Hippu kotiutuu

Tänään tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä kun Hippu muutti talouteemme ja Muru palasi äitiyslomalta. Kyllä tuntuu taas todella mukavalta kun talossa on kaksi koiraa! Niille on ihan eri tavalla leikkiseuraa toisistaan kuin ihmisistä. Murukin on taas innostunut leikkimään ja vetämään hepuleita pihalla.

Hippu kotiutui hyvin. Ensi päivinä se vähän itkeskeli, kun asiat eivät menneet sen mielen mukaan, kuten silloin kun se ei päässyt sänkyyn tai sohvalle. Muru kyllä saa olla sohvalla ja nukkuukin sängyssä, mutta Hippu ei saa niillä oleskella muuten kuin sylissä tai tiukan valvonnan alaisena, koska se voi pudotessaan loukata itsensä. Se joutuu siis tyytymään lattialla nukkumiseen siihen asti, että se itse pääsee hyppäämällä sänkyyn tai sohvalle. Itkeskely on kuitenkin vähentynyt ja ruokahalu parantunut joten pentu tuntee varmaan olonsa jo turvallisemmaksi. Vauhti kasvaa päivä päivältä...

Kovin paljon olisi opetettavaa. Pennun täytyisi oppia pantaan ja taluttimeen (ja autoiluun, ja häkkiin....), jotta päästään ulkomaailmaan. Totuttelua on tehty hieman, ja eilen Hippu oli Petrin kanssa tokokentän reunalla (valjaissa) sosiaalistumassa sillä välin kun treenattiin Murun kanssa.

Sisäsiisteyskoulutus on menossa, ja Hippu osaa tehdä asiansa hyvin sanomalehdelle silloin kun emme ehdi pihalle, joten tästä en ole huolissani yhtään. Yksinoloa on harjoiteltu niin, että koirat ovat kaksistaan olohuoneessa. Hippua ei tunnu tässä vaiheessa huolettavan yhtään, itse asiassa Murua huolettaa aidan taakse jääminen enemmän. Pisin yksin (tai siis kaksin-)oloaika on ollut vajaan pari tuntia. Pikkuhiljaa täytyy kokeilla sitäkin että Hippu jää ihan oikeasti yksin olkkariin, kun lähden Murun kanssa vaikka lenkille. Tähän mennessä on järjestetty niin että Muru lenkitetään sellaisina aikoina kun toinen meistä on kotona. Sitten on tietysti luoksetulo ja lähellä pysyminen, joita harjoitellaan ahkerasti. Olen myös alkanut odottaa Hipun istuutumista ennen kuin avaan ulko-oven. Se tuntuu olevan ihan terävä tyttö. Namista luopumista olemme myös aloitelleet, ja katsekontaktia. Pitäisikin lukea vanhat tekstit Murun pentuajoilta, jotta muistaisin mitä kaikkea pitää ottaa huomioon.

Sen verran ajattelin helpottaa näyttelyissä käymistä että otan ensimmäiseksi opetettavaksi liikkeeksi seisomisen. Murulla on niin vahva istuminen että seisomisen kanssa on ollut hieman vaikeuksia, eikä se osaa sitä oikein vieläkään. Näyttelyn junuluokkiin mennään kuitenkin jo aika nuorena, joten vahvoja käytöksiä ei koiralla ole välttämättä kovin monia siinä vaiheessa.

Murun kanssa työn alla on ensinnäkin pihakäytös. Yritän saada vahtimista vähennettyä niin, ettei ihan joka ohikulkijaa tarvitse haukkua. Kätevää vaikeusastetta tuo tien toisella puolella oleva rakennustyömaa, joka aiheuttaa paljon melua ja ylimääräistä kulkua. Harjoitustilanteista ei ole puutetta! Kontakti on jo parantunut siten, että saan paremmin kutsuttua Murun pois siinä vaiheessa kun se on jo aloittanut vahtihaukun (mikä ei aiemmin onnistunut ollenkaan). Valitettavasti se edelleen pääsee usein rynnimään portille, jolloin seuraa ketju: rynniminen -> haukkuminen -> huomiokutsu -> palkkio. Tiedostan, että tässä on käytösketjun vaara... mutta tilanne on kuitenkin parempi kuin aiemmin, jos saan koiran edes kutsuttua pois haukkumasta. Tämänhän voisi estää pitämällä koiran pihalla liinassa, mutta siihen en ole halunnut mennä, koska haluan kuitenkin pystyä puuhailemaan omianikin pihalla. Olen siis laiska kouluttaja ja saan syyttää ihan itseäni jos käytöksen muuttaminen on hidasta.

Toukokuussa saimme nauttia kolmesta peräkkäisestä hellepäivästä.

