Hippu on hieman alle viisikiloinen tyttö. Eli ei mikään hennoimmasta päästä kleini. Väriltään se on tumma soopeli, kuten kuvista näkyy. Tuo selän mantteli näyttää enemmän tai vähemmän mustalta hieman riippuen kuvakulmasta, mutta kyllä selässä on reilusti ihan rehellistä mustaa. Erityisesti pidän Hipun tummasta kuonosta ja ilmeikkäistä kasvoista. Häntä on pitkä ja todella muhkea.
Hipulla on kaikki hampaat. Kuvaushetkellä Hipulla on karvanlähtö kesken, se on myös pesemätön ja harjaamaton, eli kotikoiran "luonnontilassa".
Hippu on luonteeltaan avoin ja ihmisiä rakastava. Se on todellinen lähikoira ja tulee mielellään syliin. Sitä saisi rapsuttaa vaikka maailman tappiin asti. Hippu on kuitenkin varovainen: uusia asioita pitää saada tutkia, ennen kuin ne voidaan todeta vaarattomiksi. Vieraita koiria se ei päästä nuuhkimisetäisyydelle.
Ääniin Hippu reagoi mielestäni aika normaalisti, ainakin selvästi vähemmän kuin Muru, jolle varsinkin iän myötä on kehittynyt lievää ääniarkuutta.
Äänistä puheenollen, Hippu on rotutyypilliseen tapaan kohtalaisen äänekäs, eli haukkumisen kanssa on saanut olla tarkkana. Edelleen se haukkuu hieman liikaa minun makuuni, vaikka yritän olla todella tarkka etten tule palkinneeksi sitä ääntelystä. Esimerkiksi ulos lähtiessä joudun edelleen muistuttamaan, että haukkumalla ovi ei aukea. Ihan tyhjän päiten Hippu ei kuitenkaan hauku, vaan ääntelyn käynnistää jokin ärsyke. Ärsyke voi tietysti olla aika pieni :D
Treeneissä Hippu on pääsääntöisesti hiljaa. Se osaa odottaa kauniisti vuoroaan hallin laidalla silloinkin kun minä olen kauempana, paitsi jos vierestä kulkee vieraita koiria. Harjoitellessa se ei hauku ollenkaan. Mikä on aika ihanaa, koska koiratanssissa haukkuminen vähentää pisteitä.
Hipun kanssa treenaaminen onkin mukavaa. Se on ahne ruuan perään, eli helposti motivoitavissa. Moottoria ei tietenkään ole niin paljon kuin työkoirissa, mikä pitää ottaa huomioon. Toisaalta, Hippu antaa paljon anteeksi: minun hidastellessani se yleensä vain odottaa seuraavaa käskyä, eikä turhaudu haukkumaan tai tekemään omiaan. Se paikkaa loistavasti ohjaajan virheitä.
Viretilan nostamiseen tarvitsen vielä työkaluja, mutta koira ei missään nimessä ole apaattinen, eikä siltä koskaan mene niin sanotusti kuppi nurin liiasta vireestä.
Olemme menossa kesäkuussa koiratanssikisoihin freestylen avoimeen luokkaan. Lisäjännitystä tuo se, etten ole oikein ehtinyt harjoitella ohjelmaa. Eli jos (ja kun...) emme pärjää, koiraa ei todellakaan voi syyttää. Kävimme myös rally-tokon ratatreeneissä, ja hyvänä päivänä meillä olisi kyllä mahdollisuudet saada alokasluokasta hyväksytty ja ihan hyväkin tulos. Kisaaminen on vähän mielen päällä...
Parit näyttelyt on tarkoitus saada vielä tälle kesälle käytyä. Hipulla on viime kesältä vasta yksi tulos, ERInomainen. Meidän piti käydä tänä viikonloppuna Rovaniemellä ryhmiksessä, mutta ilmo ei ollut mennyt perille. Elämä on.
Onneksi Oulussa on heinäkuussa kaksipäiväiset näyttelyt, niin saa helpolla kaksi arvostelua samana viikonloppuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti