena PN2. Paras narttu-kehän voitti ihana veteraani Kuurakuonon Ace of Hearts (Una). Oli kyllä niin ihana koira ettei häviö harmittanut yhtään!

Arvostelussa sanottiin seuraavaa:

Oikeat nartun mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Selässä pieni painuma, muuten hyvä runko ja raajat. Hyvä häntä. Turkki ei aivan parhaimmillaan. Kevyt liike. Luonne oikea.

Muru on pudottanut alusvillaa pitkin kesää, ja varsinkin selästä se alkaa olla aika vähissä, tämä näkyy jo Kemin arvostelussa. Kunnollista karvanlähtöä ei silti ole vieläkään tullut. Nyt voidaan keskittyä muihin kuin näyttelyasioihin ensi vuoden puolelle asti, sillä kolmatta sertiä ei kannata metsästää ennen Murun 2-v synttäreitä, eikä tässä lähellä ole loppuvuonna näyttelyitä edes hupimielessä käytäväksi. Tauon jälkeen reissut varmaan taas maistuvat emännälle paremmin, joskin nytkin Pyhäjoella oli oikein mukavaa kun kehän laidalla alkaa olla jo tuttuja jotka vielä onneksi neuvovat tällaista toopea aloittelijaa. Onneksi koira on niin hyvä, että se pärjää minun tökeröstä esittämisestäni huolimatta ;-)

Sienikoirakurssi päättyi myös viikko sitten. Kävimme Kajaanissa vielä intensiivisen kaksipäiväisen opiskelemassa. Kaikki koirat olivat edistyneet valtavasti, ja kanttarellille opetetut kainuulaiset etsivät jo tuoreita sieniä maastosta (eivät vielä kasvupaikallaan, vaan ihmisen piilottamia). Muru ja Rohto joutuvat vielä tyytymään kuivattuun suppilovahveroon, mutta sitäkin saataneen (ainakin torilta) ihan pian. Muru osaa jo etsiä teesiivilään piilotettua kuivattua suppista metsämaastossa, mutta etsintään lähettämistä ja kestoa etsimiseen pitää vielä harjoitella. Käytös on siis kuitenkin kutakuinkin valmis, vain lisää toistoja tarvitaan. Minulla on sienikoira! Rohto onkin aivan pro, sillä etsimisen se osasi jo ennestään.

Olen todella tyytyväinen kurssiin. Opettajat Arto ja Mervi ovat tosi ammattilaisia ja heiltä sai arvokkaita vinkkejä jatkoon. Arto oli kuulemma vielä muistanut ihastella Murua selkäni takana, ja suositellut ehdottomasti pentujen teettämistä :) Nyt minulla on siis ongelmakoirakouluttajan lausunto että koirani on riittävän hyväluonteinen jalostukseen <3. Ei muuta kuin sulhasia katselemaan...

Möllitoko jatkuu edelleen, joskin sienikurssin ja emännän migreenien takia tuli taas pari harmittavaa poissaoloa. Agility päästiin taas aloittamaan Minnan koirakoulussa. Uskallan toivoa että seuraavat juoksut tulisivat vasta vuodenvaihteen jälkeen, joten syksy ehdittäisiin harrastaa täysipainoisesti. Sitten on jo periaatteessa mahdollista että Muru jääkin mammalomalle, mutta se taas riippuu kasvattajankin suunitelmista ja kiireistä astutetaanko seuraavaan vai vasta sitä seuraavaan juoksuun.

Pakollinen poseeraus :)

Oulun KV 15.7.2012

Mahtaa Kaijaa hymyilyttää :)

ROP - Mäntyhavun Ella

VSP - Mäntyhavun Elmo

CACIB uros - Mäntyhavun Elmo

CACIB narttu - Mäntyhavun Ella

SERT uros - Mäntyhavun Elmo

SERT narttu - Mäntyhavun Ella

Sisarukset roppikehässä, mikäs sen hauskempaa!

Tuomarina oli Lokodi Csaba Zsolt, Romania. Aika reippaasti näytti ERIä ja SAta tulevan, mutta eipä mua haittaa. Serti-tili on nyt kuitenkin korkattu. Muru käyttäytyi tällä kertaa oikein nätisti, ehkäpä siksi kun itse osasin jo esittää sen keskittyneemmin. Tuiskulla oli vähän sähköjänispäivä, mikä saattoi antaa meille vähän tasoitusta. Kehässä oli 5 mustaa ja ruskeaa koiraa, joten tällä rodulla (ja värillä) on aika paljon helpompi hakea menestystä kuin esim  shelteillä, arvaan....

Arvostelu kuului näin:

"Good energetic movement with excellent steps. Excellent haircondition, very nice eyes. Good muzzle. Excellent stop. Good parallel front. Good chest. Correct behind. Little bit invords frontfeet."

Excellent stop? Täh? Viittaako tämä otsapenkereeseen vai seisoma-asentoon...
Tämä oli muuten ensimmäinen tuomari joka huomautti etujalkojen sisäkierrosta. Jännä sinänsä, kun mun mielestä ne ei oo mitenkään 'little bit' vaan näkyy kyllä selvästi. Mutta esitän kyllä Murun mielelläni aika reippaassa ravissa, ehkä liikkeet oikenevat siinä. Itsehän sitä ei silloin oikein näekään. Koiria näköjään esitetään kyllä aika eri tavalla, osa sipsuttaa aivan tavattoman hitaasti tiputipu-ravia. Ehkäpä kokeneemmat osaavat katsoa mikä on omalle koiralle passeli vauhti, mulla on ollut mottona vaan että ravin pitää olla energistä ja lennokasta kunnon pitkällä askeleella. Hevospuoleltako tämäkin asenne lie jäänyt (kuten sairaalloinen koiran liikkeiden kyttääminen muutenkin)? Eteenpäinpyrkimystä pitää olla, muuten ei tule mistään mitään!

Ainoa huono puoli hommassa oli, että oli pakko jäädä iltapäivän ryhmäkehään. Ei olis paljoo kiinnostanut, kun piti olla paikalla aamulla kahdeksalta ja ryhmäkehät alkoivat vasta klo 15. Varsinkin kun kleinilla pärjäämismahdollisuudet ovat käsittääkseni lähes olemattomat. No, pääsi yksi mitteli kuitenkin jatkoon asti vaikka ei sitten sijoittunutkaan. Meidät heitettiin pihalle ensimmäisessä aallossa. Sitten pääsikin kotiin!
Tuijalle kiitos valokuvaamisesta. Jäätiin kyllä aika nurkkaan piiloon, mutta tässä kuitenkin muistona menestyksestä. Murua ei enää seisominen huvittanut, taisi raukka olla jo aika poikki.

Sienikoiran kotitreeni 4

Olemme päässeet ilmaisun liittämisessä kahden purkin kanssa harjoitteluun. Muru ihan selvästi jo tietää kumpi purkki on se, josta palkkio tulee. Kyllä se oppii, vaikka emäntä välillä kämmäileekin. Ei se ole niin vaarallista sekään, jos välillä vähän menee pieleen :)

Lonkka-, kyynär- ja selkäkuvat

Tänään kävimme otattamassa koko rangan pituudelta röntgenkuvia. Muru on koko pienen elämänsä ajan mielestäni vähän pomputtanut oikeaa takajalkaansa. Koska haluaisin harrastaa agilityä, halusin kuvauttaa koko koiran. Polvethan on jo aiemmin tunnustelemalla nolliksi todettu.

Toivoin tietysti, ettei kuvissa näkyisi mitään, mutta valitettavasti intuitioni on näissä asioissa ollut erehtymätön. Joka kerta kun olen elukoista vikaa epäillyt, sitä on myös löydetty. Vaikka joskus minua on puolison ja jopa eläinlääkärien toimesta pidetty vähän vinksahtaneena vaatiessani tutkimuksia lähes huomaamattomien oireiden vuoksi... Mutta kyllä emäntä koiransa tuntee.

Ja niinhän siinä kävi, että lonkkamaljat ovat eläinlääkäri Anun mukaan matalahkot, oikea malja matalampi kuin vasen. Villi arvaus luokituksesta tässä vaiheessa oli C. Kyynärkuvissa laatu oli vähän huono, mutta on mahdollista, että nekin tuomitaan ykkösiksi (toivon hartaasti, että ei kuitenkaan vaan kyse olisi kuvan huonoudesta). Kennelliittohan kuvat sitten virallisesti tarkastaa ja sieltä saadaan sitten myöhemmin lopulliset tulokset. Selässä ei ollut pikaisella katsomisella huomautettavaa. Selkäkuvia ei alle 2-vuotiaalta saa virallisiksi, mutta ne menevät silti lausuttaviksi.

Tässä vaiheessa minua alkoi jo vähän pyörryttää, eikä kovin pitkällistä keskustelua tulevaisuudesta käyty. Saatan kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla Rimadyl-kuuria nähdäkseni lakkaako takajalan pomputus kokonaan kuurin aikana. Juuri nyt sitä ei kannata tehdä, koska edessä on vielä parit näyttelyt.

