Nyt on pakko myöntää karu totuus ja todeta Murun olevan ihan täysinoppinut remmiräyhä. Tilanne on erityisen hankala nyt kahden koiran kanssa ulkoillessa, sillä yksin ollessa meinaa loppua kädet ja pelimerkit. En millään haluaisi Hipunkin oppivan riehumaan, joten nyt viimeistään asiaan on oikeasti puututtava. Saahan nuo sintit raahattua perässään, eli eivät ne turvallisuusriski kenellekään ole, mutta räyhääminen tekee lenkkeilystä kaikille stressaavaa ja minulle noloa.
Pyysin facebookissa itselleni (tai siis Murulle...) siedätysapua, ja muutama ihana ihminen ilmoittautuikin harjoitusvastustajiksi. Päätin ottaa metodiksi Grisha Stewartin kehittämän Behavioral Adjustment Trainingin eli lyhyesti BATin. Tekniikasta lisää täällä.
Oletan, että Murun riehuminen johtuu pelosta. Siinä tapauksessa käytöksen niin sanottuna funktionaalisena vahvisteena toimii etäisyyden kasvattaminen toiseen koiraan. Tällä hetkellä Muru kokee saavuttavansa palkinnon (turvallisuuden tunnetta) räyhäämällä, koska ennemmin tai myöhemmin vastaantulija loittonee. Tällä tavoin käytös vahvistuu. Saman käytöksen vahvistumista tukevat vahtiminen ikkunaludalla ja pihalla. Ikkunalaudalla vahtimiseen on helppo puuttua, kunhan pitää huolen että koirat eivät pääse vahtipaikalleen silloin kun ihmisiä ei ole kotona. Pihalla vahtiminen on vaikeampi ongelma, koska Muru on aika nopea ja piha melko suuri. Minun on vaikeaa keskeyttää aloitettu käytös. Ainoa toimiva ratkaisu olisi pitää koira pihalla aina kytkettynä, mutta en millään haluaisi lähteä siihen.
Tarkoitus on opettaa koiralle epätoivottavien toimintojen (haukkuminen, murina, kiskominen) tilalle sallittuja käytöksiä (esim. pään kääntäminen pois kohteesta, maan haistelu tms.). Koira oppisi siis välttämään pelottavia tilanteita sallituilla tavoilla.
Ruokaa tai lelua voidaan käyttää apuna, mutta pääasiallisena ja ensimmäisenä palkkiona toimii siis vetäytyminen kauemmas.
Teimme tänään ensimmäisen treenin naapuruston ihanan Lyylin (irlanninsetteri) ja emäntänsä kanssa. Muru otti kovasti kierroksia heti alkuun, ennenkuin olin varma onko se edes havainnut Lyyliä. En tiedä mitä se oletti meidän tekevän, mutta se riehui jokin aikaa joka ilmansuuntaan. Ehkä se haistoi Lyylin, mutta ei nähnyt sitä. On aika vaikeaa tajuta, mitä oikeastaan näkee koira, jonka silmät ovat alle 30 cm maanpinnasta.
Jonkin verran edistystä lopulta saavutettiin (varmaan useamman kymmenen toiston jälkeen), mutta lähimmilläänkin olimme lähes sadan metrin päässä toisesta koirakosta. Alkuun Muru pääsi haukkumaan melko monta kertaa, joskaan täydeksi rähinäksi tilanne ei mennyt. Tämä tulee vaatimaan kovasti töitä... Saa nähdä tarvitsenko tähän myös ammattiapua, mutta katsotaan ensin saanko tarpeeksi ohitustilanteita järjestettyä omin päin.
Harmi kyllä minulla ei ole tilanteesta videota, sillä en saanut houkuteltua kuvaajaa mukaan. Toivottavasti jossain vaiheessa saadaan todistusaineistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti