Piha-altaassa puljaaminen on jännää, mutta sitten märkänä tuntuu jotenkin hankalalta...
Kaikkein parasta on, kun saa ensin rypeä altaassa, sitten kaivaa hiekassa, sitten rypeä altaassa jne....
lauantai 28. toukokuuta 2011
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Autotakapakki
Nyt tuli edettyä liian nopeasti ja sehän kostautui. Muru sietää hienosti ohi ajavia autoja, kunhan ei ihan rekka päristele vierestä. Mutta autossa matkustaminen onkin toinen juttu. Muruhan oksensi ensimmäisellä automatkallaan ja tästä syystä halusin totuttaa sen hitaasti autoiluun. Kaikki menikin hyvin. Etenimme siihen saakka, että ajoimme muutaman kilometrin matkan niin että molemmat koirat olivat farkun perässä. Muru ei oksentanut ja ajattelin kaiken olevan OK. Ensimmäinen rokotusreissu tuli, ja siitäkin selvittiin oksentamatta, vaikka matkaa oli puoli tuntia suuntaansa.
Sitten kävin pari kertaa työpaikalla niin ettei Pepe ollut mukana, ja koska olin yksin liikkeellä, Muru oli ypöyksin auton takaosassa. Pahoinvointi ei ole hävinnyt, ja pari kertaa sain siivota oksennuksia. Luukun avatessani löysin aina tilan perälle jähmettyneen surkean pikku koiran. Sitten Muru alkoi riuhtoa talutushihnassa aivan raivona, kun se tajusi että olemme menossa lähellekään autoa. Tänään tajusin että panta ja talutinkin ilmeisesti yhdistyvät nyt autoiluun, sillä koiraparka ei todellakaan halua pantaa kaulaansa. Lenkille mennessä meillä on käytössä valjaat, ja panta on ollut käytössä lähinnä silloin kun olemme lähteneet töihin. Damn!
Noh, ei muuta kuin ongelman kimppuun. Sen sijaan että hakkaisin päätäni seinään, minkä olisin kyllä ansainnut, olen parina päivänä käynyt laittamassa Murun autoon ja antanut sille namia. Aluksi se jännitti niin että pystyi tuskin syömään ja yritti omin luvin paeta autosta. Tänään annoin sille siellä erityisen herkullisen aamuruuan ja iltapäivällä se suostui jo syömään namia vähän peremmällä takaluukussa. Koko homma meni siis uusiksi, ja vielä pitemmällä kaavalla, koska nyt koira todellakin pelkää autossa olemista. Mitä tästä opimme? Lienee ilmiselvää...
Sitten kävin pari kertaa työpaikalla niin ettei Pepe ollut mukana, ja koska olin yksin liikkeellä, Muru oli ypöyksin auton takaosassa. Pahoinvointi ei ole hävinnyt, ja pari kertaa sain siivota oksennuksia. Luukun avatessani löysin aina tilan perälle jähmettyneen surkean pikku koiran. Sitten Muru alkoi riuhtoa talutushihnassa aivan raivona, kun se tajusi että olemme menossa lähellekään autoa. Tänään tajusin että panta ja talutinkin ilmeisesti yhdistyvät nyt autoiluun, sillä koiraparka ei todellakaan halua pantaa kaulaansa. Lenkille mennessä meillä on käytössä valjaat, ja panta on ollut käytössä lähinnä silloin kun olemme lähteneet töihin. Damn!
Noh, ei muuta kuin ongelman kimppuun. Sen sijaan että hakkaisin päätäni seinään, minkä olisin kyllä ansainnut, olen parina päivänä käynyt laittamassa Murun autoon ja antanut sille namia. Aluksi se jännitti niin että pystyi tuskin syömään ja yritti omin luvin paeta autosta. Tänään annoin sille siellä erityisen herkullisen aamuruuan ja iltapäivällä se suostui jo syömään namia vähän peremmällä takaluukussa. Koko homma meni siis uusiksi, ja vielä pitemmällä kaavalla, koska nyt koira todellakin pelkää autossa olemista. Mitä tästä opimme? Lienee ilmiselvää...