Päällimmäisenä on tietysti huoli koiran tulevaisuudesta. Toisaalta näin pienillä löysät lonkat harvemmin vaivaavat ja muutenkin netissä oli kohtalaisen rohkaisevaa tietoa siitä, että vaikeakaan lonkkaniveldysplasia harvoin johtaa koiran lopetukseen, vaan on yleensä hoidettavissa. Ja täytyy tietysti muistaa etteivät kuvat välttämättä korreloi lonkkien toiminnallisuuden kanssa mitenkään, eikä tuloksella välttämättä ole mitään tekemistä oikean takasen satunnaisen hyppyytyksen kanssa.

Murun paino oli 4,8kg eli 100g oli tullut lisää. Agilitystä juteltiin sen verran, että toisaalta se voi olla hyväksikin koiran kuntoa ajatellen, mutta tietysti jos Muru treenien jälkeen nostelee takajalkaa enemmän, silloin laji ei ole kovin järkevä. Enemmän siihen vaikuttanee kyynärnivelten tulokset. Juuri nyt en osaa sanoa mitä itse tästä ajattelen, toisaalta se on kuitenkin tosi repivä ja vammaherkkä laji jossa Muru painaa ihan sata lasissa menemään. Odotellaan lausunnot.

Taas tuli maininta lunkista sydämestä. Se on vissiin tosi hidas, kun siitä aina sanotaan. Ei Muru-parka kyllä vieläkään tajunnut pelätä eläinlääkärissä, vaikka aina siellä on vähintäänkin pistetty.

Rovaniemi KV 30.6.2012

Rovaniemellä ei sää juuri suosinut, mutta ehdimme kuitenkin pyörähtää kehässä ennen vesisateen alkua. Tuomarina oli Barak Yochai, Israel. Kotiin tuomisina oli ihan hyvää menestystä, mutta ei varsinaisia meriittejä: NUO1 ERI SA PN3 ja vara -CACIB.

Mustia ja ruskeita kleinejä oli yhteensä vain neljä joista kaikki narttuja. Olimme siis yksin luokassamme.
Tässä vielä arvostelu:

"Feminine. Very good type. Good size and proportions. Excellent coat and colour. Correct movement. Needs to get more power. Could move better behind. Nice temperament."

Kehässä Muru olisi kieltämättä saanut liikkua vähän paremmalla draivilla. Tuomari selitti, että takana on kyllä lihasta, mutta liike on hieman löysää, sitä tarkoittaa tuo kommentti avostelussa. Ensi kerralla täytyy saada koiraan lisää virettä ja keskittymistä :)

Tässä vaiheessa kädessä vain nauhat. Ruusukeposeeraus jäi tekemättä.

Sienikoirakurssi III

Eilen pääsimme kolmannelle lähipäivälle Kajaaniin. Murun juoksu on ohi, joten sain matkaseuraa kurssikaverista. Kyllä matka sujuu paljon rattoisammin kahdestaan!

Kuluneiden kahden viikon aikana olen tehnyt monenlaisia harjoituksia pihalla. Suurin osa harjoituksista on keskittynyt siihen, että toinen purkeista saattaa mennä pois näkyvistä. Tämän arvelin olevan potentiaalinen ongelma, joten keskityin siihen kahdella purkilla. Alkuun kävikin pari kertaa niin, että vaikeutin tehtävää vahingossa liikaa, koska minun on todella vaikeaa tietää, mitä lähes maan tasalla oleva pikkukoira näkee. Purkki meni liian piiloon ja Muru luovutti heti. Muutaman helpon harjoituksen jälkeen se vaikutti kuitenkin hoksaavan, että purkkia voi vähän etsiä, jos se ei ole näkyvissä.

Aloitimme pihalla niin, että Arto katsoi miten koira työskentelee kahden purkin erottelussa. Samalla alettiin häivyttää tilanteesta myös Arton läsnäoloa, joten hän otti jo vähän etäisyyttä, eikä enää toiminut meille avustajana. Lyhyen ulkotreenin jälkeen siirryimme sisälle luokkahuoneeseen, jossa teimme erottelua kolmella purkilla ja myös niin, että yksi purkeista meni välillä piiloon. Muru toimi hienosti, joskin se on alkanut nostaa etutassuaan haistellessaan kuumaa purkkia. Huomasin sen eräänä päivänä kotona, mutta en pidä sitä ongelmana, mikäli tassun nostelu ei ylly raapimiseksi asti. Ainakin on helppo nähdä, milloin koira tietää olevansa oikealla purkilla :)

Lisäksi otimme erikseen ilmaisun opettelua yhdellä purkilla.

Ilmaisun opetus alkaa näin: koira haistelee kuumaa purkkia -> 'naks' + nami -> istu-käsky -> 'naks' + nami.
Pian yhdistettiin toiminnot siten, että purkin haistelun jälkeen koira pyydettiin istumaan (joka on siis Murun ilmaisu), jonka jälkeen vasta seurasi naksu ja palkka. Toiminnot siis yhdistettiin. Parin-kolmen sarjan jälkeen testattiin ilmaisua antamalla käsky ensin kolmella kerralla ja neljännellä jätettiin käsky pois. Muru istahti tällöin oma-aloitteisesti. Mikäli koira ei tarjoa toimintoa 1-2 sekunnin viiveellä, annetaan käsky. Rohton kanssa tilanne oli hieman haastavampi, sillä se tarjoaa todella herkästi haukkumista turhautuessaan (kun ei saakaan palkkaa heti). Teimme vielä perään toiston jossa käskytin koiraa kahdesti ja kahdesti en käskyttänyt. Pienen hölmistyksen jälkeen Muru ymmärsi taas istahtaa. Sitten alkoivat tietysti nakkibileet.

Teimme vielä ulkona pienen kokeen: Arto vei purkin kannelle asetettua suppilovahveroa (oikein kunnon läjän) nurmikolle. Sitten vain kävelimme koiran kanssa tuulen alapuolelta purkin ohi ja katsoimme tapahtuuko mitään. Rohto, kokenut hakukoira, reagoi hajuun heti ja lähti määrätietoisesti purkille. Mahtava suoritus! Olin varma ettei homma onnistu Murun kanssa.... Kävelimme hieman lähempää purkkia ja Murukin reagoi kyllä hajuun, mutta ei lähtenyt sitä kohti ennenkuin käännyimme takaisinpäin. Se siis haistoi kyllä sienen, mutta ei meinannut uskaltaa oma-alotteisesti tehdä päätöstä hajun luo menemisestä. Mutta niin vain se suoritti tehtävän :)

Kotiläksyksi saimme ottaa ensin pari-kolme päivää pelkkää ilmaisutreeniä sisällä. Kun tämä sujuu, voidaan ottaa mukaan toinen purkki ja /tai siirtää homma ulos. Tästä lähtien ilmaisu vaaditaan sitten aina mukaan. Lisäksi voimme pikkuhiljaa alkaa häivyttää purkkia. Tekisi myös mieli ainakin jossain vaiheessa testata tuota samaa hajuun reagointia kuin Kajaanissa tehtiin...

Seuraava koulutuspäivä on kolmen viikon päästä. Mutta sitä ennen ehdimmekin käydä kerran tokossa (vihdoin!) ja parit koiranäyttelytkin. Muru on myös menossa luustokuviin (kyynärät, lonkat ja selkä kuvataan) ensi tiistaina, se kyllä jännittää ja pelottaa aika sairaasti.

Sienikoirakurssi II

Tiistaina 12.6. meillä oli ensimmäinen lähiopetuspäivä Kajaanissa. Tällä kertaa emme voineet mennä kimppakyydillä, koska Murun juoksu on edelleen käynnissä ja neiti olisi voinut olla turhan stressaavaa seuraa Rohtolle. Pääsin kuitenkin katsomaan Rohtonkin suorituksia, koska se ei onneksi välittänyt vaatteisiini tarttuneesta tyttökoiran tuoksusta.

Aloitimme Arton kanssa ensin koirakeskuksessa sisätiloissa. Ihan alkuun otettiin yksi purkki ja kun se meni hyvin, lisättiin toinen. Sitten siirryimme ulos. Ulkona aloitettiin taas yhdellä purkilla koska tilanne on koiralle paljon vaikeampi vieraassa ympäristössä ja ulkona. Toinen koira sai aina levätä toisen työskennellessä, koulutus tehtiin kahdessa pätkässä. Aikaa meni vajaa tunti per koira.

Muru teki hommaansa varsin hyvin, joskin vähän laiskasti. Juoksukin voi vaikuttaa vähän sen työhaluun ja olotilaan yleensä. Mutta edelleen se oli tosi kiltti ja hyväkäytöksinen ja hurmaava <3. Otimme lopussa erottelua ulkonakin kolmella purkilla. Aikomuksena oli myös kokeilla yhdellä purkilla purkin siirtämistä ihan pikkuisen piiloon, mutta Muru lakkasi toimimasta ennen sitä. Ei jää epäselväksi milloin se lyö hanskat tiskiin: purkki lakkaa yksinkertaisesti koiran mielestä olemasta. Koulutuskerta oli tietenkin paljon pitempi kuin normaalisti kotona, jossa pyrin välttämään koiran kyllästyttämistä.

