Hajuntunnistus

Minulla on jokin sokea piste herkkutattien kohdalla. Kaikki muut löytävät niitä, minä en. Mutta eipä hätää, sillä tänään aloitin salaisen aseeni valmistelun :) Sain käsiini yhden sen verran kärsineen herkkutatin, että löytäjä raaski antaa sen harjoitusmateriaaliksi (kas, kun en itse löytänyt yhtään...). Muistin lukeneeni jostain blogista treenipäiväkirjaa hajuntunnistuskurssista ja pienellä hekemisella se löytyikin: espanjanvesikoira Easy oli päässyt isäntänsä kanssa oikein hajuerottelukurssille.

Koska kantarellit ovat näillä leveyksillä hitsin vähissä, päätin ottaa tunnistettavaksi hajuksi herkkutatin. Nähtäväksi jää, tunnistaako Muru sitten myös männynherkkutattia, vai miten lajispesifinen sienen haju mahtaakaan olla. Minulla ei ollut sopivia purkkeja, mutta koska into oli kova, arvelin kertakäyttömukien kelmulla peitettynä ajavan saman asian. Aloitin siis naksauttamalla siitä, että Muru kosketti purkkia kuonollaan. Tehtävä oli helppo, sillä Murulle on opetettu kosketuskepin koskettaminen kuonolla. Se tökkäsi purkkia lähes välittömästi ja oli lähes alusta saakka varsin varma purkin koskettaja, oli se missä tahansa. Arvasin tämän olevan helppoa, joten laitoin purkin suoraan lattialle, toisin kuin edelläolevassa blogissa, jossa purkki oli ensin kouluttajan kädessä.

Muru oli niin varma, että pian (en samalla harjoituskerralla kuitenkaan) lisäsin mukaan toisen purkin. Se valitsi sienipurkin yllättävänkin usein, mutta kävi kyllä tökkimässä tyhjääkin purkkia. Jos se siirtyi oikealle purkille, naksautin. Jos se alkoi pahoinpidellä tyhjää purkkia, poistin molemmat. Muutaman toiston jälkeen vaihdoin alkuperäisen sienipurkin uuteen, puhtaaseen purkkiin siltä varalta että siihen on tarttunut ties millainen hajucocktail. Sillä ei ollut juurikaan vaikutusta, Muru osui oikeaan yhtä usein kuin ennen vaihtoa.

Seuraavaksi tähän on tarkoitus liittää ilmaisu, jota täytyy vähän miettiä. En usko Murun tarjoavan haukkumista kovin helposti itse, joten haukku pitäisi opettaa erikseen. En kuitenkaan ole varma, haluanko edes opettaa pystykorvaa haukkumaan yhtään enempää kuin on pakko... Muru tarjoaa istumista ja aika helposti myös tassulla raapimista, mutta sehän ei sienentunnistuksessa ole kovin järkevää. Istuminen lienee helpoin, ainoa ongelma vain on sitten löytää se pikkuruinen istuva koira metsästä (olen kovin luottavainen että siihen asti päästän, heh)! Kunhan ilmaisu on kunnossa, liitetään mukaan kolmas purkki jne. Lähden kuitenkin viikoksi reissuun, joten ehdin tehdä vielä 1-2 harjoitusta ja sen jälkeen tulee taukoa.

6 kk kuulumisia

Vauva ei ole enää vauva, vaan neiti. Pumpulinen pentukarva alkaa olla vaihtunut kiiltävään, syvänmustaan aikuiskarvaan. Turkki ei ole vielä pitkä, sen kasvaminen ottaa aikansa. Muru on selvästi alkanut merkkailla: se pissii lenkillä useaan kertaan ja nostaa välillä melko rehvakkaasti koipea. Jännityksellä odottelen, milloin ensimmäinen juoksu pukkaa päälle. Ei ainakaan vielä, sillä tänään meillä on hoidossa lappalaisherrat Rohto ja Ravja, ja pojista taatusti näkyisi päälle jos neiti olisi erityisen houkuttelevan tuoksuinen. Kyllä Rohto Murun tytöksi kuitenkin tunnistaa, ja se antoi aamulla pihalla Purolle kyytiä, kun tämä yritti lähtestyä Rohton omimaa tyttöystävää... Ravja on jo iäkkäämpi herra, eikä niin viitsi villiintyä pienistä.

Koirahässäkkä

Muru on saanut viime aikoina aktiviteettia toden teolla. Se on ollut mukana muutamalla sieniretkellä, ja käytiinpä yllämainittujen lappalaispoikien kanssa vähän marjanpoiminnassakin. Jääkaapissa odottaakin jo herkkutatti hajuntunnistusreenien alkeita. Meillä oli viime viikonloppuna myös vähän isommat puutarhajuhlat, jolloin piha täyttyi koirista ja ihmisistä. Olen iloinen että olen tehnyt Murun kanssa käsittelyharjoituksia, sillä ihastuneet pikkutytöt paijasivat sitä välillä aika päättäväisesti, kun minulta silmä vältti. Muru kesti tunkeilevan käsittelyn ihmeen hyvin eikä ollut ollenkaan kärttyinen. Väisteli vaan. On se tosi hyväluontoinen tyttö!