Muitakin asioita on Murun kanssa työn alla. Hihnakäytöksen parantamiseen ajattelin panostaa nyt ihan tosissani. Muru ei ole ihan patologinen vetäjä, mutta vetää se kuitenkin jonkin verran ja reagoi melko herkästi vastaantulijoihin (erityisesti koiriin) haukkumalla. Otin nyt metodiksi Virenin kirjassa esitellyn tavan, ja se tuntui ensi yrittämällä ihan toimivalta. Metodeja on monia ja niistä moni varmasti toimii, mutta Virenin systeemiä minun on helppo noudattaa (ja olen tehnytkin sinnepäin, en vain tarpeeksi sinnikkäästi). Avain kaikissa tavoissa on sama: koira ei koskaan pääse yhtään vetämällä eteenpäin. Tämä on se kohta josta on niin kovin helppo lipsua siloin aamulla kun on kiire... Nyt pyrin siihen että remmilenkillä käydään vain silloin kun tähän jaksaa panostaa, muuten mennään metsään irti juoksemaan. Tokotekniikoista teho-opiskelussa ovat kohteet, eli keppi ja kosketusalusta. Aion saada seisomisen kuntoon kosketusalustaa käyttämällä. Silloin meillä olisi hyppykin lähes valmis.

Tänä aamuna Muru rellesti pihalla niin että otin esiin agilityputken. Teetin muutaman kosketuksen alustaan ja lähetin Murun putkeen. Tarkoitus olisi saada tokoiluun vähän säpinää, Murusta on tullut todella passiivinen, etenkin kentällä. Ja pikkuinen Hippu suoritti reippaasti ihan kokopitkän agilityputken pikkuisella houkuttelulla ja Murun esimerkillä <3

Kirjallisuutta

Pentuihkudaasta pitää kirjoittaa eri posti, mutta tällä kertaa voisin esitellä käsiini viime aikoina päätynyttä koirankoulutusta käsittelevää kirjallisuutta.

Törmäsin talvella Salme Mujusen kirjoihin Tie tottelevaisuusvalioksi ja Saalisvietti koiraharrastuksessa. Kirjat suuntautuvat ehkä tavoitteellisemmille harrastajille kuin minä, mutta ihan kiinnostavia yhtä kaikki. Saalisviettikirjan luin enemmän yleisestä mielenkiinnosta, sillä en ole tehnyt rotuvalintaa tietty harrastuslaji mielessä, vaan pikemminkin olen valinnut rodun ja harrastan sitten sitä mikä pienpystykorvalle sopii, ilman sen kummempia tavoitteita kuin hauskanpito koiran kanssa ja oma kehittyminen kouluttajana. Tokokirjasta löysin enemmän käytännön kiinnostuksen kohteita. Olen päässyt näkemään "kunnon" tokoilua harmittavan vähän, ja kirjasta sai käsityksen kokeissa suoritettavista liikkeistä ja vinkkejä liikkeiden opettamiseen. Minusta erityisen kiinnostavaa onkin se, miten monella eri tavalla tietty liike voidaan koiralle opettaa. Parhaan tavan valinta ei varmaankaan ole helppoa ja riippuu niin koiran kuin ohjaajan ominaisuuksista. Tokokirja etenee ihan pentuvaiheen alkeisharjoituksista alokasluokan liikkeiden kautta erikoisvoittajaluolan liikkeisiin saakka. Harjoitusohjelmaa noudattamalla olisi epäilemättä hyvät mahdollisuudet opettaa koiralleen pätevää ja iloista tokoa, jos oma motivaatio riittäisi näin tavoitteelliseen harjoitteluun. Valitettavasti oma tapani on pikemminkin innostua jostakin liikkeestä tai apuvälineestä, aloittaa liikkeen opettaminen ja unohtaa koko homma parin päivän sisällä. Siksipä sainkin todeta, että Muru on "unohtanut" perusasennon äitiyslomansa aikana -toisin sanoen, ei ole sitä kunnolla koskaan oppinutkaan.

Keväällä tuli pakollista harrastustaukoa Murun raskauden aikana ja uutta pentuakin odotellessa harrastusmotivaatio nousi pilviin. Päätin virkistää muistiani lukemalla Kaimioni uudestaan, mutta huomasin, että pari uuttakin kirjaa on ilmestynyt. Tai ainakin minä löysin nämä kirjat vasta nyt... Kilpatottelevaisuuteen liittyen hankin Niina ja Kenth Svartbergin kirjan Tavoitteena täysi kymppi. Kirja keskittyy palkitsemiseen perustuvaan tottelevaisuuskoulutukseen. Hotkaisin kirjan niin nopeasti, että toinen lukukerta lienee paikallaan, koska mieleen ei kertalukemisella jäänyt paljoakaan. Kirjassa käydään läpi erikoisvoittajaluokan liikkeiden opettaminen perusteellisesti ja annetaan vaihtoehtoisia toimintatapoja esimerkiksi liikkeiden alkuopetukseen. Joissain tilanteessa voidaan aloittaa puhtaasti operantisti, joskus alkuun käytetään houkuttelua tai kohdetyöskentelyä (kosketusalustaa tai -keppiä). Juuri nyt minua kiinnostaa jostain syystä erityisesti kohteiden käyttö.