Yksin kotona
Yksinoloharjoittelussa olemme olleet turhankin hitaita ja varovaisia, mutta nyt parina päivänä Muru on jäänyt Pepen kanssa pariksi tunniksi yksin. Olen jättänyt sen aitaukseen, jotta ilmeisen houkuttava kangassohva ja muu kielletty jäisi rauhaan. Puuhasteltavaksi olen antanut kourallisen erilaisia aktivointileluja. Palatessa Muru on vaikuttanut ihan rauhalliselta, ainakin tänään luulen että se oli nukkumassa kun tulin. Toivottavasti sama kehitys jatkuu!
Ainoa ongelma on Pepe, jonka olen jättänyt Murun aitauksen ulkopuolelle, koska sillä on taipumus omia itselleen kaikki lelut. Koira, joka ennen ei ole osannut työntää auki edes raolleen jäänyttä ovea, on vanhoilla päivillään löytänyt itsestään houdinin lahjoja ja löytyy joka kerta Murun aitauksesta tyytyväisenä. Muru ei liene yhtä iloinen katsellessaan vierestä kun kaveri vetää kongista maksamakkaraa... Onneksi leluja on ollut useita, joten toivottavasti pikkuinenkin on saanut puuhastella.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Opiskelua
Teimme Murun kanssa jälleen vähän harjoittelua istu, maahan ja seiso-käskyjen osalta. Sain vihdoin edellisellä harjoituskerralla namin pois kädestä (se oli jo liian kauan mukana ja siitä luopuminen oli aika vaikeaa). Nyt pyysin välillä jo kaksi tai kolme liikettä ennen kuin palkitsin Murun. Se oli kyllä siinä rajoilla, mitä pystykorvanpennun pinna kestää, sillä välillä se selvästi turhautui ja alkoi piehtaroida ja pureskella. Palkitsin myös jos se päätti jäädä pyydettyyn asentoon, erityisesti seisomisesta, sillä se on kaikkein vaikein. Samalla pääsin harjoittelemaan vapautuskäskyä, joka meillä on siis 'vapaa'. Tavoitteeni on, ettei 'paikka'-käskyä tarvitsisi opettaa erikseen.
"Jatketaan jo!"
Intoa näytti riittävän, joten lopuksi teimme vähän helpompaa käskyä ja opetin Murun koskettamaan kuonollaan vasemman käteni ojennettuja etu-ja keskisormia (jotta se erottaa sen muuten vain ojennetusta kädestä). Se oli helppoa. Muru kosketti sormia eri paikoissa ja sain sen myös seuraamaan niitä muutaman askeleen. Liitin samantien mukaan käskyn 'koske', vaikka ainakin käden koskettamisessahan se on tarpeeton, kun käsimerkki tulee kuitenkin annettua. Ehkä käsky on sitten kuitenkin helpompi yleistää muihin kohteisiin. Näyttää siltä että Muru on myös helppo opettaa koskettamaan tassulla kohteita, sillä se tarjosi sitäkin välillä. Olen kuitenkin yrittänyt hillitä itseni ettei tule liikaa uutta.
"Voisko joku irrottaa tuon mun hännästä?"
Virtaa jäi vieläkin ihan riittävästi. Siispä pihalle ettei Pepe-vanhus saa hermoromahdusta.
Intoa näytti riittävän, joten lopuksi teimme vähän helpompaa käskyä ja opetin Murun koskettamaan kuonollaan vasemman käteni ojennettuja etu-ja keskisormia (jotta se erottaa sen muuten vain ojennetusta kädestä). Se oli helppoa. Muru kosketti sormia eri paikoissa ja sain sen myös seuraamaan niitä muutaman askeleen. Liitin samantien mukaan käskyn 'koske', vaikka ainakin käden koskettamisessahan se on tarpeeton, kun käsimerkki tulee kuitenkin annettua. Ehkä käsky on sitten kuitenkin helpompi yleistää muihin kohteisiin. Näyttää siltä että Muru on myös helppo opettaa koskettamaan tassulla kohteita, sillä se tarjosi sitäkin välillä. Olen kuitenkin yrittänyt hillitä itseni ettei tule liikaa uutta.
Virtaa jäi vieläkin ihan riittävästi. Siispä pihalle ettei Pepe-vanhus saa hermoromahdusta.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Naksuttelua
Kikopupin innoittamana olen tehnyt paria harjoitusta naksuttelemalla. Ensimmäinen, ja tulevalle näyttelytähdelle (krhm) tärkeä taito, on koskettelun sietäminen. Ei Murun koskettelu sinänsä vaikeaa ole ollut, sen etujalkojakin saa kosketella ihan mielellään, toisin kuin edeltäjänsä Pikku-koiran. Pikku parhaimmillaankin oppi vain hyväksymään etutassujen lääppimisen, mutta mieltään se osoitti siitä aina vetämällä tassua pois. Lisäoppi ei silti ole pahitteeksi, haluaisin että koira seisoo kuin tatti kun eläinlääkäri tai tuomari kopeloi sitä. Erityisesti hampaiden katsomisen haluaisin sujuvan väistelemättä. Lisäksi koirasta tulee näin lapsiturvallisepi, kun se oppii, että tarraaminen korvaan tai äkillinen käden laskeminen pään päälle (jota todella monet tekevät koirille) on positiivinen juttu. Meillä kun ei kotona ole lapsiharjoitusmateriaalia käytössä.
Harjoitushan on yksinkertainen. Kosketin Murua esim. leuan alle tai kirsun päälle, otin kiinni korvista, tarrasin häntään jne, ja naksautin ja palkitsin aina kun se hyväksyi kosketuksen väistämättä tai pureskelematta. Aluksi en välittänyt koiran asennosta, mutta toisella harjoituskerralla pyrin siihen että se pysyisi seisaallaan, koska siinä asennossahan se yleensä tutkitaan. Käden pään päälle laitto oli oikeastaan ainoa liike, joka aiheutti väistelyä ja hammastelua. En itse asiassa ennen tätä ollut tajunnut että se on Murun mielestä epämiellyttävää. Se kuitenkin tajusi varsin pian, mistä on kyse ja alkoi pysyä paikallaan.
Toinen juttu mitä olemme tehneet on ollut istu-maahan, seiso-istu, seiso-maahan (ja päinvastoin) liikesarjan harjoittaminen namilla houkuttelemalla. Tähän mennessä kädessä on ollut nami koko ajan, ja siitä pitäisi tietenkin päästä eroon. Nyt tosin vasta rakennetaan lihasmuistia, palkitsen jokaisesta liikkeestä. Vaatimustason noustessa tulen pyytämään enemmän kuin yhden liikkeen kerrallaan ja alan lisätä käsimerkkiä. Tarkoitus olisi myös että takajalat pysyisivät koko liikesarjan ajan paikoillaan, mutta siihen en heti päässyt, koska en osaa houkutella koiraa riittävän taitavasti. Esimerkkisuoritus löytyy täältä. Meillä ei suju ihan tuohon malliin :)
Harjoitushan on yksinkertainen. Kosketin Murua esim. leuan alle tai kirsun päälle, otin kiinni korvista, tarrasin häntään jne, ja naksautin ja palkitsin aina kun se hyväksyi kosketuksen väistämättä tai pureskelematta. Aluksi en välittänyt koiran asennosta, mutta toisella harjoituskerralla pyrin siihen että se pysyisi seisaallaan, koska siinä asennossahan se yleensä tutkitaan. Käden pään päälle laitto oli oikeastaan ainoa liike, joka aiheutti väistelyä ja hammastelua. En itse asiassa ennen tätä ollut tajunnut että se on Murun mielestä epämiellyttävää. Se kuitenkin tajusi varsin pian, mistä on kyse ja alkoi pysyä paikallaan.
