Kennelyskä

Tällä seudulla on kova kennelyskäepidemia ja niinhän se rantautui meillekin. Pari viikkoa sitten tullessaan hoitokoira Tytti köhi pariin otteeseen, mutta en silloin sen kummemmin ajatellut asiaa. Nyt vasta kuulin että naapurin (siis saman pihan) Puro on myös yskinyt. Muru alkoi 'ryystää' melko lailla perjantaiaamuna ja ihmettelin tätä, koska se ihan vasta sai kaiken varalta nenäpunkkilääkityksen. Tiesin että kennelyskää on liikkeellä, mutta en oikein tiennyt voiko se oireilla näinkin. Muru ei siis yskinyt ollenkaan.

Soitin eläinlääkäriasema Akuuttiin ja heillä sattui olemaan vapaa aika perjantaille. Ajattelin että samapa se on käydä näyttämässä. Ell oli sitä mieltä että poikkeavista oireista huolimatta kyseessä on todennnäköisesti kennelyskä. Diagnoosia tuki pieni verenkuva, vaikka siinä ei mitään kovin selkeää näkynyt, samoin se että Muru köhi eläinlääkärin provosoidessa henkitorvea. Terveen koiran ei kuulemma pitäisi siihen reagoida. Niinpä saatiin ohjeeksi lepoa ja treenikaranteeni kaksi viikkoa oireiden loppumisesta. Agility jää siis tauolle, mutta eihän sille mitään mahda. Onneksi tauti vaikuttaa hyvin lievältä eikä pikku potilas selvästikään tunne itseään sairaaksi. Niin täynnä virtaa se on... Sinänsä turha eläinlääkärireissu, mutta enpä olisi itse ehkä tajunnut tuon tukkoisuuden olevan kennelyskää. Parempi kuitenkin käydä turhaan kuin itku silmässä soitella sitten viikonloppuna päivystävälle.

Hoitokoira Tytti on ollut meillä nyt 2 viikkoa ja vielä tämän viikon saavat kaverukset telmuta keskenään. sitten Tytti palaa kotiin. Mahtaa Murua harmittaa kun painikamu lähtee!

Suostuivathan ne hetken verran poseeraamaan. Kuva on otettu aika aamusta, siksi näin sininen. En jaksanut sen kummemmin säätää sävyjä.

Ongelma ja sen ratkaisu

Kirjoittelin aiemmin agilityongelmistamme. Muru koki kiinniottamisen tehtävän jälkeen ikäväksi syystä tai toisesta, joten se ei sitten halunnut enää antaa kiinni ollenkaan. Siis agilitykentällä, muualla kyllä luoksetulo toimii (okei, ei ehkä häiriössä mutta liian vaikeat tilanteet pyrin ennakoimaan). Edellisviikon fiaskon ja koiran höykyyttämisen jälkeen märehdin koko viikon ratkaisua tähän ongelmaan. Siinä miettiessämme työstimme vähän paria temppua, mutta syliinhyppäämisen opettaminen ei alkanut luonnistaa ja jätin sen hautumaan omaan mieleeni. Ajattelin että pyydän esteen jälkeen Murulta jotain temppua tai seuraamista, tai jotain muuta kuin sitä, että nappaan sen syliin.

Sitten viimein ajomatkalla seuraaviin treeneihin ratkaisu pamahti päähäni. Nyt se tuntuu käsittämättömän simppeliltä ja loogiselta. Päätin yksinkertaisesti opettaa Murun juoksemaan itse häkkiin radan jälkeen. Mikä olisikaan kätevämpää kuin häkkiin menosta palkkautuva koira? Ta-daa!

Opettaminenhan oli helppoa kuin heinänteko: olin varanut mukaan nakkeja ja broileria, jotta palkinto olisi varmasti kohdallaan. Namialustaa on käytetty koko ajan esteiden opettelussa etupalkkana ja Muru suhtautuu namikupin esittelyyn tietyllä hmm kiihkeydellä... No ei muuta kuin namit alustalle, alusta häkkiin ja koira juoksemaan häkkiin kauempaa ja kauempaa, myös niin että ensin este ja sitten häkkiin. Tein tätä ihan omikseni sillä aikaa kun Minna kävi läpi osallistujia ja sen sellaista, koska meillä alkoi uusi kurssi jossa mukana oli uudet koirat. Menestys oli suunnaton! Ihan alussa teimme lämmittelyksi vain yksittäisiä esteitä ja silloin pidin koiran hihnassa varmuuden vuoksi (kentällä oli siis töissä useampi koira yhtä aikaa). Mutta heti kun alettiin tehdä useamman esteen sarjoja käytin häkkiä viimeisenä esteenä ja sinnehän neiti ampui häntä suorana. Kurssikaveri varmisti häkin ovella ettei Muru syöksy sinne naminhimoissaan ennen aikojaan.

