Kirjallisuutta

Pentuihkudaasta pitää kirjoittaa eri posti, mutta tällä kertaa voisin esitellä käsiini viime aikoina päätynyttä koirankoulutusta käsittelevää kirjallisuutta.

Törmäsin talvella Salme Mujusen kirjoihin Tie tottelevaisuusvalioksi ja Saalisvietti koiraharrastuksessa. Kirjat suuntautuvat ehkä tavoitteellisemmille harrastajille kuin minä, mutta ihan kiinnostavia yhtä kaikki. Saalisviettikirjan luin enemmän yleisestä mielenkiinnosta, sillä en ole tehnyt rotuvalintaa tietty harrastuslaji mielessä, vaan pikemminkin olen valinnut rodun ja harrastan sitten sitä mikä pienpystykorvalle sopii, ilman sen kummempia tavoitteita kuin hauskanpito koiran kanssa ja oma kehittyminen kouluttajana. Tokokirjasta löysin enemmän käytännön kiinnostuksen kohteita. Olen päässyt näkemään "kunnon" tokoilua harmittavan vähän, ja kirjasta sai käsityksen kokeissa suoritettavista liikkeistä ja vinkkejä liikkeiden opettamiseen. Minusta erityisen kiinnostavaa onkin se, miten monella eri tavalla tietty liike voidaan koiralle opettaa. Parhaan tavan valinta ei varmaankaan ole helppoa ja riippuu niin koiran kuin ohjaajan ominaisuuksista. Tokokirja etenee ihan pentuvaiheen alkeisharjoituksista alokasluokan liikkeiden kautta erikoisvoittajaluolan liikkeisiin saakka. Harjoitusohjelmaa noudattamalla olisi epäilemättä hyvät mahdollisuudet opettaa koiralleen pätevää ja iloista tokoa, jos oma motivaatio riittäisi näin tavoitteelliseen harjoitteluun. Valitettavasti oma tapani on pikemminkin innostua jostakin liikkeestä tai apuvälineestä, aloittaa liikkeen opettaminen ja unohtaa koko homma parin päivän sisällä. Siksipä sainkin todeta, että Muru on "unohtanut" perusasennon äitiyslomansa aikana -toisin sanoen, ei ole sitä kunnolla koskaan oppinutkaan.

Keväällä tuli pakollista harrastustaukoa Murun raskauden aikana ja uutta pentuakin odotellessa harrastusmotivaatio nousi pilviin. Päätin virkistää muistiani lukemalla Kaimioni uudestaan, mutta huomasin, että pari uuttakin kirjaa on ilmestynyt. Tai ainakin minä löysin nämä kirjat vasta nyt... Kilpatottelevaisuuteen liittyen hankin Niina ja Kenth Svartbergin kirjan Tavoitteena täysi kymppi. Kirja keskittyy palkitsemiseen perustuvaan tottelevaisuuskoulutukseen. Hotkaisin kirjan niin nopeasti, että toinen lukukerta lienee paikallaan, koska mieleen ei kertalukemisella jäänyt paljoakaan. Kirjassa käydään läpi erikoisvoittajaluokan liikkeiden opettaminen perusteellisesti ja annetaan vaihtoehtoisia toimintatapoja esimerkiksi liikkeiden alkuopetukseen. Joissain tilanteessa voidaan aloittaa puhtaasti operantisti, joskus alkuun käytetään houkuttelua tai kohdetyöskentelyä (kosketusalustaa tai -keppiä). Juuri nyt minua kiinnostaa jostain syystä erityisesti kohteiden käyttö.

Yleisemmän tason koulutusoppaista minulle uusia olivat Morten Egtvedtin ja Cecilie Køsten Naksutinkoulutusta koirallesi sekä Tommy Virenin ja Päivi Romppaisen Onnistu koirasi koulutuksessa. Näistä molempia, mutta erityisesti ensimmäistä voisi suositella sellaiselle kouluttajalle, jolle ns. naksutinkoulutus ja oppimisteoriat ovat aivan uutta, sillä teksti on mielestäni erittäin helppolukuista. Kyllä Tommy Vireninkin kirja helppolukuinen on, joten siihen uskaltaa varmasti tarttua kylmiltäänkin. Molemmissa kirjoissa annetaan yksityiskohtaiset neuvot joidenkin käytösten opettamiseen. Virenin kirjan lopussa on myös koulutuskertomuksia muutamista tyypillisistä ongelmakäytöksistä. Nämä ovat siinä mielessä kiinnostavia, että olen usein kuullut väitettävän että "namikoulutus" tai "lahjonta", joiksi positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta virheellisesti kutsutaan, eivät toimi korjattaessa aggressiivista koiraa (ns. Victoria Stillwell vs. Cesar Millan -väittely). Tämän käsityksen kumoaa saksanpaimenkoira Taavin tarina, jossa erittäin ihmisarasta ja vaarallisen vihaisesta koirasta tuli lopulta hyvin käyttäytyvä ja turvallinen koira. Ei tosin ilman erittäin kovaa työtä ja kohtalaisen pitkää aikaa, mutta pikavoittoja koirankoulutuksessa on vähän tarjolla. Oli metodi mikä hyvänsä käytöksen muttaminen ottaa aikaa, varsinkin jos koira on jo vuosia päässyt harjoittelemaan ongelmalliseksi koettua käytöstä.

Tommy Virenin systeemissä koiralle opetetaan ensin vahvaksi neljä ns. perustaitoa (lähellä pysyminen, luopuminen, rauhoittuminen ja kohdetyöskentely), joiden muodostamalle pohjalle kaikki muu rakennetaan. Tykkään ajatuksesta siinä määrin, että ajattelin ottaa ne molempien koirieni opetusohjelmaan. Murulla näistä käytöksistä on jollain alkeellisella tasolla hallinnassa jo kaikki neljä, mutta vahvistehistoriaa ja häiriönsietoa on kasvatettava vielä kovasti. Kaikki ovat vielä siinä pahamaineisessa "kyllä se kotona osaa"-vaiheessa... Erityisesti tuo luopuminen on käytös, jonka tärkeyden olen ymmärtänyt vasta nyt. Opetin toki Murun luopumaan ruuasta, koska muuten makupalojen käyttö palkkiona olisi raivostuttavaa (koira keskittyisi varastelemaan niitä kädestä tai taskusta), mutta en kunnolla ymmärtänyt että luopuminen käytöksenä voidaan yleistää ihmisiin, koiriin, tienvarresta löytyviin epämääräisiin herkkuihin jne. Kikopupin mainio video aiheesta antoi jo ajattelemisen aihetta, ja nyt ajatus tuli uuelleen vastaan kirjassa.

Kirjojen lisäksi tilaan Canis-lehteä, josta saan 6 kertaa vuodessa uutta potkua koirankoulutukseen. Lehti keskittyy siis ainoastaan positiivisiin menetelmiin. Aihepiirit liikkuvat mm. temppujen opettamisesta uusimpiin tutkimustuloksiin ja ongelmakäytöksiin. Se on mukava inspiraatiopaketti aina saapuessaan.

Tämä ei sitten ollut maksettu mainos minkään yllä mainitun tuotteen kohdalla. tulipa vaan mieleen, että onhan tuota kirjallisuutta tuohon sohvalle kertynyt...