Toinen juttu mitä olemme tehneet on ollut istu-maahan, seiso-istu, seiso-maahan (ja päinvastoin) liikesarjan harjoittaminen namilla houkuttelemalla. Tähän mennessä kädessä on ollut nami koko ajan, ja siitä pitäisi tietenkin päästä eroon. Nyt tosin vasta rakennetaan lihasmuistia, palkitsen jokaisesta liikkeestä. Vaatimustason noustessa tulen pyytämään enemmän kuin yhden liikkeen kerrallaan ja alan lisätä käsimerkkiä. Tarkoitus olisi myös että takajalat pysyisivät koko liikesarjan ajan paikoillaan, mutta siihen en heti päässyt, koska en osaa houkutella koiraa riittävän taitavasti. Esimerkkisuoritus löytyy täältä. Meillä ei suju ihan tuohon malliin :)
Linturetkellä
Murun oli jo aika tutustua linturetkeilyyn, joten lähdimme laiskalle aamupäiväretkelle läheiseen torniin. Samalla tuli harjoiteltua automatkailua, joka ei selvästikään ole mitään huippukivaa puuhaa, vaikka viime kerrat on selvitty ilman oksentelua.
Muru otti tornissa oleilun aika lunkisti, vaikka se tylsää hommaa pienelle koiralle onkin. Onneksi autolta oli muutama sata metriä kävelymatkaa, jolloin sai kirmailla vapaana pitkospuilla ja muissa jännittävissä paikoissa. Muru ei näyttänyt pelkäävän korkealla, joten piti olla tarkkana ettei se livahtanut portaisiin tai kurkkinut kaiteen alta liian pitkälle. Kamerareppu kelpasi petipaikaksi paremman puutteessa. Täytyy ensi kerralla varautua huovalla ja puruluulla niin mikäs koiran on retkeillessä.
Muru otti tornissa oleilun aika lunkisti, vaikka se tylsää hommaa pienelle koiralle onkin. Onneksi autolta oli muutama sata metriä kävelymatkaa, jolloin sai kirmailla vapaana pitkospuilla ja muissa jännittävissä paikoissa. Muru ei näyttänyt pelkäävän korkealla, joten piti olla tarkkana ettei se livahtanut portaisiin tai kurkkinut kaiteen alta liian pitkälle. Kamerareppu kelpasi petipaikaksi paremman puutteessa. Täytyy ensi kerralla varautua huovalla ja puruluulla niin mikäs koiran on retkeillessä.
torstai 12. toukokuuta 2011
12 viikkoa
Muru täytti maanantaina 12 viikkoa, ja kävimme hakemassa ensimmäiset rokotukset. Se käyttäytyi eläinlääkärin odotushuoneessa oikein rauhallisesti ja katseli sylistäni tyynen kiinnostuneena muita koiria. Onneksi, sillä minulla oli mukana myös Pepe, jolta otettiiin samalla reissulla verinäytteet. Kaksi koiraa ja kaksi kättä on eläinlääkärireissulla ihan riittävän kompleksinen yhdistelmä ilman ylimääräistä sutinaakin. Eläinlääkäri sai tuikattua rokotteen niin, ettei Muru huomannut koko asiaa, ja oli sitä mieltä että tyyppi on ihan jees, kun siltä saa namiakin. Kiva juttu. Rabies-rokote kuulemma kirvelee enemmän, joten se voi aiheuttaa jotain reagointia koirassakin. Muru oli lihavuuskunnoltaan sopiva, ja painoltaan noin 2,2 kg. Pepe on kadottanut kilon, ja oli 11,3. Sen verran reissu stressasi että Muru oli valkoisen hilseen peitossa ja nukkui koko iltapäivän. Pepe kehitti tosi sitkeän ripulin, jota vieläkin parannellaan.