Evääksi ja kotiläksyksi saatiin:

1. Harjoittelu siirretään kokonaan ulos
2. Oikein hyvästä suorituksesta voi antaa jackpotin, monta namia suoraan purkin päältä. Tämä vahvistaa motivaatiota.
3. Mikäli motivaatio vaikuttaa heikolta, voidaan tehdä myös edelleen toistoja yhdellä (kuumalla) purkilla. Tämä lisää vahvistetta sille, että haisevan purkin luona on kannattavaa olla.
4. Purkkien määrää voi lisätä neljäänkin, eli lisää töitä koiralle erotteluun. Tavoite on että koira pysähtyy kuumalle purkille havaittavasti eikä vain haistele kaikkia purkkeja satunnaisesti.
5. Ilmaisua voi liittää mukaan. Sen voi aloittaa yhdelläkin purkilla. Ongelmaksi voi muodostua väärä ilmaisu, jolloin voi kokeilla purkkien poistoa. Negatiivinen rankaisu -> palkkion mahdollisuus poistuu. Tämä voi kuitenkin tappaa koiran motivaatiota joten jos tähän ongelmaan törmätään täytyy varmaan ottaa välipuhelu Kajaaniin.
6. Purkkeja voi alkaa piilotella. Niin että koiran onnistumismahdollisuudet kuitenkin ovat lähes varmat, eli ei saa vaikeuttaa liikaa. Esimerkiksi yhtä purkkia voi hivuttaa pikkuhiljaa pensaan alle/kulman taakse tms. Tai kahdesta purkista kuuma katoaa näkyvistä.
7. Lyhyet treenit! Mieluiten max 5 minuuttia, mutta päivittäin.

Seuraava lähiopetuskerta onkin jo kahden viikon päästä, joten nyt vaan treenaamaan!

Sienikoiran kotitreeni 3

Enpä sitten muistanut raportoida joka treeniä, mutta samalla kaavalla on menty. Treenattu on noin kerran päivässä, 4-6 sarjaa joissa seitsemisen toistoa. Treenejä en ole ehtinyt tehdä joka päivä, olisiko niitä kertynyt yhteensä 6.

Otin mukaan kolmannen purkin, jolloin minun on helpompi hahmottaa onko koiralla mitään ajatusta hommasta. Yhden kerran ehdin harjoitella myös ulkona, kotipihalla. Alkukesä on ollut niin sateinen, että pihatreenit ovat jääneet vähiin. Pihalla aloitin yhdellä purkilla, sitten lisäsin 2 ja lopulta 3. Yllättävän hyvin Muru ulkonakin keskittyi, ehkä se jaksoi vähemmän aikaa kuin sisällä kun piti vahtia ohikulkijoita ja syödä ruohoa :) Kolmen purkin kanssa alkaa jo itsellä tulla ongelmia muitaa mikä olikaan se kuuma purkki.

Aina välillä tuntui että kyllä se taitaa erottaa ne purkit. Muru haisteli kylmää purkkia vain lyhyesti mutta kuumaa pitempään. Toisaalta, välillä Muru taas päätti jämähtää tyhjälle purkille kun laiskus iski.

Sienikoiran kotitreeni 2

Tein torstai-iltana myös pikkaisen hajutreeniä. Nyt kun Murulla on juoksu me ei päästä agilityyn eikä tokoon, joten nyt on paljon hyvää treeniaikaa :)

• Yhteensä 4 sarjaa, noin 7 toistoa per sarja. Koira jaksoi hyvin tämän ajan.
• Kahdella purkilla
• Namina jotain M&M ankkasiivua

Harjoitus oli käytännössä edellisen päivän toisinto. Muru ei edelleenkään mielestäni hakeudu kuumalle purkille yhtään sattumanvaraista useammin. Välillä se heittäytyi makaamaan purkin viereen, mutta tämä oli aina väärä purkki (turhautui, kun naksua ja namia ei tullutkaan, eikä kuitenkaan halunnut vaihtaa purkkia). Sitäpaitsi en halua ilmaisuksi maahanmenoa vaan istumisen :)

Tarkoitus oli tehdä myöhemmin illalla toinenkin treeni mutta sopivat palkat loppuivat. Tänään illalla lisää, ja jos sää sallii voisi ottaa myös aksahypyt ja putken esiin kotihumputtelua varten. Pitää keksiä korvaavaa toimintaa, kun en meidän normaalilla metsälenkillä oikein uskalla käydä Murun ollessa juoksussa. Siellä liikkuu paljon koiria. Menee remmilenkkeilyksi tämä aika ja se on ainakin minusta ja varmaan koirastakin aika tylsää. Onneksi meillä on iso piha.

Sienikoiran kotitreeni 1

Sain eilen illalla hajuntunnistukseen sopivat metallipurkit postista ja pääsin vihdoin into piukeena treenaamaan Murun kanssa. Aloitin helpoimmasta: olimme olohuoneessa niin että istuin lattialla. Tästä asetelmasta olemme aloittaneet lähes kaikki treenit Murun kanssa joten se tietää heti mitä on luvassa.

Tein illan aikana yhteensä 8 sarjaa siten, että 4 sarjan jälkeen oli ihan kunnon pitempi tauko pihalla oleskelua. Joka sarjan välissä oli pieni tuumaustauko (otin purkit pois koiran ulottuvilta), jossa selvittelin oman pääni ja arvioin vieläkö Murua kiinnostaa työskennellä. Sarjassa oli 5-7 toistoa kussakin. Tavoitteena oli että Muru jaksaisi työskennellä loppuun saakka innokkaasti, eli nyt testaan mikä on sopiva toistojen määrä. Muistutin asian mieleen aloittamalla pelkällä kuumalla purkilla.
Palkkiona oli kypsennettyä broileria.

1. 1 purkki / 5 toistoa. Kriteeri: Purkin koskettaminen kuonolla tai haistaminen.
2. 2 purkkia / 5-7 toistoa. Kriteeri: Kuuman purkin koskettaminen ja mieluiten haistaminen. Palkinto kuuman purkin päältä. Lisäksi harhautusnamin heitto, jolla koira saadaan siirtymään kauemmaksi. Kylmän purkin haistamisesta ei seuraa mitään.
3. Kuten sarja 2.
4. Kuten sarja 2.

Pitkä tauko

1. Kuten sarja 2. 
2. Kuten sarja 2. 
3. Kuten sarja 2. 
4. Kuten sarja 2. 

Muru jaksoi työskennellä loppuun saakka, joskin parin viimeisen sarjan alkuun se näytti harkitsevan viitsiikö vaivautua, kun laitoin purkit lattialle. Se yritti myös pari kertaa päästä helpolla ja käydä hakemassa namit suoraan vierestäni lattialta, johon olin ottanut valmiiksi sarjaan tarvittavan määrän nameja. Näin minun ei tarvitse keskittyä laskemiseen sarjan aikana.

En usko että se vielä(kään?) huomasi että palkkio tulee nimenomaan hajullisesta purkista. Toisaalta positiivista on, että Muru selvästi ja kuuluvasti haisteli purkkeja. Pari kertaa se tarjosikin tassukosketusta ja purkin viereen maahanmenoa (väärälle purkille). Useimmiten Muru vaihtoi melko nopeasti seuraavaan purkkiin, jos ei saanut palkintoa ensimmäisestä purkista. Tein väärästä purkista luopumisen mahdollisimman helpoksi pitämällä purkit melko lähellä toisiaan. Toisaalta huomasin että jos ne ovat LIIAN lähekkäin en itse ehdi reagoida. Vaihtelin  purkkien paikkoja ja yritin olla tekemättä sitä kaavan mukaan. Helposti nimittäin lähdin noudattamaan kaavaa, jossa purkit vaihtavat paikkaa kahden kosketuksen jälkeen.

Tassun tarjoaminen johtui varmaan siitä, että olin harjoitellut edellisenä päivänä kosketuskeppiä. Jossain vaiheessa laitoin kosketuskohdan jalkani päälle muistamatta ollenkaan, että olin joskus opettanut Murulle tassukosketusta (raapimista) mun jalkaterään, joten sieltähän se jalka pari kertaa heilahti ja palkkasin vahingossa siitä... Purkin tassuttelu ei onneksi kuitenkaan parin kokeilun jälkeen lisääntynyt, joten en usko siitä tulevan suurta ongelmaa.

Juoksu

Ne kauan odotetut juoksut alkoivat vihdoin sunnuntaina 27.5. Edellisiin juoksuihin väliä tuli noin 7.5 kuukautta. Onneksi ehdimme käydä viime viikon sienikoirakurssit ja näyttelyn, mutta nyt jäävät sitten agility ja toko tauolle. Tai tokoahan emme ehtineet edes aloittaa, joten ei ehkä voi puhua tauosta. Harmittaa, kun niin kovasti halusin siihen ryhmään! Meillä on sienikoirakurssin seuraava lähipäivä kahden viikon päästä, joka tarkoittaa sitä ettemme varmaan voi matkustaa Kajaaniin Rohton kanssa samassa autossa. Olisi pojalle aika epäreilua...