Tarjosin viihdykettä kansalle tuulettelemalla estottomasti näiden onnistumisten päälle. Olin niin kovin ylpeä hienosti toimineesta koirasta ja itsestäni, kun osasin ratkaista ongelman ihan omin avuin. Seuraavalla kerralla sitten uudet ongelmat, mutta nautin nyt tästä hävyttömästi :)

Muru 1v!

Aika tosiaankin rientää ja meidän pikku pentunen täytti 1 vuotta 14.2. eli ystävänpäivänä :)

Se on aivan uskomattoman suloinen ja kiltti pikku napero, joka on kietonut myös vanhempani pikku tassunsa ympärille. Ja nättikin vielä...

Tokoilua

Olemmehan me agilityn lisäksi päässeet maistamaan vähän tokoakin, tai tarkemmin arkitottelevaisuutta. Nyt huomaan, että siitäpä ei ole paljon tullut kirjoitettuakaan. Koitan siis muistella mitä olemme ehtineet siellä tehdä.

Tokon perusasiahan on perusasento, jota alettiin harjoitella heti alkuun. Siitä sitten on opeteltu myös seuraamista muutaman askelen pätkissä. Myös maahanmenoa ja istumista on ollut ohjelmassa. Maahanmenossa tuli kotiläksyksi varmistaa, että koira osaa mennä maahan myös hieman kauempana ohjaajasta eikä vain niin, että nenä on kiinni kädessä. Tämä meillä sujuu, mutta istumisessa se on vaikeampaa.

Myös liikkeestä seisahtumista on harjoiteltu. Ja tietenkin pentuluoksetuloja, jossa tyyli on vapaa ja into pääasia. Luoksetuloja tehtiin myös niin että ohjaaja oli selin ja näköesteen takana. Pikkuhiljaa on tehty myös harjoituksia siten, että koirat joutuvat olemaan lähempänä toisiaan. Luoksetuloa ja seuraamista on tehty kujassa ja rivissä. Myös paikalla pysymistä erilaisessa häiriössä on aloitettu (ohjaaja kyykistyy, hyppii, huitoo, kiertää koiran, vieressä on koira jne). Osa näistä tehtävistä oli jo kotoa tuttuja joten niitä oli helppo lähteä siirtämään kentälle. Makupalasta luopuminen osoittautui kentällä todella vaikeaksi, kun mukana oli niin hyvät namit (nakkia)!

Lisäksi on tehty yksittäisiä agilityesteitä ja temppuja: kahdeksikko jalkojen ympäri, jalkojen välistä pujottelu, kiepahdus ympäri, erilaisten esteiden päällä kävely, 'kumarrus' (koira nostaa etutassut omistajan käsivarrelle ja painaa pään tassujensa väliin).

Tokoilu on mennyt mukavasti, koska siellä ei ole tarvinnut päästää koiraa juurikaan irralleen. Toki muut koirat aiheuttavat aika kovaa häiriötä, mutta kerta kerralta Murun keskittyminen on parantunut. Viimeksi se ei enää juurikaan rynninyt muita päin ja suoritti varsin rauhallisesti tehtäviä. Mutta koska se oli edellisenä iltana laittanut agilityssä ihan ranttaliksi, en todellakaan halunnut päästää sitä irti!

Tekisi mieli jatkaa tokoakin, mutta en uskalla varata kahta kurssia päällekäin kun pelkään että Murun juoksut alkavat. Tulisi liian kalliiksi missata 3 viikkkoa kahdelta kurssilta. Seuraavat kurssit kuuden viikon päästä joudumme joka tapauksessa jättämään väliin, koska olemme kaksi viikkoa lomalla Sisiliassa huhti-toukokuussa.

Ja sitten töksähti kunnolla

Jahas, viikko sitten agilityssä Muru sitten heittäytyi lopullisesti kiinniantamattomaksi. Oli kurssin viimeinen kerta ja tarkoitus oli että olisimme ehtineet lopuksi tehdä ihan 18 esteen radan. No ei ehditty, koska kulutimme aikaa mun koiran kouluttamiseen. Kuinka noloa. Mutta minkäs teet!

Muru siis ei yhtäkkiä enää antanutkaan kiinni, vaan väistöi vaan kättä. Tätä ennen oltiin tehty pari harjoitusta joista nappasin sen suoraan syliin ja häkkiin. Tätä ei selvästi kestäisi tehdä, mutta en tiedä mikä olisi parempi ratkaisu kun seuraavan koirakon on kuitenkin päästävä radalle? No, Minna totesi että nyt häädetään laumasta. Ensin sekä minä että Minna olimme pahoja poliiseja ja hätistelimme tylysti koiraa kauemmas. Sitten Minna pelotteli Murua jo aika huolella ja minä vain odotin että se toteaa parhaimmaksi tulla mamin helmoihin. No, saatiin me Muru ehkä 10 minuutin kuluttua kiinni (ja silloinkin vähän nappaamalla)...