Viime lauantaina sain myös tilaisuuden käydä Siikajoella näyttämässä Murua Kaija-kasvattajalle. Neiti käyttäytyi onneksi moitteettomasti, joten sain olla siitä ylpeä. Tosin edellisenä päivänä se piehtaroi autuaasti hirvenpaskassa, joten shampoollahan se oli esittelykuntoon saatettava. Kehuista päätellen Kaija oli tytyväinen pennun ulkonäköön ja kehitykseen ylipäänsä. Kaijalla olikin myös mitta mukana, ja Murun korkeudeksi saatiin oikein hyvät 25,5 cm. Kyllähän tuohon varmaan vielä pikkaisen tulee lisää, mutta saa tullakin koska Muru on aika tanakka rakenteeltaan. Harmi vaan että kiireessä kamera jäi kotiin, joten jäi ottamatta yhteiskuva Murusta, Kaijasta ja puolisisko Bertasta, joka oli tullut näyttelyyn näyttäytymään.

Pentuagilityssä on kokeiltu lähes kaikkia esteitä. Intoa piisaa. Toisella harjoituskerralla tapahtui jokin ihme, ja Muru keskittyi valtavan hyvin tehtäviin muista koirista huolimatta. Eka kerralla se kävi melkoisilla kierroksilla. Puomia emme ole tehneet kokonaan, pelkkää alastuloa vain. Pussia ei olla vielä tehty, joskin sitä kokeiltiin lyhyesti pentutokossa aiemmin. Keinulla käytiin, mutta sitä ei vielä päästetty liikkumaan. Alusta pitäen aletaan ohjata koiraa ohjaajan eteen ja etupalkkaa käytetään paljon. Agilitymaailma on tosiaan muuttunut.

Eka kertaa keinulla.

Pentuagilityyn!

Pentukoulu loppui, ja pikku tauon jälkeen pääsimme aloittamaan pentuagilityn Tupoksessa. Tunnin aikana ehdimmekin vaikka mitä. Aloitimme ihan lelulla leikittämisellä, jossa kierrokset satiinkin nousemaan taivaisiin välittömästi ja äänijänteet auki. Tämä ei varmaan ollut tarkoitus, mutta pystykorvalla karkasi kyllä haukku jos toinenkin. Esittelimme myös namikupin koirille, sehän olikin Murulle jo tuttu asia pentukurssilta. Keskittyminen vain oli vähän vaikeaa, kun hallissa oli monta vierasta koiraa, joista osa aika isoja.

Intoa piisaa.

Sitten kokeilimme, saammeko koiran seuraamaan kättä ympyrällä, molempiin suuntiin. Tästä (ohjaajalle) vaikeampi versio oli valssikäännös (?), joka on jotain aivan uutta yli 10 vuoden takaisiin tekniikoihin. Siinä koira vaihtoi suuntaa pysyen koko ajan ohjaajan samalla puolella. Koiran tuli kääntyä ohjaajaan päin, ja suunnan vaihtuessa vaihtui ohjauskäsi. Kuulostaa vaikeammalta kuin oli :) Sitten yritimme saada koiran kiertämään esteen ohjaimen, ja sitä en saanut Murua hoksaamaan harjoituksen aikana. Täytyykin miettiä, mitä kohdetta voisi kotipihalla opettaa kiertämään.

Ehdimme esitellä koirille putken, myös ihan pitkänä, renkaan, joka oli Murulle eka kerralla vähän pelottava, ja pujottelun, joka tehtiin ohjausverkoilla. Siinä Muru ensin hannasi vastaan, teki seuraavalla kerralla hienosti, ja minä onneton onnistuin pudottamaan sille taluttimen päähän juuri, kun se pääsi pujottelusta ulos. Seuraavalla kerralla se taas hannasi...  Aloitimme myös kontaktien opettelun ihan matalalla luiskalla, jonka päässä oli namikuppi. Se tuntui olevan varsin mieluisa este.

Oikeastaan yllätti, että Muru suhtautui joihinkin esteisiin niin epäröiden, mutta toisaalta se kyllä rohkaisi mielensä ja esimerkiksi renkaasta tuli toisella kertaa läpi jo ihan kummastelematta. Keinulle ja puomille se olisi mennyt varmaan oma-aloitteisesti, jos olisi ollut irti. Onneksi ei, sillä keinu olisi voinut olla vähän yllätys! Kivaa oli, ja ainakin ohjaajan kunnon luulisi kasvavan reenien myötä. Tässä onkin ollut vähän taukoa koko opetushommiin, kun omat työt ovat haitanneet harrastusta. Lähtiessäni reissuun viikko sitten Murulla oli jo takapään kierto molempiin suuntiin (rear end awarness) hyvällä mallilla. Saapa nähdä mitä se tarjoaa, kunhan taas päästään kokeilemaan.