Tässä lienee selitys Murun viime päivien flegmaattisuuteen. Toki sillä on ollut erittäin rankka viikko (keskiviikko riehumista Tytin kanssa, to-pe Kajaanissa sienikoirakurssilla ja vielä la näyttelyssä), mutta on se silti ollut minusta ihmeen veltto

Se vaan ihmetyttää kun luulin että turkki putoaa ennen juoksuja, mutta vielähän tuo on tallella.

Oulainen 26.5.2012

Olimme Murun kanssa sienikurssista ja matkustamisesta ihan poikki, mutta eipä auttanut muu kuin suunnata auton keula kohti Oulaisten ryhmänäyttelyä. Murulla on vielä turkki tallella, mutta koko ajan jännätään milloin se sen pudottaa ja ehtiikö se kasvaa takaisin Oulun KV-näyttelyyn mennessä.

Sää oli oikein mukava ja aurinkoinen. Ehkä jo koirien mielestä vähän kuuma, vaikka vilpoinen tuuli nosti paljaita ihmiskäsivarsia kananlihalle. Muru oli niin veltto että mietin jo onko siitä kehään lainkaan. Se vain halusi maata häkissä (jossa se oli juuri joutunut olemaan kaksi päivää putkeen!!). 

Kehässä Muru kieltämättä esiintyi vähän haluttomasti ja juoksuttaessa viisti nokka maassa. Samassa luokassa oli vain kaksi narttua ja terhakka näyttelytähteni odotti arvosteluvuoroaan makuulla... Kokeneemman näyttelykansan mielestä on varmaan järkyttävää, kun koira ei koko ajan pönötä asennossa, mutta minä ajattelin että tuomari arvostelee meidät sitten vuorollaan. Ja mukavasti arvostelikin. Tuomarina toimi itsekin kleineja kasvattava Kirsi Honkanen. Arvostelu kuului näin:

"Narttumaiset mittasuhteet omaava nuori neiti. Kaunis pää & ilme. Riittävän ylös kiinnittyneet korvat. Aavistuksen lyhyt kaula. Hyvä selkä. Kaunis häntä. Kokoon sopiva raajaluuston vahvuus. Kauttaaltaan riittävästi kulmautunut. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvin hoidettu kirkkaan musta karvapeite. Rauhallinen miellyttävä käytös."

Tuloksena oli ERI SA JUK1 ja PN2 (Sijoittui siis toiseksi kahden nartun kehässä...). Hieman jäi mietityttämään kun tuomari sanoi antavansa sertin tänään eloisammin esiintyneelle nartulle, että jos Muru olisi ollut virkumpi olisikohan saatu serti? No eipä se mitään, varaserti saatiin kumminkin mukaan. Emäntä on enemmän kuin tyytyväinen pikkuiseensa. Murun velipoika sai jo toisen sertinsä toisessa näyttelyssään, mutta tällä kertaa ei päässyt ihan rotunsa parhaaksi vaan oli VSP. Tuisku on siis melkoinen komistus :)

Vähän huvittaa tuo "Hyvin hoidettu karvapeite". Joo, onhan se saanut paljon turvehoitoja :D En ehtinyt edes pestä koiraa, vähän näyttelypäivän aamuna harjasin. Näköjään vähempikin riittää. Niin, ja ei se karva kyllä ihan kirkkaan mustakaan ole, mutta ehkä se otetaan huomioon että vaihtumaton turkki on väkisinkin haalistunut.

Sienikoirakurssi I

Vietimme Murun kanssa torstain ja perjantain Kainuun ammattiopistolla sienikoirakurssin aloituspäivillä. Kurssin järjestää KantriKoulutus-hanke ja kouluttajana toimi Mervi Niemi Suomen Eläinkoulutuskeskuksesta.

Onneksi saimme matkaseuraa samalle kurssille lähtevästä kaverista lapinkoiransa Rohton kanssa joten kahden ja puolen tunnin ajomatka sujui leppoisasti. Rohto ja Muru ovatkin jo ennestään tuttuja joten tiesimme että koirat pärjäävät hyvin keskenään. Aamu aloitettiin esittelyillä ja teorialla. Koirien rotukirjoa edustivat siis kleinspitz, lapinkoira, kaksi lagottoa (ja yksi pikkuinen lagotonpentu), jackrusselinterrieri ja saksanpaimenkoira. Hyvin erilaisia koiria siis, mikä tekeekin tästä niin mielenkiintoista!

Häkissä odottavan koiran aika on pitkä.

Hajuerottelun koulutus aloitettiin yhdellä 'kuumalla' purkilla, siis purkilla joka sisältää ehdollistettavan hajun. Meille opetteluhajuksi valikoitui sitten kuivattu suppilovahvero. Hajupurkkien täytyisi olla mieluiten metallista tai lasista valmistettuja. Lasipurkeissa (esim pilttipurkit) on monesti se ongelma, että kannen muovitiivisteet imevät hajut itseensä eikä niitä saa enää puhtaaksi. Tosin kansi ei ole välttämätön mikäli koira ei yritä syödä sientä. Lisäksi koira saattaa oppia katsomaan onko purkissa tavaraa vai ei. Purkit täytyy pestä harjoittelukertojen välissä astianpesukoneessa, ja lisäksi ne olisi syytä silloin tällöin keittää (10 minuuttia).

Murun kanssa on harjoiteltu kosketuskepin käyttöä ja muutakin nenäkosketusta, joten alku oli helppo. Lattialle asetettiin kuuma purkki (vain yksi purkki!) ja palkittiin purkin koskettamisesta kuonolla. Mikäli koira ei tarjoa purkin kosketusta, voidaan sheippaaminen aloittaa purkkiin päin katsomisestakin. Käytännössä välittömästi Muru alkoi luotettavasti tarjota purkin kosketusta nenällä, joten mukaan otettiin toinenkin purkki. Toinen purkki on 'kylmä', eli tyhjä. Kun mukana on kaksi purkkia vahvistetaan vain kuuman purkin koskettamista tai haistelua. Aika pian yritetään päästä palkkaamaan nimenomaan haistamisesta, ettei koira ala tarjota pelkkää hätäistä tökkäisyä. Tämä näyttäisi tapahtuvan aika helposti... Toisaalta jos alkuvaiheessa palkkio viipyy liikaa, koira alkaa turhautuessaan helposti tarjota jotain ylimääräistä, esimerkiksi lagotot vaikuttivat olevan aika herkkiä käyttämään tassujaan. Ihmekö tuo, kun ovat alun perin tryffelikoiria. Muita ylimääräisiä toimintoja voivat olla esim.haukkuminen tai purkin nuoleminen. Murun kanssa edettiin siis kahteen purkkiin saakka, mutta mielestäni se ei vielä tajunnut että sen pitäisi haistella nimenomaan sienenhajuista purkkia, vaan se 'arpoi': jos ensimmäisestä purkista ei saanut palkkaa se siirtyi kokeilemaan seuraavaa.

Ensimmäiselle päivälle mahtui koirille vain yksi treenikerta. Yövyimme koulun asuntolassa ja heti asuntolan ovelta pääsi mukavalle iltalenkille metsään. Koirat olivat olleet koko päivän häkissä luokassa, joka oli varmaan aika väsyttävää, tilanne oli useimmille koirille ihan uusi.

Työt alkavat. Mervi toimi avustajana purkkien kanssa, jotta kouluttajaparka voisi keskittyä koiraan (kuva M. Niemelä).

Nenä purkkiin! (kuva M. Niemelä)

 

Perjantaiaamuna jatkettiin käytännön harjoituksia. Jatkoimme kahdella purkilla muuttaen asetelmaa sen verran, että nousin lattialta istumasta seisomaan. Valitsin Murulle ilmaisuksi istumisen, koska se on sillä jo aika hyvin hallussa oleva käytös. Mervi halusi nähdä miten hyvin Muru istuu ja sehän istui parin metrin päähän minusta (pelkällä suullisella käskyllä ellen tehnyt käsimerkkiä huomaamattani...) ja istua möllötti kiltisti 10 sekuntia paikallaan häiriöistä huolimatta. Ei kuulosta pitkältä ajalta, mutta... En itse odottanut ihan näin hyvää etäisyyttä ja kestoa, sillä niitä on treenattu lähinnä olohuoneessa. Olen kuulemma kovin vaatimaton, mutta koira tosiaan toimi odotuksia paremmin uudessa paikassa. Ajatuksena oli liittää ilmaisu mukaan, mutta Muru väsähti ennenkuin pääsimme sinne asti, enkä edelleenkään usko että se tajusi hajun päälle mitään :) Toki se siis haistaa sienen, mutta ei ole yhdistänyt nimenomaan hajua palkkioon. Iltapäivän treenikerralla Muru oli jo niin väsynyt ettei se alkanut minun kanssani juuri millekään. Se haistoi purkkia minun mielikseni pari kertaa, sitten tuhahti mielenosoituksellisesti ja lähti kävelemään. Koira ei jaksanut ja minkäs teet!