Kun lähdettiin tekemään seuraavaa harjoitusta Muru tulikin sitten aivan surkeana ja epävarmana perässä, enkä oikein tiedä mihin se sen höykytyksen yhdisti. Nyt se kyllä haki minusta turvaa kun Minna lähestyi joten siinä mielessä tapahtui edistystä. Viimeisillä esteillä Muru vähän rentoutui ja teki jo suht iloisesti. Itselle jäi kyllä reissusta aika huono mieli.

Olin niin toivonut että kukkahattutätinä olisin saanut koiran koulutettua pelkästään positiivisin vahvistein, ja niihin ei kuulu pelottelu mitenkään. Mutta tilanteessa minulla ei ollut enää keinoja saada Murua tottelemaan ja oli ikäänkuin pakko toimia ohjeen mukaan. Ja tiedän toki että tuo häätäminen on paljon käytetty ja toimivaksi koettu metodi. Tilanne on sikäli hankala että tuollaista kiinniotto-ongelmaa meillä ei ole oikeastaan muualla. Pihalta Muru tulee 99% eka käskyllä ja metsässäkin samalla varmuudella luokse. Joskus metsässä kun se käy aluksi oikein kierroksilla se on väistänyt kättä, mutta olen määrätietoisesti palkinnut siitä että saan koskettaa koiraa (eli nakkia ei saa niin että vain nappaa sen kädestä ja väistää samalla etten ota kiinni).

Toivottavasti huomenna kaikki menee hyvin... onneksi seuraavana iltana fiksu koira-tunnilla Muru oli ihan iloinen itsensä joten ainakaan paikkaa kohtaan ei tuntunut jääneen traumoja.

On mahdollista että tuota häätämistä joudutaan tekemään uudestaankin, mutta samaan aikaan yritän keksiä jonkin tempun josta tulisi koiralle mukava tapa tulla otetuksi kiinni. Ajattelin ensin syliinhyppyä, mutta en ole vielä keksinyt miten saisin Murun uskaltamaan hyppäämään mun rintaa vasten. Mut katsotaan mitä saan kehitettyä.

Agipäivitystä

Onneksi fiilikset ovat hieman parantuneet edellisestä postauksesta. Parit viimeiset agilitykerrat ovat menneet ihan hyvin. Onhan porukkakin tullut tutummaksi. Välillä Muru suorittaa tehtäviä suorastaan loistavasti ja välillä sillä "vähän" karkaa mopo käsistä. Saattaa edelleenkin olla että tunnin treenit on hieman pitkät pystykorvalle ja se väsyy henkisesti, mikä purkautuu komentelemisena ja karkailuna. Olen myös vaihtanut maksanpalanamit nakkeihin ja broileriin, sillä ne tuntuvat olevan nyt enemmän in joten emäntäkin kiinnostaa koiraa vähän enemmän.

Viime kerralla pääsimme taas pitkästä aikaa keinulle ja kepeille. Keinu oli muistissa aivan mahtavana esteenä joten sen opettelu on hyvällä mallilla. Kepeillä Muru osaa jo pujotella melko itsenäisesti ohjureiden avustuksella, mutta se ei aina osaa hakea sisäänmenoa oikein. No keppejäkin on itse asiassa tehty aika vähän. Hypyissä rima on nostettu noin 25 senttiin ja vaikka se ei missään nimessä ole liian korkea ponnistuksen kannalta, pientä epävarmuutta hyppyjen suorittamisessa on edelleen. Itse asiassa epävarmuutta oli lähes koko porukalla (koirat pyrkivät helposti kiertämään esteen) joten hyppyjä työstettäneen lähiaikoina lisää.

Putkeen Muru säntää ihan sukkana lähes mistä kulmasta tahansa, joten siitä on tullut lempieste. Puomi menee reippaasti, tosin nyt täytyy olla tarkkana alastulon kanssa ettei siihen ala kehittyä pomppua ettei juoksukontaktit mene reisille. A-estettä on tehty aika vähän, joten sen suorittaminen tuntuu olevan vähän päivästä kiinni. Viime kerralla saatiin renkaaseen merkittävä parannus. Rengas onkin ollut koko ajan melko epävarma este. Muru joko menee hienosti läpi tai sitten yrittää ängetä jostain välistä. Minnan neuvosta tein kerran niin, että pysäytin Murun syömään nakkia juuri renkaan eteen ja siitä ohjasin koiran suoraan läpi, jolloin se sai toisen nakin. Seuraavalla kerralla Muru ei edes malttanut ottaa sitä ensimmäistä nakkia! Toimi ainakin sillä kertaa loistavasti. Viime kerralla harjoitukseen otettiin ihan kylmiltään mukaan myös muuri, eikä se kummastuttanut ollenkaan pientä koiraa. Itse asiassa vähimmällä treenillä taitaa olla pussi, joka sekin on pienellä avustuksella (helman raotus) sujunut ihan hyvin. Täysin itsenäisesti ei Muru vielä ole sitä tehnyt.