Yleisemmän tason koulutusoppaista minulle uusia olivat Morten Egtvedtin ja Cecilie Køsten Naksutinkoulutusta koirallesi sekä Tommy Virenin ja Päivi Romppaisen Onnistu koirasi koulutuksessa. Näistä molempia, mutta erityisesti ensimmäistä voisi suositella sellaiselle kouluttajalle, jolle ns. naksutinkoulutus ja oppimisteoriat ovat aivan uutta, sillä teksti on mielestäni erittäin helppolukuista. Kyllä Tommy Vireninkin kirja helppolukuinen on, joten siihen uskaltaa varmasti tarttua kylmiltäänkin. Molemmissa kirjoissa annetaan yksityiskohtaiset neuvot joidenkin käytösten opettamiseen. Virenin kirjan lopussa on myös koulutuskertomuksia muutamista tyypillisistä ongelmakäytöksistä. Nämä ovat siinä mielessä kiinnostavia, että olen usein kuullut väitettävän että "namikoulutus" tai "lahjonta", joiksi positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta virheellisesti kutsutaan, eivät toimi korjattaessa aggressiivista koiraa (ns. Victoria Stillwell vs. Cesar Millan -väittely). Tämän käsityksen kumoaa saksanpaimenkoira Taavin tarina, jossa erittäin ihmisarasta ja vaarallisen vihaisesta koirasta tuli lopulta hyvin käyttäytyvä ja turvallinen koira. Ei tosin ilman erittäin kovaa työtä ja kohtalaisen pitkää aikaa, mutta pikavoittoja koirankoulutuksessa on vähän tarjolla. Oli metodi mikä hyvänsä käytöksen muttaminen ottaa aikaa, varsinkin jos koira on jo vuosia päässyt harjoittelemaan ongelmalliseksi koettua käytöstä.

Tommy Virenin systeemissä koiralle opetetaan ensin vahvaksi neljä ns. perustaitoa (lähellä pysyminen, luopuminen, rauhoittuminen ja kohdetyöskentely), joiden muodostamalle pohjalle kaikki muu rakennetaan. Tykkään ajatuksesta siinä määrin, että ajattelin ottaa ne molempien koirieni opetusohjelmaan. Murulla näistä käytöksistä on jollain alkeellisella tasolla hallinnassa jo kaikki neljä, mutta vahvistehistoriaa ja häiriönsietoa on kasvatettava vielä kovasti. Kaikki ovat vielä siinä pahamaineisessa "kyllä se kotona osaa"-vaiheessa... Erityisesti tuo luopuminen on käytös, jonka tärkeyden olen ymmärtänyt vasta nyt. Opetin toki Murun luopumaan ruuasta, koska muuten makupalojen käyttö palkkiona olisi raivostuttavaa (koira keskittyisi varastelemaan niitä kädestä tai taskusta), mutta en kunnolla ymmärtänyt että luopuminen käytöksenä voidaan yleistää ihmisiin, koiriin, tienvarresta löytyviin epämääräisiin herkkuihin jne. Kikopupin mainio video aiheesta antoi jo ajattelemisen aihetta, ja nyt ajatus tuli uuelleen vastaan kirjassa.

Kirjojen lisäksi tilaan Canis-lehteä, josta saan 6 kertaa vuodessa uutta potkua koirankoulutukseen. Lehti keskittyy siis ainoastaan positiivisiin menetelmiin. Aihepiirit liikkuvat mm. temppujen opettamisesta uusimpiin tutkimustuloksiin ja ongelmakäytöksiin. Se on mukava inspiraatiopaketti aina saapuessaan.

Tämä ei sitten ollut maksettu mainos minkään yllä mainitun tuotteen kohdalla. tulipa vaan mieleen, että onhan tuota kirjallisuutta tuohon sohvalle kertynyt...

Muru ja Hippu tulivat kotiin :)

Ne ovat vihdoinkin täällä!
Murun lähes kolmen kuukauden mittainen äitiysloma päättyi perjantaina 10.5., jolloin pennut olivat lähes 9 viikon ikäisiä. Syy loman hieman tavallista suurempaan pituuteen on Hippu, uusi perheenjäsenemme, joka täyttää 8 viikkoa vasta tänään. Kävimme siis perjantaina Alahärmässä kahden perheen voimin (minä, Petri ja minun vanhempani) hakemassa kotiin Murun, Hipun ja Murun pennun Nupun (Justiinan). Nuppu jatkoi matkaansa Rovaniemelle.