Koko porukka pääsi kahden purkin kanssa harjoitteluun saakka, ja osalla koirat tuntuivat jo tajuavan mistä on kysymys. Emme kuitenkaan saaneet lupaa omin päin liittää ilmaisua mukaan, vaan se tehdään sitten seuraavalla lähiopetuskerralla parin viikon päästä. Silloin meitä kouluttaa ammattiopiston oma kouluttaja Arto Petjala. Artolta saamme apua myös puhelimitse kesän aikana jos joudumme ongelmiin. Mervin tapaamme sitten kurssin lopuksi elokuussa. Kotiläksynä oli jatkaa harjoittelua kahden tai tarvittaessa kolmen purkin kanssa ja yleistää käytöstä eri ympäristöihin. Lisäksi ilmaisukäytöstä olisi hyvä vahvistaa erikseen. Treenipäiväkirjan pito kuuluu myös asiaan. Onkin korkea aika opetella se. Tämän blogin alkuperäinen tarkoitus oli olla treenipäiväkirja, mutta melko ylimalkaista tämä kirjoittelu on ollut siltä osin.

Oli hienoa päästä näkemään erilaisten koirien ja kouluttajien toimintaa. Toisia katselemalla oppii paljon, sillä itse koulutustilanteessa pitää keskittyä niin ankarasti ettei omia virheitään tahdo huomata. Videointi tekisi terää :) Tavallisimpia virheitä ovat varmaan ajoituksen myöhästyminen (ehdollinen vahviste myöhässä), ehdollisen vahvisteen muuttuminen kesken kaiken (ongelma varsinkin sanallisissa kehuissa), tahattomat liikkeet: käden liikuttaminen ennen ehdollista vahvistetta tai liikahtaminen kun koira lähestyy oikeaa purkkia. Minua hiveli erityisesti Arton ihastuminen Murun hienoon käytökseen. Kieltämättä siitä sai olla ylpeä! Murulle meinasi tuottaa vaikeuksia olla hiljaa häkissä kun mut koirat työskentelivät, mutta muuten se toimi kuin unelma. Arto oli kuulemma aivan hullaantunut Muruun <3. Ja miehän olen kuin sulaa vahaa tällaisten lausuntojen jälkeen!

Paluu arkeen

No niin, kelit oli Sisiliassa kohdillaan ja loma tuli tosiaankin tarpeeseen. Muru sai kolmisen viikkoa huomio- ja rapsutuspalvelua vanhempieni luona. Alunperin Murun oli tarkoitus mennä tutustumaan syntymäkotiinsa, mutta pari viikkoa ennen matkaa jouduimme hankkimaan nenäpunkkeihin lääkityksen, eikä ollut järkevää ottaa sitä riskiä että punkki tarttuisi kasvattajan muihin koiriin. Varsinkaan, kun siellä on parikin narttua kantavana. Murusta on tulossa näinä päivinä täti, kuinka jännää!

Agilitykausi alkoi taas, ja loma oli tehnyt siinä mielessä tehtävänsä että Muru oli unohtanut hallilla olevan jotain kamalaa. Keinun rämähdystä se aluksi säikähti kun joku muu koira meni keinulle ja me olimme selin. Sitten se muisti että tuttu juttuhan tuo on, eikä itse pelännyt suorittaa keinua ollenkaan. Pussi päästiin tekemään ihan oikeasti avustamatta, hyvä! Riehumisongelmat ovat ehkä palanneet, mutta mieluummin yritän hallita ylivireää koiraa kuin houkutella paskajäykkänä väistelevää reppanaa. Aina ei kiinnostus olisi riittänyt ihan koko radan suorittamiseen, mutta onneksi olin tajunnut ottaa mukaan kaikkein maagisimman aseeni: vinkuvan pallon. Sen avulla sain Murun pysymään mukana radan loppuun saakka, joskin välillä meinasi sitten mennä kuppi nurin innosta...

OKKn kesätokokausi on alkanut meidän lomaillessamme. Huomenna ei ole reenejä, kun on helluntai, ja seura järjestää kisat. Päätin olla ahkera ja ilmoittauduin puoleksi päivää talkoilemaan kisoihin. Tapaanpahan seuran aktiiveja ja näen mistä on kysymys tokokokeessa. Jonkin mielenhäiriön vuoksi ilmoittauduin talkoilemaan myös sunnuntain ryhmänäyttelyyn iltapäiväksi... No, kertyyhän siitä sitten suorituspisteitä joiden avulla pääsee ehkä talvella treeniryhmiin.

Meillä jää harmittavasti ensi viikonkin tokoreenit väliin, sillä PÄÄSIMME SIENIKOIRAKURSSILLE Kajaaniin! Kurssi alkaa ensi viikolla to-pe teoriaopetuksella ja hajuerotteluharjoitusten aloittamisella. Pikkasen oon täpinöissäni tästä :) Kurssilla opettaa Mervi Niemi. Raporttia ja oppimipäiväkirjaa seuraa varmasti, mutta pikkaisen piti googletella jo etukäteen vastaavia. Tässä on Easy-koiran kurssitarina ja täältä löytyy pdf hajuerottelusta.

Ai niin, juoksuista ei edelleenkään merkkiäkään...

Harrastustaukoa

Meille tulee nyt noin viiden viikon tauko agilityyn, koska olemme huhti-toukokuussa matkoilla. Murun juoksut antavat edelleen odottaa itseään, joten siitäkin syystä olisin varmaan jättänyt tämän jakson väliin. Nyt tosin olisi ollut tarjolla tokoa, jota on ollut ohjelmassa aika harvakseltaan. Ilmoittauduin kuitenkin OKK:n mölli1-ryhmään kesäksi, ja keväällä selviää pääsemmekö sinne. Ryhmät ovat kai olleet yleensä kovin täynnä, enkä ole vielä ehtinyt hankkia lisäpisteitä kisoissa talkoilulla.

Tauko tehnee hyvää, sillä kahtena viimeisenä kertana hallilla meillä on ollut todellisia vaikeuksia. Murua ei huvita. Piste. Pari viikkoa sitten putkeen muutti mörkö. Silloin oli kyllä kova räntäsade ja on mahdollista että hallin kattoa pitkin liukuva lumi pelotti koiraa. Tai sitten ei. Maanantaina kävimme ihan oman perheen kesken hallilla reenaamassa ja sama ongelma oli edelleen. Koira katseli minua alta kulmain ja halusi mennä vain isännän luokse ("iskä, emäntä kiusaa mua"-ilmeellä) tai turvaan HÄKKIIN! No, jos asiasta haluaa jotain hyvää kaivaa, niin häkkiopetus on onnistunut ilmeisen hyvin.

Toivoisin suorastaan että juoksut alkaisivat mieluiten heti, jotta voisin selittää ongelmat niillä. Ehkä Murua vaan tympii. Pieneksi hetkeksi sain sen syttymään kaivamalla harvoin käytetyn naudankarvalelun takataskusta (uskalsin heittääkin sitä koska olimme yksin), mutta pian koira hyytyi lelusta huolimatta. Positiivista oli se, että Muru juoksi häkkiin pyynnöstä ja pyytämättäkin vaikka sai lelun. Ehkä uskallan sitten joskus taas ottaa lelullakin palkitsemista taas enemmän.

Kesällä olisi Kajaanissa tarjolla sienikoirakurssi, jonne ilmoittauduin ihan onnessani. Mutta sinne otetaan vain 6 koiraa, joten ei siitä sen enempää ennenkuin tiedän miten kävi...

Kasvattajan peruskurssi

Kaijan kehotuksesta aloin pitää silmällä kasvattajan peruskursseja melkein heti Murun tultua meille. Nyt tärppäsi, ja pääsin Oulussa 17.-8.3. järjestetylle kurssille. Kursseja kyllä järjestetään säännöllisesti, mutta en halunnut joutua matkustamaan sen vuoksi kovin kauaksi.

Odotukseni eivät suoraan sanottuna olleet kummoiset. Arvelin asian olevan aika ympäripyöreää ja tuttua, koska kurssin monivalintatentti on jo sunnuntai-iltapäivänä eikä materiaaliinkaan pääse tutustumaan etukäteen. No, asia oli tosiaan aika perustasolla ja pintapuolista, mutta puhujat olivat kyllä ihan hyviä ja kokeneita. Itselläni kun kokemusta ei juuri miltään koiraharrastuksen puolelta ole mitenkään liiemmälti, niin sain kuitenkin ihan mukavasti irti kurssista. Erityisesti ihastutti lauantaina puhuneen ulkomuototuomarin terve asenne koiranjalostukseen (tiivistettynä: luonne ja terveys ensin, ulkonäkö ei ole loppupeleissä niin justiinsa kunhan on rodunomainen).

Tenttiin suhtauduin aika löysästi mutta ei se ihan niin helppo ollut kuin kuvittelin. Läpi kuitenkin meni, joten sain kurssin suoritettua ja periaatteessa voisin alkaa miettiä kennelmimeä. Olen jo jonkin verran leikitellyt ajatuksella, mutta en usko tekeväni vielä pitkään aikaan ratkaisua siitä, alanko itse kasvattaa koiria vai en. Mikäli Muru pääsee pentuja tekemään olen sen kokemuksen jälkeen paljon viisaampi. En todellakaan tiedä kestävätkö hermoni sitä rumbaa!

Terveystuloksia

Kävimme torstaina 15.3. ensimmäisessä virallisessa terveystarkastuksessa. Kieltämättä jännitti miten käy, kun tämä on nyt ensimmäinen tärkeä etappi tulevia pentuja ajatellen. Jännitys oli kuitenkin turhaa, sillä:

Polvet 0/0 ja silmät ok. JEE!