Olemme käyneet kävelyillä ja autoja ei enää tarvitse pelätä. Vahvistan edelleen naksulla läheltä menevien autojen rauhallista katsomista. Tänään kiersimme uuden kirjaston rakennustyömaan. Siellä oli sopivasti kaivuri töissä, mutta se ei ollut pelottava. Ehkä auto-opetus auttoi tässäkin. Sitäpaitsi paikallaan pysyvää työkonetta on helpompi lähestyä hallitusti koiran reaktioita tarkkaillen. Olen palkinnut myös muiden ohikulkijoiden rauhallisesta katsomisesta. Koiria emme ole onneksi kohdanneet kovin läheltä.
Muuten päivät ovat menneet pentupainin merkeissä Puron kanssa. Eilen kaveri kävi meillä kahden nakun kanssa, ja pihalla olikin kunnon vilske. Nakut käyttäytyivät mainiosti, eivätkä olleet edes kovin innostuneita leikkimään pennun kanssa. Muru pelkäsi niitä paljon vähemmän kuin odotin, joten Puron kanssa painiminen on kai lisännyt sen itseluottamusta. Parin viikon päästä pääsemme eläinlääkäriaseman järjestämään pentukerhoonkin.
Olen katsellut YouTubea ihan liekeissä, koska löysin taitavan positiivista vahvistamista käyttävän Emily Larlhamin (Kikopup) videoita koirankoulutuksesta. Sormet suorastaan syyhyävät!
lauantai 7. toukokuuta 2011
Autopelko II
Tänään lähdimme taas Lumijoentien varteen ihmettelemään ohi ajavia autoja. Murulla oli vähän pörrö päivä, johtuiko se sitten tuulisesta kelistä vai Puron (vuokralaistemme uusi koiranpentu) kanssa painiessa nousseesta stressitasosta, en tiedä. Tällä kertaa jätin naksuttelun pois, jotta se ei ehdollistuisi epämiellyttäviin asioihin, ja palkitsin ihan vaan kehuilla ja nameilla aina kun auto ajoi ohi ja Muru katsoi sitä.
Harjoitus sujui paljon paremmin kuin edellinen. Ensinnäkin, maltoin alottaa kauempaa, ja olihan tätä jo kerran harjoiteltu. Sattumoisin ohi ei mennyt pelottavia rekkoja joten vastaan ei tullut liian vaikeita tilanteita. Jossain vaiheessa Muru ilmeisesti kyllästyi koivun juurella kökkimiseen ja halusi itse lähestyä tietä niin että sain suorastaan toppuutella ettemme joutuneet liian lähelle. Lopulta odottelimme parin metrin päässä tien sivussa kun autoja meni ohi. Murun häntä oli puoliksi alhaalla, joten kyllä autot sitä vähän jännittivät, mutta se kuitenkin katsoi niitä, pystyi syömään eikä yrittänyt perääntyä taluttimessa. Selvää edistystä siis!
Kotiin päin kävellessä se sitten kaksi pelätä aika kovasti pihallaan kolisteleva pikkupoikaa.... Argh! Äänet näyttävät olevan jossain määrin vaikea asia, erityisesti tuolla jännässä ulkomaailmassa. Eikun reeniä.
Harjoitus sujui paljon paremmin kuin edellinen. Ensinnäkin, maltoin alottaa kauempaa, ja olihan tätä jo kerran harjoiteltu. Sattumoisin ohi ei mennyt pelottavia rekkoja joten vastaan ei tullut liian vaikeita tilanteita. Jossain vaiheessa Muru ilmeisesti kyllästyi koivun juurella kökkimiseen ja halusi itse lähestyä tietä niin että sain suorastaan toppuutella ettemme joutuneet liian lähelle. Lopulta odottelimme parin metrin päässä tien sivussa kun autoja meni ohi. Murun häntä oli puoliksi alhaalla, joten kyllä autot sitä vähän jännittivät, mutta se kuitenkin katsoi niitä, pystyi syömään eikä yrittänyt perääntyä taluttimessa. Selvää edistystä siis!