Hippu

Muru on pudottanut käytännössä kaiken pohjavillansa ja on todella ohuessa karvassa. Päälle on jäänyt ainoastaan pitemmästä karvasta muodostuva tukka, josta iho paikoin paistaa läpi. Mutta karvanlähtöhän oli odotettavissa imetyksen vuoksi. Nyt vain odotellaan että turkki tulee takaisin. On Muru parka vähän säälittävän näköinen luikero juuri nyt. Toivottavasti kesä lämpenee.

Muru ja Hippu

Matka meni kiitettävästi. Kaija pelotteli minua että Hippu, siis Kerttuli, oli oksentanut eläinlääkärireissulla, mutta kotimatkalla kukaan ei oksentanut. Yksi autopahoinvoiva koiraa taloutta kohti olisi ihan riittävästi. Laitoin kaikki koirat samaan häkkiin jotta pennut saisivat turvaa toisistaan ja Murusta. Ainoa jolla näytti olevan epämukavaa oli Muru, joka istua tönötti synkän näköisenä suurimman osan matkasta. Muru taisi olla hieman hämillään, kun se vihdoinkin otettiin mukaan ja Petrikin oli mukana. Se seurasikin Kaijan luona Petriä koko ajan, ehkä ajatuksella että Petri ei petä, vaikka emäntä onkin kerta toisensa jälkeen pettänyt. Siihen Muru oli jo tottunut että minä aina välillä ilmaannun Kaijan luokse, mutta Petriä se ei ollut nähnyt koko aikana. Kyllä se selvästi tietää mihin perheeseen kuuluu.

Liminkaan saapuessa Muru erotteli kylmästi pennut omiin ja vieraisiin. Hippu-parka sai pari oikein tylyä muistutusta ottotyttären asemastaan, mutta Nuppu pääsikin sitten äidin kanssa leikkimään ja sai viedä Murun puruluunkin. Arvelin Murun suopuvan tilanteen rauhoittuessa ja niinhän sitten kävikin. Nuppu jatkoi matkaansa uuteen kotiinsa Rovaniemelle ja sunnuntai-iltana Muru jo hyväksyi Hipun leikkikaverikseen. Muruakin lapsettaa nyt kovin ja mikäs sen mukavampaa.

Muru jatkoi arkeaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se tarvitsee nyt enemmän huomiota kuin ennen ja olen sitä suonutkin, ettei pennun tulon vuoksi tulisi tarvetta puolustaa resursseja. Ja onhan minun ollut sitä niin kovin ikäväkin. Sylissä viihtymisen selittää ehkä sekin, että ohuen karvan vuoksi Murulle ei tule niin pian kuuma.

Muru ja Viuhti leikkimässä. Mukana menossa Jeeves.

Hippu ja veljensä Kettunen.

Pus pus.

Söpöläiset Nuppu ja Hippu. Rimmavat nimet on sattumaa :)

Nuppu kuulostaa sopeutuneen hyvin uuteen kotiinsa. Ja äidin kertoman perusteella on kyllä hyvin samanlainen kuin Muru pienenä, vaikka ehkä rohkeampi. Kuulostaa lupaavalta! Meille näyttää kotiutuneen pikku pippuri, joka on kärkäs ilmaisemaan tyytymättömyyttään itkupotkuraivareilla. Ääntä lähtee. Tämän tytön kanssa onkin haastetta edetä niin, ettei jouduta kovin paljon taistelemaan. Saatan oppia vähän nopeammaksi palkitsijaksi matkan varrella...

Murun kanssa palaamme arkeen, pääsemme huomenna viettämään laatuaikaa ihan kaksistaan tokokentälle. Toivottavasti on koiran mielestä yhtä mukavaa kuin minusta.

Pentujen puuhia

Kameran muistikortille oli unohtunut pieniä videoleikkeitä kahdeksan viikon ikäisten pentujen puuhista. Tässäpä niitä.

Huomenna on sitten se kauan odotettu päivä kun Muru tulee kotiin. Olen sitä niin kovasti odottanut! Ensi viikolla pääsemme taas yhdessä tokokentälle puuhailemaan.
Täällä on kaikki valmista. Lelut on pesty, petejä ommeltu ja kengät laitettu aidan taakse. Etsin Murun pentuajan taluttimetkin jo valmiiksi. Meillä alkaa taas se ihana pentuaika <3 Saapa nähdä millainen täytuho tänne illalla saapuu...