Kennelyskästä on toivuttu ja tänä iltana olisi vihdoin agilitytreenit. Kolme viikkoa jäi väliin kun vielä viime viikolla ei tullut ihan kahta oireetonta viikkoa täyteen. Kunpa ehdittäisiin käymään jäljellä olevat kaksi kertaa ennenkuin Murulla alkaa juoksut. Sitten ne saisivatkin alkaa, sillä tulevan reissun vuoksi seuraava kuuden viikon kurssijakso jää joka tapauksessa väliin. Muru on ollut pari päivää ihan gramofonin neulalla pistetty, joten hieman jänskättää miten meille hallilla käy. Tänä aamuna se käyttäytyi lenkillä kuin ei olisi koskaan aiemmin nähnyt esim polkupyörää tai vastaan kävelevää ihmistä. Tai kuin se ei olisi päässyt ulos kahteen viikkoon (eilenkin vain 2 irtijuoksulenkkiä...). Muutakin toimintaa tosiaan kaivataan kuin pelkkää lenkkeilyä!

Kennelyskä

Tällä seudulla on kova kennelyskäepidemia ja niinhän se rantautui meillekin. Pari viikkoa sitten tullessaan hoitokoira Tytti köhi pariin otteeseen, mutta en silloin sen kummemmin ajatellut asiaa. Nyt vasta kuulin että naapurin (siis saman pihan) Puro on myös yskinyt. Muru alkoi 'ryystää' melko lailla perjantaiaamuna ja ihmettelin tätä, koska se ihan vasta sai kaiken varalta nenäpunkkilääkityksen. Tiesin että kennelyskää on liikkeellä, mutta en oikein tiennyt voiko se oireilla näinkin. Muru ei siis yskinyt ollenkaan.

Soitin eläinlääkäriasema Akuuttiin ja heillä sattui olemaan vapaa aika perjantaille. Ajattelin että samapa se on käydä näyttämässä. Ell oli sitä mieltä että poikkeavista oireista huolimatta kyseessä on todennnäköisesti kennelyskä. Diagnoosia tuki pieni verenkuva, vaikka siinä ei mitään kovin selkeää näkynyt, samoin se että Muru köhi eläinlääkärin provosoidessa henkitorvea. Terveen koiran ei kuulemma pitäisi siihen reagoida. Niinpä saatiin ohjeeksi lepoa ja treenikaranteeni kaksi viikkoa oireiden loppumisesta. Agility jää siis tauolle, mutta eihän sille mitään mahda. Onneksi tauti vaikuttaa hyvin lievältä eikä pikku potilas selvästikään tunne itseään sairaaksi. Niin täynnä virtaa se on... Sinänsä turha eläinlääkärireissu, mutta enpä olisi itse ehkä tajunnut tuon tukkoisuuden olevan kennelyskää. Parempi kuitenkin käydä turhaan kuin itku silmässä soitella sitten viikonloppuna päivystävälle.

Hoitokoira Tytti on ollut meillä nyt 2 viikkoa ja vielä tämän viikon saavat kaverukset telmuta keskenään. sitten Tytti palaa kotiin. Mahtaa Murua harmittaa kun painikamu lähtee!

Suostuivathan ne hetken verran poseeraamaan. Kuva on otettu aika aamusta, siksi näin sininen. En jaksanut sen kummemmin säätää sävyjä.

Ongelma ja sen ratkaisu

Kirjoittelin aiemmin agilityongelmistamme. Muru koki kiinniottamisen tehtävän jälkeen ikäväksi syystä tai toisesta, joten se ei sitten halunnut enää antaa kiinni ollenkaan. Siis agilitykentällä, muualla kyllä luoksetulo toimii (okei, ei ehkä häiriössä mutta liian vaikeat tilanteet pyrin ennakoimaan). Edellisviikon fiaskon ja koiran höykyyttämisen jälkeen märehdin koko viikon ratkaisua tähän ongelmaan. Siinä miettiessämme työstimme vähän paria temppua, mutta syliinhyppäämisen opettaminen ei alkanut luonnistaa ja jätin sen hautumaan omaan mieleeni. Ajattelin että pyydän esteen jälkeen Murulta jotain temppua tai seuraamista, tai jotain muuta kuin sitä, että nappaan sen syliin.

Sitten viimein ajomatkalla seuraaviin treeneihin ratkaisu pamahti päähäni. Nyt se tuntuu käsittämättömän simppeliltä ja loogiselta. Päätin yksinkertaisesti opettaa Murun juoksemaan itse häkkiin radan jälkeen. Mikä olisikaan kätevämpää kuin häkkiin menosta palkkautuva koira? Ta-daa!

Opettaminenhan oli helppoa kuin heinänteko: olin varanut mukaan nakkeja ja broileria, jotta palkinto olisi varmasti kohdallaan. Namialustaa on käytetty koko ajan esteiden opettelussa etupalkkana ja Muru suhtautuu namikupin esittelyyn tietyllä hmm kiihkeydellä... No ei muuta kuin namit alustalle, alusta häkkiin ja koira juoksemaan häkkiin kauempaa ja kauempaa, myös niin että ensin este ja sitten häkkiin. Tein tätä ihan omikseni sillä aikaa kun Minna kävi läpi osallistujia ja sen sellaista, koska meillä alkoi uusi kurssi jossa mukana oli uudet koirat. Menestys oli suunnaton! Ihan alussa teimme lämmittelyksi vain yksittäisiä esteitä ja silloin pidin koiran hihnassa varmuuden vuoksi (kentällä oli siis töissä useampi koira yhtä aikaa). Mutta heti kun alettiin tehdä useamman esteen sarjoja käytin häkkiä viimeisenä esteenä ja sinnehän neiti ampui häntä suorana. Kurssikaveri varmisti häkin ovella ettei Muru syöksy sinne naminhimoissaan ennen aikojaan.

Tarjosin viihdykettä kansalle tuulettelemalla estottomasti näiden onnistumisten päälle. Olin niin kovin ylpeä hienosti toimineesta koirasta ja itsestäni, kun osasin ratkaista ongelman ihan omin avuin. Seuraavalla kerralla sitten uudet ongelmat, mutta nautin nyt tästä hävyttömästi :)

Muru 1v!

Aika tosiaankin rientää ja meidän pikku pentunen täytti 1 vuotta 14.2. eli ystävänpäivänä :)

Se on aivan uskomattoman suloinen ja kiltti pikku napero, joka on kietonut myös vanhempani pikku tassunsa ympärille. Ja nättikin vielä...

Tokoilua

Olemmehan me agilityn lisäksi päässeet maistamaan vähän tokoakin, tai tarkemmin arkitottelevaisuutta. Nyt huomaan, että siitäpä ei ole paljon tullut kirjoitettuakaan. Koitan siis muistella mitä olemme ehtineet siellä tehdä.

Tokon perusasiahan on perusasento, jota alettiin harjoitella heti alkuun. Siitä sitten on opeteltu myös seuraamista muutaman askelen pätkissä. Myös maahanmenoa ja istumista on ollut ohjelmassa. Maahanmenossa tuli kotiläksyksi varmistaa, että koira osaa mennä maahan myös hieman kauempana ohjaajasta eikä vain niin, että nenä on kiinni kädessä. Tämä meillä sujuu, mutta istumisessa se on vaikeampaa.

Myös liikkeestä seisahtumista on harjoiteltu. Ja tietenkin pentuluoksetuloja, jossa tyyli on vapaa ja into pääasia. Luoksetuloja tehtiin myös niin että ohjaaja oli selin ja näköesteen takana. Pikkuhiljaa on tehty myös harjoituksia siten, että koirat joutuvat olemaan lähempänä toisiaan. Luoksetuloa ja seuraamista on tehty kujassa ja rivissä. Myös paikalla pysymistä erilaisessa häiriössä on aloitettu (ohjaaja kyykistyy, hyppii, huitoo, kiertää koiran, vieressä on koira jne). Osa näistä tehtävistä oli jo kotoa tuttuja joten niitä oli helppo lähteä siirtämään kentälle. Makupalasta luopuminen osoittautui kentällä todella vaikeaksi, kun mukana oli niin hyvät namit (nakkia)!

Lisäksi on tehty yksittäisiä agilityesteitä ja temppuja: kahdeksikko jalkojen ympäri, jalkojen välistä pujottelu, kiepahdus ympäri, erilaisten esteiden päällä kävely, 'kumarrus' (koira nostaa etutassut omistajan käsivarrelle ja painaa pään tassujensa väliin).

Tokoilu on mennyt mukavasti, koska siellä ei ole tarvinnut päästää koiraa juurikaan irralleen. Toki muut koirat aiheuttavat aika kovaa häiriötä, mutta kerta kerralta Murun keskittyminen on parantunut. Viimeksi se ei enää juurikaan rynninyt muita päin ja suoritti varsin rauhallisesti tehtäviä. Mutta koska se oli edellisenä iltana laittanut agilityssä ihan ranttaliksi, en todellakaan halunnut päästää sitä irti!

