Tökkii, tökkii...

Nyt on menossa koiran ja emännän yhteistyössä hankala vaihe. Murua tuntuu kentällä kiinnostavan kaikki muu paitsi mun kanssa touhuaminen. Toiset koirat ja maan haistelu ovat jopa hauskempia kuin agility-esteet! En tiedä onko kyseessä joku kehitysvaihe (murrosikä?) vai tuloaan tekevät juoksut (ei kai sentään, edelliset oli lokakuussa) vai olenko vain tehnyt jotain komeasti päin mäntyä (tämähän se aina se todennäköisin vaihtoehto on).

Murun kanssa on kyllä puuhailtu kovastikin. Samaa hommaa ei kuitenkaan ole hinkattu montaa kertaa viikossa, vaan olemme treenanneet niin agilityä, arkitottelevaisuutta kuin näyttelykäyttäytymistäkin. Ulkolenkeillä kaikki sujuu ihan hyvin niinkuin ennenkin. Luoksetulo toimii 100% ainakin jos ei mitään häiriötä ole liian lähellä. Vastaantulevien koirien ja ihmisten moikkaaminen on kylläkin vielä liian suuri houkutus mikäli ne ehtivät liian lähelle. Agikentällä sen sijaan,  kun neidin joutuu päästämään hihnasta se karkaa lähes varmasti lällättelemään muualle eikä välttämättä edes vaivaudu tekemään esteitä. Huoh. Mitä nyt valitsee sopivan putken jossa voi juosta edestakaisin ja palkita näin itseään karkailusta. Välillä vaikuttaa että agitreeneissä tehtyä karkailua paikataan sitten loppuviikko metsälenkeillä. Muru nimittäin tulee luokse, mutta väistää kättä. Joudun aina tekemään useita toistoja luoksekutsu-kosketus-palkkio-vapautus ennenkuin se alkaa taas luottaa siihen etten ota sitä kiinni. Varsinkin alkumatkasta, jolloin virtaa on 'riittävästi'. Ja sitä ei todellakaan ole koskaan ollut tapana kytkeä luoksetulokutsun jälkeen, mikäli vain olen voinut sen välttää.

Yksi "ongelma" agitreeneissä on varmaan uusi porukka, joka tuntuu jännittävän koiraa (ja minua?). Tunnen aina suorituksen jälkeen painetta saada koira nopeasti takaisin hallintaan, jolloin joudun ottamaan sen kiinni heti esteen jälkeen. Tällöinhän kaikki hauska loppuu siihen (vaikka olen palkinnut kiinniotosta ruhtinaallisesti...). Tämä ainakin varmasti lisää väistelyä kiinniottotilanteessa. Mutta on hommassa muutakin, Muru kun viime harkoissa useamman kerran häipyi omille teilleen haistelemaan kesken suorituksen. Se oli myös jotenkin unohtanut A-esteen, jota se edellisellä viikolla suoritti aivan into piukassa. Nyt se ei millään halunnut mennä edes kävelyvauhdilla, vaan jouduin imuttamaan sen lähes ryömien esteen yli. Onneksi tiistain tokotreeneissä pääsin kokeilemaan A:ta ja silloin se meni taas hyvin.

Tätä samaa ongelmaa oli ennenkin, mutta se korjautui itsekseen (?) ajan kanssa. En osaa ainakaan sanoa että olisinko muuttanut jotain omassa käytöksessäni, paitsi että yritin olla pelkäämättä koiran karkaamista jotta en olisi niin stressaantunut ja äkkinäinen kiinniottamisessa. Tokotreeneissä menee siinä mielessä paremmin, että siellä ei tarvitse päästää koiraa irti. Joskin vieras koiraporukka nostattaa kierroksia aika lailla, mikä purkautuu haukkumisena ja rynnimisenä. Mutta siihen auttanee aika ja harjoittelu.

