Hippu kotiutuu

Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä kun Hippu muutti talouteemme ja Muru palasi äitiyslomalta. Kyllä tuntuu taas todella mukavalta kun talossa on kaksi koiraa! Niille on ihan eri tavalla leikkiseuraa toisistaan kuin ihmisistä. Murukin on taas innostunut leikkimään ja vetämään hepuleita pihalla.

Hippu kotiutui hyvin. Ensi päivinä se vähän itkeskeli, kun asiat eivät menneet sen mielen mukaan, kuten silloin kun se ei päässyt sänkyyn tai sohvalle. Muru kyllä saa olla sohvalla ja nukkuukin sängyssä, mutta Hippu ei saa niillä oleskella muuten kuin sylissä tai tiukan valvonnan alaisena, koska se voi pudotessaan loukata itsensä. Se joutuu siis tyytymään lattialla nukkumiseen siihen asti, että se itse pääsee hyppäämällä sänkyyn tai sohvalle. Itkeskely on kuitenkin vähentynyt ja ruokahalu parantunut joten pentu tuntee varmaan olonsa jo turvallisemmaksi. Vauhti kasvaa päivä päivältä...

Kovin paljon olisi opetettavaa. Pennun täytyisi oppia pantaan ja taluttimeen (ja autoiluun, ja häkkiin....), jotta päästään ulkomaailmaan. Totuttelua on tehty hieman, ja eilen Hippu oli Petrin kanssa tokokentän reunalla (valjaissa) sosiaalistumassa sillä välin kun treenattiin Murun kanssa.

Sisäsiisteyskoulutus on menossa, ja Hippu osaa tehdä asiansa hyvin sanomalehdelle silloin kun emme ehdi pihalle, joten tästä en ole huolissani yhtään. Yksinoloa on harjoiteltu niin, että koirat ovat kaksistaan olohuoneessa. Hippua ei tunnu tässä vaiheessa huolettavan yhtään, itse asiassa Murua huolettaa aidan taakse jääminen enemmän. Pisin yksin (tai siis kaksin-)oloaika on ollut vajaan pari tuntia. Pikkuhiljaa täytyy kokeilla sitäkin että Hippu jää ihan oikeasti yksin olkkariin, kun lähden Murun kanssa vaikka lenkille. Tähän mennessä on järjestetty niin että Muru lenkitetään sellaisina aikoina kun toinen meistä on kotona. Sitten on tietysti luoksetulo ja lähellä pysyminen, joita harjoitellaan ahkerasti. Olen myös alkanut odottaa Hipun istuutumista ennen kuin avaan ulko-oven. Se tuntuu olevan ihan terävä tyttö. Namista luopumista olemme myös aloitelleet, ja katsekontaktia. Pitäisikin lukea vanhat tekstit Murun pentuajoilta, jotta muistaisin mitä kaikkea pitää ottaa huomioon.

Sen verran ajattelin helpottaa näyttelyissä käymistä että otan ensimmäiseksi opetettavaksi liikkeeksi seisomisen. Murulla on niin vahva istuminen että seisomisen kanssa on ollut hieman vaikeuksia, eikä se osaa sitä oikein vieläkään. Näyttelyn junuluokkiin mennään kuitenkin jo aika nuorena, joten vahvoja käytöksiä ei koiralla ole välttämättä kovin monia siinä vaiheessa.

Murun kanssa työn alla on ensinnäkin pihakäytös. Yritän saada vahtimista vähennettyä niin, ettei ihan joka ohikulkijaa tarvitse haukkua. Kätevää vaikeusastetta tuo tien toisella puolella oleva rakennustyömaa, joka aiheuttaa paljon melua ja ylimääräistä kulkua. Harjoitustilanteista ei ole puutetta! Kontakti on jo parantunut siten, että saan paremmin kutsuttua Murun pois siinä vaiheessa kun se on jo aloittanut vahtihaukun (mikä ei aiemmin onnistunut ollenkaan). Valitettavasti se edelleen pääsee usein rynnimään portille, jolloin seuraa ketju: rynniminen -> haukkuminen -> huomiokutsu -> palkkio. Tiedostan, että tässä on käytösketjun vaara... mutta tilanne on kuitenkin parempi kuin aiemmin, jos saan koiran edes kutsuttua pois haukkumasta. Tämänhän voisi estää pitämällä koiran pihalla liinassa, mutta siihen en ole halunnut mennä, koska haluan kuitenkin pystyä puuhailemaan omianikin pihalla. Olen siis laiska kouluttaja ja saan syyttää ihan itseäni jos käytöksen muuttaminen on hidasta.

Toukokuussa saimme nauttia kolmesta peräkkäisestä hellepäivästä.

Muitakin asioita on Murun kanssa työn alla. Hihnakäytöksen parantamiseen ajattelin panostaa nyt ihan tosissani. Muru ei ole ihan patologinen vetäjä, mutta vetää se kuitenkin jonkin verran ja reagoi melko herkästi vastaantulijoihin (erityisesti koiriin) haukkumalla. Otin nyt metodiksi Virenin kirjassa esitellyn tavan, ja se tuntui ensi yrittämällä ihan toimivalta. Metodeja on monia ja niistä moni varmasti toimii, mutta Virenin systeemiä minun on helppo noudattaa (ja olen tehnytkin sinnepäin, en vain tarpeeksi sinnikkäästi). Avain kaikissa tavoissa on sama: koira ei koskaan pääse yhtään vetämällä eteenpäin. Tämä on se kohta josta on niin kovin helppo lipsua siloin aamulla kun on kiire... Nyt pyrin siihen että remmilenkillä käydään vain silloin kun tähän jaksaa panostaa, muuten mennään metsään irti juoksemaan. Tokotekniikoista teho-opiskelussa ovat kohteet, eli keppi ja kosketusalusta. Aion saada seisomisen kuntoon kosketusalustaa käyttämällä. Silloin meillä olisi hyppykin lähes valmis.

Tänä aamuna Muru rellesti pihalla niin että otin esiin agilityputken. Teetin muutaman kosketuksen alustaan ja lähetin Murun putkeen. Tarkoitus olisi saada tokoiluun vähän säpinää, Murusta on tullut todella passiivinen, etenkin kentällä. Ja pikkuinen Hippu suoritti reippaasti ihan kokopitkän agilityputken pikkuisella houkuttelulla ja Murun esimerkillä <3