Tekisi mieli jatkaa tokoakin, mutta en uskalla varata kahta kurssia päällekäin kun pelkään että Murun juoksut alkavat. Tulisi liian kalliiksi missata 3 viikkkoa kahdelta kurssilta. Seuraavat kurssit kuuden viikon päästä joudumme joka tapauksessa jättämään väliin, koska olemme kaksi viikkoa lomalla Sisiliassa huhti-toukokuussa.

Ja sitten töksähti kunnolla

Jahas, viikko sitten agilityssä Muru sitten heittäytyi lopullisesti kiinniantamattomaksi. Oli kurssin viimeinen kerta ja tarkoitus oli että olisimme ehtineet lopuksi tehdä ihan 18 esteen radan. No ei ehditty, koska kulutimme aikaa mun koiran kouluttamiseen. Kuinka noloa. Mutta minkäs teet!

Muru siis ei yhtäkkiä enää antanutkaan kiinni, vaan väistöi vaan kättä. Tätä ennen oltiin tehty pari harjoitusta joista nappasin sen suoraan syliin ja häkkiin. Tätä ei selvästi kestäisi tehdä, mutta en tiedä mikä olisi parempi ratkaisu kun seuraavan koirakon on kuitenkin päästävä radalle? No, Minna totesi että nyt häädetään laumasta. Ensin sekä minä että Minna olimme pahoja poliiseja ja hätistelimme tylysti koiraa kauemmas. Sitten Minna pelotteli Murua jo aika huolella ja minä vain odotin että se toteaa parhaimmaksi tulla mamin helmoihin. No, saatiin me Muru ehkä 10 minuutin kuluttua kiinni (ja silloinkin vähän nappaamalla)...

Kun lähdettiin tekemään seuraavaa harjoitusta Muru tulikin sitten aivan surkeana ja epävarmana perässä, enkä oikein tiedä mihin se sen höykytyksen yhdisti. Nyt se kyllä haki minusta turvaa kun Minna lähestyi joten siinä mielessä tapahtui edistystä. Viimeisillä esteillä Muru vähän rentoutui ja teki jo suht iloisesti. Itselle jäi kyllä reissusta aika huono mieli.

Olin niin toivonut että kukkahattutätinä olisin saanut koiran koulutettua pelkästään positiivisin vahvistein, ja niihin ei kuulu pelottelu mitenkään. Mutta tilanteessa minulla ei ollut enää keinoja saada Murua tottelemaan ja oli ikäänkuin pakko toimia ohjeen mukaan. Ja tiedän toki että tuo häätäminen on paljon käytetty ja toimivaksi koettu metodi. Tilanne on sikäli hankala että tuollaista kiinniotto-ongelmaa meillä ei ole oikeastaan muualla. Pihalta Muru tulee 99% eka käskyllä ja metsässäkin samalla varmuudella luokse. Joskus metsässä kun se käy aluksi oikein kierroksilla se on väistänyt kättä, mutta olen määrätietoisesti palkinnut siitä että saan koskettaa koiraa (eli nakkia ei saa niin että vain nappaa sen kädestä ja väistää samalla etten ota kiinni).

Toivottavasti huomenna kaikki menee hyvin... onneksi seuraavana iltana fiksu koira-tunnilla Muru oli ihan iloinen itsensä joten ainakaan paikkaa kohtaan ei tuntunut jääneen traumoja.

On mahdollista että tuota häätämistä joudutaan tekemään uudestaankin, mutta samaan aikaan yritän keksiä jonkin tempun josta tulisi koiralle mukava tapa tulla otetuksi kiinni. Ajattelin ensin syliinhyppyä, mutta en ole vielä keksinyt miten saisin Murun uskaltamaan hyppäämään mun rintaa vasten. Mut katsotaan mitä saan kehitettyä.

Agipäivitystä

Onneksi fiilikset ovat hieman parantuneet edellisestä postauksesta. Parit viimeiset agilitykerrat ovat menneet ihan hyvin. Onhan porukkakin tullut tutummaksi. Välillä Muru suorittaa tehtäviä suorastaan loistavasti ja välillä sillä "vähän" karkaa mopo käsistä. Saattaa edelleenkin olla että tunnin treenit on hieman pitkät pystykorvalle ja se väsyy henkisesti, mikä purkautuu komentelemisena ja karkailuna. Olen myös vaihtanut maksanpalanamit nakkeihin ja broileriin, sillä ne tuntuvat olevan nyt enemmän in joten emäntäkin kiinnostaa koiraa vähän enemmän.

Viime kerralla pääsimme taas pitkästä aikaa keinulle ja kepeille. Keinu oli muistissa aivan mahtavana esteenä joten sen opettelu on hyvällä mallilla. Kepeillä Muru osaa jo pujotella melko itsenäisesti ohjureiden avustuksella, mutta se ei aina osaa hakea sisäänmenoa oikein. No keppejäkin on itse asiassa tehty aika vähän. Hypyissä rima on nostettu noin 25 senttiin ja vaikka se ei missään nimessä ole liian korkea ponnistuksen kannalta, pientä epävarmuutta hyppyjen suorittamisessa on edelleen. Itse asiassa epävarmuutta oli lähes koko porukalla (koirat pyrkivät helposti kiertämään esteen) joten hyppyjä työstettäneen lähiaikoina lisää.

Putkeen Muru säntää ihan sukkana lähes mistä kulmasta tahansa, joten siitä on tullut lempieste. Puomi menee reippaasti, tosin nyt täytyy olla tarkkana alastulon kanssa ettei siihen ala kehittyä pomppua ettei juoksukontaktit mene reisille. A-estettä on tehty aika vähän, joten sen suorittaminen tuntuu olevan vähän päivästä kiinni. Viime kerralla saatiin renkaaseen merkittävä parannus. Rengas onkin ollut koko ajan melko epävarma este. Muru joko menee hienosti läpi tai sitten yrittää ängetä jostain välistä. Minnan neuvosta tein kerran niin, että pysäytin Murun syömään nakkia juuri renkaan eteen ja siitä ohjasin koiran suoraan läpi, jolloin se sai toisen nakin. Seuraavalla kerralla Muru ei edes malttanut ottaa sitä ensimmäistä nakkia! Toimi ainakin sillä kertaa loistavasti. Viime kerralla harjoitukseen otettiin ihan kylmiltään mukaan myös muuri, eikä se kummastuttanut ollenkaan pientä koiraa. Itse asiassa vähimmällä treenillä taitaa olla pussi, joka sekin on pienellä avustuksella (helman raotus) sujunut ihan hyvin. Täysin itsenäisesti ei Muru vielä ole sitä tehnyt.

Tökkii, tökkii...

Nyt on menossa koiran ja emännän yhteistyössä hankala vaihe. Murua tuntuu kentällä kiinnostavan kaikki muu paitsi mun kanssa touhuaminen. Toiset koirat ja maan haistelu ovat jopa hauskempia kuin agility-esteet! En tiedä onko kyseessä joku kehitysvaihe (murrosikä?) vai tuloaan tekevät juoksut (ei kai sentään, edelliset oli lokakuussa) vai olenko vain tehnyt jotain komeasti päin mäntyä (tämähän se aina se todennäköisin vaihtoehto on).

Murun kanssa on kyllä puuhailtu kovastikin. Samaa hommaa ei kuitenkaan ole hinkattu montaa kertaa viikossa, vaan olemme treenanneet niin agilityä, arkitottelevaisuutta kuin näyttelykäyttäytymistäkin. Ulkolenkeillä kaikki sujuu ihan hyvin niinkuin ennenkin. Luoksetulo toimii 100% ainakin jos ei mitään häiriötä ole liian lähellä. Vastaantulevien koirien ja ihmisten moikkaaminen on kylläkin vielä liian suuri houkutus mikäli ne ehtivät liian lähelle. Agikentällä sen sijaan,  kun neidin joutuu päästämään hihnasta se karkaa lähes varmasti lällättelemään muualle eikä välttämättä edes vaivaudu tekemään esteitä. Huoh. Mitä nyt valitsee sopivan putken jossa voi juosta edestakaisin ja palkita näin itseään karkailusta. Välillä vaikuttaa että agitreeneissä tehtyä karkailua paikataan sitten loppuviikko metsälenkeillä. Muru nimittäin tulee luokse, mutta väistää kättä. Joudun aina tekemään useita toistoja luoksekutsu-kosketus-palkkio-vapautus ennenkuin se alkaa taas luottaa siihen etten ota sitä kiinni. Varsinkin alkumatkasta, jolloin virtaa on 'riittävästi'. Ja sitä ei todellakaan ole koskaan ollut tapana kytkeä luoksetulokutsun jälkeen, mikäli vain olen voinut sen välttää.