Kotiin päin kävellessä se sitten kaksi pelätä aika kovasti pihallaan kolisteleva pikkupoikaa.... Argh! Äänet näyttävät olevan jossain määrin vaikea asia, erityisesti tuolla jännässä ulkomaailmassa. Eikun reeniä.
torstai 5. toukokuuta 2011
Autopelko
Lähdimme kävelylle, minä aseistautuneena naksuttimen ja herkkupussin kanssa ja Muru intoa täynnä. Kuvittelin että käymme pitemmänkin lenkin (mikä nyt pennun kanssa on pitkä matka - alle kilometri), mutta tajusin yhtäkkiä että Muru pelkää ohiajavia autoja aika lailla. Vastaantulevista polkupyöristä ja kävelijöistä (jopa äidistä lastenvaunujen ja pienen pyöräilevän pojan kanssa) selvittiin katse -> naksu-tekniikalla, mutta lähestyessämme vilkkaampaa tietä Muru alkoi yrittää takaisinpäin karkuun kun auto meni ohi.
No suunnitelma muuttui lennosta ja jäimme muutaman kymmenen metrin päähän katselemaan ohiajavia autoja. Olimme vahingossa ehkä turhankin lähellä, sillä vähänkin äänekkäämmän auton mennessä ohi Muru yritti pakoon. Tein samoin kuin muiden häiriöiden kanssa: odotin että Muru huomaa kohteen ja naksautan, jolloin se saa palkkion. Tosin naksun käyttö saattoi olla virhe, koska Muru oli jonkin verran peloissaan (olen opettanut kerran hevosen pelkäämään porkkanaa kun yritin siedättää sitä suihkepulloon, että näin ammattitaidolla sitä menään!). Parempi olisi ollut vaan avata namibaari aina kun se rauhallisesti katsoo autoa.
Joka tapauksessa jonkin ajan kuluttua henkilöautot eivät enää saaneet pakoreaktiota aikaan, niitä pystyi jo mun jalkojen vieressä katselemaan. Valitettavasti tilanne on siltä osin hallitsematon että välillä ohi meni isoja rekkoja, jotka olivat pelottavuudeltaan ihan toista luokkaa. Mutta kaikenkaikkiaan näytti että oppimisessa mentiin kuitenkin eteen- eikä taaksepäin, vaikka kokemattomuuttani tunaroinkin naksun kanssa. Tätä on harjoiteltava nyt ahkerasti, täällä on aika vaikea ulkoilla kohtaamatta autoja.
Samaan pihaan on eilen illalla tullut koiranpentu, Murua ja Pepeä odottaakin jossain vaiheessa yllätys kunhan mennään pihalle!
No suunnitelma muuttui lennosta ja jäimme muutaman kymmenen metrin päähän katselemaan ohiajavia autoja. Olimme vahingossa ehkä turhankin lähellä, sillä vähänkin äänekkäämmän auton mennessä ohi Muru yritti pakoon. Tein samoin kuin muiden häiriöiden kanssa: odotin että Muru huomaa kohteen ja naksautan, jolloin se saa palkkion. Tosin naksun käyttö saattoi olla virhe, koska Muru oli jonkin verran peloissaan (olen opettanut kerran hevosen pelkäämään porkkanaa kun yritin siedättää sitä suihkepulloon, että näin ammattitaidolla sitä menään!). Parempi olisi ollut vaan avata namibaari aina kun se rauhallisesti katsoo autoa.
Joka tapauksessa jonkin ajan kuluttua henkilöautot eivät enää saaneet pakoreaktiota aikaan, niitä pystyi jo mun jalkojen vieressä katselemaan. Valitettavasti tilanne on siltä osin hallitsematon että välillä ohi meni isoja rekkoja, jotka olivat pelottavuudeltaan ihan toista luokkaa. Mutta kaikenkaikkiaan näytti että oppimisessa mentiin kuitenkin eteen- eikä taaksepäin, vaikka kokemattomuuttani tunaroinkin naksun kanssa. Tätä on harjoiteltava nyt ahkerasti, täällä on aika vaikea ulkoilla kohtaamatta autoja.