No, jotain hyvääkin. Tokotreeneissä tehtiin eilen agilityesteitä (putki, rengas) jotka tietenkin olivat helppoja. Lisäksi oli tasapainotehtäviä jotka Muru myös suoritti hienosti ja varmasti. Monet porukassa ovatkin vielä aika nuoria pentuja, ja niille osa tehtävistä oli yllättävän vaikeita kun tasapaino ei ole vielä niin kehittynyt. Ja ovathan tehtävät isommille koirille paljon vaikeampia kuin pienille. Esim 20 cm leveällä palkilla Muru kävelee vaikeuksitta, kun leonbergi saa hädin tuskin yhden tassun sopimaan kerrallaan :)

Näyttelyura avattu!

Neiti tuli siihen ikään että päästään näyttelyissä virallisiin luokkiin esiintymään, joten Kaija ilmoitti meidät Kokkolan ryhmänäyttelyyn 21.1. Pientä jännitystä koettiin, kun joulun aikaan Muru alkoi pudottaa pohjavillaa, mutta näyttelypäivänä neiti oli kuitenkin ihan hyvässä turkissa. Valitettavasti varsinainen näyttelyharjoittelu jäi vähiin, ehdimme käydä yhden kerran näyttelytottumusharjoituksissa Oulun Koirakerhon areenalla näyttelyä edeltävänä tosrstaina. Näto-harkat meni ihan hulinaksi, joten kieltämättä hieman hirvitti miten neiti suostuu käyttäytymään ruuhkaisessa hallissa.

No aika kuumentava tilanne olikin, mutta Muru oli kuitenkin rohkealla mielellä häntä ylhäällä. Läheltä kulkeville koirille piti vaan rähistä aika raivokkaasti. Tässä kohtaa on vielä pitkä kouluttaminen edessä, huh huh. Täytyy jatkaa näto-reenejä muiden reenien ohella. Kehässä neiti seisoi ihan kauniisti (tai no, ainakin seisoi...) ja antoi tutkia ja mitata itsensä, mutta ravaaminen oli mitä oli kuten pelkäsinkin. Valitettavasti tuomari ei sanonut mittaa minulle enkä huomannut sitä kysyä, kun kuvittelin sen lukevan arvostelussa, joten mitta jäi sitten saamatta.

Tuomarina oli Juha Putkonen. Arvostelu kuuluu näin:

"11 kk kookas, vahva rakenteinen. Vahva pää jossa saisi olla selvempi sukupuolileima. Hyvät korvat keskiruskeat. Pyöreät silmät. Hyvä purenta. Erinomainen rintakehä, hyvä karvanlaatu ja hyvä musta väri, hyvä häntä. Olkavarret tulisi olla viistommat. Riittävästi kulmautunut takaosa. Saisi liikkua tehokkaammalla askeleella."

Tuloksena yksilöarvostelusta EH (sininen nauha) ja luokkavoitto (luokassa vain 2 narttua, molemmat EH).  Arvostelu on minusta ihan hyvä, vaikken tuota olkavarren kulmaa ihan ymmärräkään. Täytyy opiskella :) Tarkka silmä tuomarilla oli, kun hallin valaistuksessa näki korvien rusehtavan värin. Itselle korjattavaa on tuo koiran liikkuminen, mutta en ilmeisesti uskaltanut kävellä riittävän reippaasti, kun jännitin suostuuko Muru ravaamaan ollenkaan.

Mukavaa oli tavata Kaija pitkästä aikaa, ja aivan mahtavaa nähdä Murun velipoika Tuisku, josta onkin kasvanut komea herra. Tuisku oli aivan suloinen, ehkä hieman pienempi kuin Muru, ainakin kapeanokkaisempi ja vähän isokorvaisempi (Murun kuono on tosiaan paksumpi kuin kellään, ei ihme että tuomari tuumasi että tämä voisi olla uros). Tuisku hoiti homman kotiin ja oli heti ERI (punainen nauha) ja ROP ja saipa sertin! Onnittelut Tuiskun väelle! Ihan kivaa hommaa tuo näyttelykin oli, vaikka se ei lähtökohtaisesti mun ykkös-koiraharrastus olekaan. Ainakin se on sosiaalista puuhaa ja kunhan alkukankeudesta pääsee ei se kehään menokaan niin kamalaa ole. Ja näyttelyissä tietenkin tutustuu rotuun ja rodun harrastajiin, mikä on oleellista jos joskus kaukaisessa tulevaisuudessa kuvittelee kleineja kasvattavansa. No, sitä ennen on monet agi- ja tokotreenit käymättä :)

Lopuksi pari kuvaa. Ei siinä hässäkässä häävejä kuvia saanut, mutta onpahan joku kuva sisaruksista.