Yksi "ongelma" agitreeneissä on varmaan uusi porukka, joka tuntuu jännittävän koiraa (ja minua?). Tunnen aina suorituksen jälkeen painetta saada koira nopeasti takaisin hallintaan, jolloin joudun ottamaan sen kiinni heti esteen jälkeen. Tällöinhän kaikki hauska loppuu siihen (vaikka olen palkinnut kiinniotosta ruhtinaallisesti...). Tämä ainakin varmasti lisää väistelyä kiinniottotilanteessa. Mutta on hommassa muutakin, Muru kun viime harkoissa useamman kerran häipyi omille teilleen haistelemaan kesken suorituksen. Se oli myös jotenkin unohtanut A-esteen, jota se edellisellä viikolla suoritti aivan into piukassa. Nyt se ei millään halunnut mennä edes kävelyvauhdilla, vaan jouduin imuttamaan sen lähes ryömien esteen yli. Onneksi tiistain tokotreeneissä pääsin kokeilemaan A:ta ja silloin se meni taas hyvin.

Tätä samaa ongelmaa oli ennenkin, mutta se korjautui itsekseen (?) ajan kanssa. En osaa ainakaan sanoa että olisinko muuttanut jotain omassa käytöksessäni, paitsi että yritin olla pelkäämättä koiran karkaamista jotta en olisi niin stressaantunut ja äkkinäinen kiinniottamisessa. Tokotreeneissä menee siinä mielessä paremmin, että siellä ei tarvitse päästää koiraa irti. Joskin vieras koiraporukka nostattaa kierroksia aika lailla, mikä purkautuu haukkumisena ja rynnimisenä. Mutta siihen auttanee aika ja harjoittelu.

No, jotain hyvääkin. Tokotreeneissä tehtiin eilen agilityesteitä (putki, rengas) jotka tietenkin olivat helppoja. Lisäksi oli tasapainotehtäviä jotka Muru myös suoritti hienosti ja varmasti. Monet porukassa ovatkin vielä aika nuoria pentuja, ja niille osa tehtävistä oli yllättävän vaikeita kun tasapaino ei ole vielä niin kehittynyt. Ja ovathan tehtävät isommille koirille paljon vaikeampia kuin pienille. Esim 20 cm leveällä palkilla Muru kävelee vaikeuksitta, kun leonbergi saa hädin tuskin yhden tassun sopimaan kerrallaan :)

Näyttelyura avattu!

Neiti tuli siihen ikään että päästään näyttelyissä virallisiin luokkiin esiintymään, joten Kaija ilmoitti meidät Kokkolan ryhmänäyttelyyn 21.1. Pientä jännitystä koettiin, kun joulun aikaan Muru alkoi pudottaa pohjavillaa, mutta näyttelypäivänä neiti oli kuitenkin ihan hyvässä turkissa. Valitettavasti varsinainen näyttelyharjoittelu jäi vähiin, ehdimme käydä yhden kerran näyttelytottumusharjoituksissa Oulun Koirakerhon areenalla näyttelyä edeltävänä tosrstaina. Näto-harkat meni ihan hulinaksi, joten kieltämättä hieman hirvitti miten neiti suostuu käyttäytymään ruuhkaisessa hallissa.

No aika kuumentava tilanne olikin, mutta Muru oli kuitenkin rohkealla mielellä häntä ylhäällä. Läheltä kulkeville koirille piti vaan rähistä aika raivokkaasti. Tässä kohtaa on vielä pitkä kouluttaminen edessä, huh huh. Täytyy jatkaa näto-reenejä muiden reenien ohella. Kehässä neiti seisoi ihan kauniisti (tai no, ainakin seisoi...) ja antoi tutkia ja mitata itsensä, mutta ravaaminen oli mitä oli kuten pelkäsinkin. Valitettavasti tuomari ei sanonut mittaa minulle enkä huomannut sitä kysyä, kun kuvittelin sen lukevan arvostelussa, joten mitta jäi sitten saamatta.

Tuomarina oli Juha Putkonen. Arvostelu kuuluu näin:

"11 kk kookas, vahva rakenteinen. Vahva pää jossa saisi olla selvempi sukupuolileima. Hyvät korvat keskiruskeat. Pyöreät silmät. Hyvä purenta. Erinomainen rintakehä, hyvä karvanlaatu ja hyvä musta väri, hyvä häntä. Olkavarret tulisi olla viistommat. Riittävästi kulmautunut takaosa. Saisi liikkua tehokkaammalla askeleella."

Tuloksena yksilöarvostelusta EH (sininen nauha) ja luokkavoitto (luokassa vain 2 narttua, molemmat EH).  Arvostelu on minusta ihan hyvä, vaikken tuota olkavarren kulmaa ihan ymmärräkään. Täytyy opiskella :) Tarkka silmä tuomarilla oli, kun hallin valaistuksessa näki korvien rusehtavan värin. Itselle korjattavaa on tuo koiran liikkuminen, mutta en ilmeisesti uskaltanut kävellä riittävän reippaasti, kun jännitin suostuuko Muru ravaamaan ollenkaan.

Mukavaa oli tavata Kaija pitkästä aikaa, ja aivan mahtavaa nähdä Murun velipoika Tuisku, josta onkin kasvanut komea herra. Tuisku oli aivan suloinen, ehkä hieman pienempi kuin Muru, ainakin kapeanokkaisempi ja vähän isokorvaisempi (Murun kuono on tosiaan paksumpi kuin kellään, ei ihme että tuomari tuumasi että tämä voisi olla uros). Tuisku hoiti homman kotiin ja oli heti ERI (punainen nauha) ja ROP ja saipa sertin! Onnittelut Tuiskun väelle! Ihan kivaa hommaa tuo näyttelykin oli, vaikka se ei lähtökohtaisesti mun ykkös-koiraharrastus olekaan. Ainakin se on sosiaalista puuhaa ja kunhan alkukankeudesta pääsee ei se kehään menokaan niin kamalaa ole. Ja näyttelyissä tietenkin tutustuu rotuun ja rodun harrastajiin, mikä on oleellista jos joskus kaukaisessa tulevaisuudessa kuvittelee kleineja kasvattavansa. No, sitä ennen on monet agi- ja tokotreenit käymättä :)

Lopuksi pari kuvaa. Ei siinä hässäkässä häävejä kuvia saanut, mutta onpahan joku kuva sisaruksista.

Tutustelua. Muru on vasemmalla. Perspektiivi pettää, kuvassa se näyttää Tuiskua pienemmältä. Olisipa ollut leikkipaikka, kyllä näille olisi yhteispainit maistuneet!

Tuisku. Kuva ei ole niin edustava kuin herra ansaitsisi, mutta onpahan muistona.

Kaikkea hyvää vuodelle 2012!

Vuodenvaihde tuli ja meni. Etukäteen jännitin hieman mitä Muru tykkää raketeista. Edelliset koirat Pikku ja Pepe pelkäsivät pauketta melko paljon, ja entisessä asuinpaikassa pauketta myöskin riitti ihan kiitettävästi. Täällä Limingassa tämä oli meidän ensimmäinen uusi vuosi, joten en tiennyt miten kova sota naapurustossa oli odotettavissa. Me emme tietenkään itse olleet ostaneet raketteja, mielestäni se on älyvapainta rahojen tuhlausta mitä voi kuvitellakaan, puhumattakaan siitä että paukuttelu on elukoitten kiusaamista.

Aloitin valmistautumisen pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta soittamalla netistä erilaisia ilotuliteääniä olohuoneessa. Aloitin hiljaisella volyymillä ja lisäsin ääntä sitä mukaa kuin näytti kestävän. Muru ei paljonkaan reagoinut ääniin, joten siinä suhteessa totuttelu onnistui hienosti. Monenlaisia ääniä löytyy esim. täältä. Ääninauhat ovat periaatteessa myytävänä, mutta niitä pääsee soittamaan suoraan koneelta. Valittavana on monenlaista ilotulituksen ääntä.

Kaikki menikin sitten uudenvuoden aattona hienosti. Kävimme Murun kanssa päivällä metsälenkillä jotta se malttaisi sitten olla rauhallinen illalla, kun vieraitakin oli tulossa. Muru on kyllä todella vieraskorea koira ja käyttäytyy aina vieraiden läsnäollessa kauniisti (ja käyttäytyyhän se muutenkin yleensä hienosti). Mitä nyt haukkuu ne ovella ja rynnii tervehtimään, tämä osuus on vielä opettamatta... Mutta se kuitenkin rauhoittuu nopeasti eikä siis ole juuri tiellä ja lähes kaikki vieraat pitävät koirista. Pauke alkoi tietenkin jo ennen kuutta, kuten aina. Ensimmäisille paukuille Muru vähän haukahti, mutta rauhoittui sitten. Välillä se käpertyi minun syliin nukkumaan. Vaikka pauke oli puolille yöin lähes taukoamatonta, koira ei enää alkuhämmennyksen jälkeen juuri välittänyt äänistä ja suostui käymään Petrin kanssa pihalla pissilläkin. Oli se kuulemma vähän haukahdellut äänille pihalla, muttei missään vaiheessa ollut levoton tai paniikissa. Hyvä alku! Nyt voi ensi vuonna olla vähän rauhallisemmin mielin, joskin ilotulitusnauhaa kannattanee silti soittaa taas viimeistään vähän ennen joulua.

Toivottavasti muillakin on ollut peloton uusi vuosi. Moni joutuu pelkäämään tätä päivää, varsinkin hevosten omistajat. Hepat kun vauhkoontuu siinä alkaa aitaa kaatumaan. Mielestäni ilotulitteet saisi kieltää suurelta yleisöltä kokonaan!