Samaan pihaan on eilen illalla tullut koiranpentu, Murua ja Pepeä odottaakin jossain vaiheessa yllätys kunhan mennään pihalle!
Pakollisia pentukuvia
Vaikka kamera ei ihan joka ulkoilureissulla laulakaan, kertyy koirakuvia ihan kohtuullisissa määrin. Ja laadultaan ne ovatkin enimmäkseen korkeintaan kohtuullisia. Mustan koiran kuvaaminen meinaa olla minulle teknisesti liian haastava suoritus. Useimmissa kuvissa koiran ympäristö on ylivalottunut, mutta vaihteen vuoksi tarkennus karkaa välillä hiivattiin ja välillä loppuu valo kun vauhti kasvaa. Onneksi edes jokunen kuva onnistuu joskus.
Pönötys edestäpäin. "Kaipa tuo aikoo tarjota nakkia kun kerran kumartuu?"
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Työelämään tutustuminen
Tänään oli rankka päivä kun edessä oli ensimmäinen pidempi (puolen tunnin) automatka ja minun työpaikkaan tutustuminen. Välillä joutuu ottamaan koirat päiväksi töihin mukaan, joten työhuoneeseenkin on totuteltava. Vanhuskoira jäi turvalliseen kotiympäristöön viettämään leppoisaa päivää. Automatka meni rauhallisesti, kunnes kuulin yökkäysäänen juuri kun olin ajamassa parkkiin. Ei ehkä ollut kovin hyvä idea antaa Murulle ruokaa ennen ajelemaan lähtöä, mutta tulin lähteneeksi vähän aikaisemmin kuin suunnittelin. Takaisin tullessa sama juttu: kun avasin luukun, Muru oli juuri oksentamassa päivän aikana syömiään nameja.
Työhuoneessa piti tutkia jokainen kolkka. Jostain pöytien alta löytyi mm. lasinsiru, jonka ehdin onneksi pelastaa parempaan talteen. Jonkin ajan kuluttua Muru rauhoittui leikkimään leluillaan ja nukahtikin, kunnes minä puoliväkisin raahasin sen unisena pissille. Sitten riittikin ihastelijoita ja kävimme myös kahvilassa. Muru oli oikein reipas ja tervehti kaikkia ihmisiä tasapuolisen iloisesti. Se ei näyttänyt pelkäävän mitään kovin paljoa, vaikka pitkillä meluisilla käytävillä välillä jännittikin. Hieno koira! Se näytti niin kovin väsyneeltä, että päätin lähteä takaisin kotiin, jossa se pääsi hyvin ansaituille päiväunille.
Työhuoneessa piti tutkia jokainen kolkka. Jostain pöytien alta löytyi mm. lasinsiru, jonka ehdin onneksi pelastaa parempaan talteen. Jonkin ajan kuluttua Muru rauhoittui leikkimään leluillaan ja nukahtikin, kunnes minä puoliväkisin raahasin sen unisena pissille. Sitten riittikin ihastelijoita ja kävimme myös kahvilassa. Muru oli oikein reipas ja tervehti kaikkia ihmisiä tasapuolisen iloisesti. Se ei näyttänyt pelkäävän mitään kovin paljoa, vaikka pitkillä meluisilla käytävillä välillä jännittikin. Hieno koira! Se näytti niin kovin väsyneeltä, että päätin lähteä takaisin kotiin, jossa se pääsi hyvin ansaituille päiväunille.