Tutustelua. Muru on vasemmalla. Perspektiivi pettää, kuvassa se näyttää Tuiskua pienemmältä. Olisipa ollut leikkipaikka, kyllä näille olisi yhteispainit maistuneet!

Tuisku. Kuva ei ole niin edustava kuin herra ansaitsisi, mutta onpahan muistona.

Kaikkea hyvää vuodelle 2012!

Vuodenvaihde tuli ja meni. Etukäteen jännitin hieman mitä Muru tykkää raketeista. Edelliset koirat Pikku ja Pepe pelkäsivät pauketta melko paljon, ja entisessä asuinpaikassa pauketta myöskin riitti ihan kiitettävästi. Täällä Limingassa tämä oli meidän ensimmäinen uusi vuosi, joten en tiennyt miten kova sota naapurustossa oli odotettavissa. Me emme tietenkään itse olleet ostaneet raketteja, mielestäni se on älyvapainta rahojen tuhlausta mitä voi kuvitellakaan, puhumattakaan siitä että paukuttelu on elukoitten kiusaamista.

Aloitin valmistautumisen pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta soittamalla netistä erilaisia ilotuliteääniä olohuoneessa. Aloitin hiljaisella volyymillä ja lisäsin ääntä sitä mukaa kuin näytti kestävän. Muru ei paljonkaan reagoinut ääniin, joten siinä suhteessa totuttelu onnistui hienosti. Monenlaisia ääniä löytyy esim. täältä. Ääninauhat ovat periaatteessa myytävänä, mutta niitä pääsee soittamaan suoraan koneelta. Valittavana on monenlaista ilotulituksen ääntä.

Kaikki menikin sitten uudenvuoden aattona hienosti. Kävimme Murun kanssa päivällä metsälenkillä jotta se malttaisi sitten olla rauhallinen illalla, kun vieraitakin oli tulossa. Muru on kyllä todella vieraskorea koira ja käyttäytyy aina vieraiden läsnäollessa kauniisti (ja käyttäytyyhän se muutenkin yleensä hienosti). Mitä nyt haukkuu ne ovella ja rynnii tervehtimään, tämä osuus on vielä opettamatta... Mutta se kuitenkin rauhoittuu nopeasti eikä siis ole juuri tiellä ja lähes kaikki vieraat pitävät koirista. Pauke alkoi tietenkin jo ennen kuutta, kuten aina. Ensimmäisille paukuille Muru vähän haukahti, mutta rauhoittui sitten. Välillä se käpertyi minun syliin nukkumaan. Vaikka pauke oli puolille yöin lähes taukoamatonta, koira ei enää alkuhämmennyksen jälkeen juuri välittänyt äänistä ja suostui käymään Petrin kanssa pihalla pissilläkin. Oli se kuulemma vähän haukahdellut äänille pihalla, muttei missään vaiheessa ollut levoton tai paniikissa. Hyvä alku! Nyt voi ensi vuonna olla vähän rauhallisemmin mielin, joskin ilotulitusnauhaa kannattanee silti soittaa taas viimeistään vähän ennen joulua.

Toivottavasti muillakin on ollut peloton uusi vuosi. Moni joutuu pelkäämään tätä päivää, varsinkin hevosten omistajat. Hepat kun vauhkoontuu siinä alkaa aitaa kaatumaan. Mielestäni ilotulitteet saisi kieltää suurelta yleisöltä kokonaan!