Niin paljon opittavaa
Alkuun tuntui, että pienen pennun on opittava niin kovin monta asiaa, että miten ehdin opettaa ne kaikki, jotta siitä kasvaa mukava ja yhteiskuntakelpoinen yksilö. Temput jäivät myöhemmäksi, kun pienen piti oppia oma nimensä, sisäsiisteyttä, yksinoloa, autoilua ja taluttimessa kulkemista. Nyt vajaan kolmen viikon päästä ollaan päästy jo vähän autoilemaan ja tutustumaan vieraisiin paikkoihin. Autoilun aloitin ihan vaan namittamalla paikallaan seisovassa autossa, sitten laitettiin auto käyntiin. Ajoimme muutaman pikku lenkin niin, että olin Murun kanssa takalukussa ja sitten pääsimme siihen, että istuin takapenkillä. Matkat pidettiin muutaman kilometrin mittaisina, ja Muru näytti ottavan suhteellisen rauhallisesti, eikä oksentanut. Palkioksi pääsi jännään metsään juoksentelemaan.
Talutinkävelyn alkeita on harjoiteltu tontin viereisellä tiellä. Ystävälliset ihmiset haluaisivat tulla tervehtimään, mikä on hieman ongelmallista, kun Murun pitäisi oppia ettei kaikkia vastaantulijoita tervehditä. Olen naksauttanut aina kun Muru katsoo jotain häiriötä (auto, pyörä, vastaantulija, koira) mutta ei ryntää. Menestys on ollut kohtalaista joskaan ei 100%.
Yksinoloharjoitukset aloitettiin melkein heti Murun saavuttua. Tässä , kuten monissa muissakin asioissa, luotin Tuikkuun ja olen tehnyt harjoituksia varsin orjallisesti Pennun kasvatus-kirjan ohjeiden mukaan. Eroahdistus on kuitenkin sen verran yleinen ja hankala ongelma, että haluan panostaa tässä alkuvaiheessa sen välttämiseen. Olemme nyt siirtymässä harjoitukseen, jossa koira odottaa kiltisti aitauksessa kun puen ja riisun ulkovaatteita. Myös aitauksessaoloaikaa aletaan pidentää, nyt on odotettu vain muutamia minuutteja.
Talutinkävelyn alkeita on harjoiteltu tontin viereisellä tiellä. Ystävälliset ihmiset haluaisivat tulla tervehtimään, mikä on hieman ongelmallista, kun Murun pitäisi oppia ettei kaikkia vastaantulijoita tervehditä. Olen naksauttanut aina kun Muru katsoo jotain häiriötä (auto, pyörä, vastaantulija, koira) mutta ei ryntää. Menestys on ollut kohtalaista joskaan ei 100%.
Yksinoloharjoitukset aloitettiin melkein heti Murun saavuttua. Tässä , kuten monissa muissakin asioissa, luotin Tuikkuun ja olen tehnyt harjoituksia varsin orjallisesti Pennun kasvatus-kirjan ohjeiden mukaan. Eroahdistus on kuitenkin sen verran yleinen ja hankala ongelma, että haluan panostaa tässä alkuvaiheessa sen välttämiseen. Olemme nyt siirtymässä harjoitukseen, jossa koira odottaa kiltisti aitauksessa kun puen ja riisun ulkovaatteita. Myös aitauksessaoloaikaa aletaan pidentää, nyt on odotettu vain muutamia minuutteja.
Tästä se alkoi
Kotona Muru alkoi heti tutkia tilaa eikä itkenyt yhtään emonsa tai sisarustensa perään. Sisaruksia olikin tässä pentueessa harvinaiset kuusi (3+3)! Vanha koiraa Pepeä piti alkuun aristella, mutta sekin todettiin nopeasti vaarattomaksi. Parin päivän päästä Pepe juoksikin jo Murua karkuun eikä päinvastoin. Pihalla se pysytteli ensimmäiset päivät aika lailla jalkojeni lähellä, mutta rohkeus kasvoi päivä päivältä ja samalla tilkitsin kiireellä tonttia ympäröivää aitaa pienen koiran kestäväksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)